Oman tarpeen mukaan

Viikonloppuna ostin pitkästä aikaa sipsipussin ilman, että oli tiedossa suurempia pippaloita. Syynä oli se, että havaitsin perunalastuhyllyssä olevan myös 70 gramman sipsipusseja tai 200 gramman maissilastujapakkauksia.

Pieni pussi riittää mainiosti yksinäiseen herkutteluun leffaa katsellessa tai oluen kanssa naposteltavaksi kaverin kanssa. Mitä sitä suotta ostamaan megasuperjättipussia, josta joko osa jää kuitenkin syömättä tai sitten napsii ne kaikki lastut suuhunsa ja tuntee pientä kaiherrusta omassatunnossaan liiallisesta sipsimätöstä.

Kovin helposti usein sortuu ostamaan ison pakkauksen sillä verukkeella, että esimerkiksi kilohinta on halvempi. Samoin lankeaa tekemään "kolme kahden hinnalla" -tyylisiä hankintoja, vaikka tarvitsisi oikeasti vain yhden. Toisinaan paljousalennukset eivät ole edes oikeasti alennuksia: myydään kolmea suklaapatukkaa eurolla, mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että patukan yksittäishinta on 33 senttiä.

Nykyisin koetankin ajatella niin, että loppujen lopuksi on edullisempaa ostaa tarvitsemani määrä kuin liikaa. Maitopurkkini on puoli litraa, kananmunat neljän tai kuuden kappaleen rasiassa, juustopaketti sieltä pienimmästä päästä, kahvipaketti 250 grammaa. Eikä ole pakko ostaa kolmea sukkahousupakettia siksi, että ne saa kahden hinnalla, jos tarvitsen vain yhdet.

---

Sunnuntaisuomalaisen blogissa Petri Vähä kirjoittaa, miten EU:ssa ei nähdä tarpeelliseksi lapsiin kohdistuvan mainonnan sääntelyä lain keinoin, vaikka Vähän mielestä "mainossosetta" pitäisi rajoittaa. Digikossa Pirkka kyselee, mitä mieltä muut olisivat siitä, että yritykset vastaisivat heidän blogeissaan kirjoittamaansa kritiikkiin palveluista tai tuotteista.

Tippaa mulle vähäsen

Ulkomailla juomarahan jättäminen on usein tavallista ja kuuluu palvelualojen kulttuuriin. Omalla reissullani Yhdysvalloissa opin hyvin nopeasti tarkistamaan, että taskussa oli tippaamista varten jatkuvasti dollarin seteleitä. Suomalaista tietysti hieman ärsyttää se, että tippiä on periaatteessa jätettävä, vaikka palvelu ei kovin kummoista olisikaan.

Kotimaassa tippaaminen on paljon harvinaisempaa. Kuulemani mukaan tiettyjen ravintoloiden vahtimestarit voivat tipeillä jopa tienatakin kohtuullisesti, mutta miten lienee muissa ammattiryhmissä? Juomarahan sanotaan meillä sisältyvän laskuun, joten suomalainen ei sitten sitä anna, vaikka palvelu olisi erityisen hyvää.

Suomessa tipin antamisen syynä ei onneksi siis ole se, että palveluammatissa toimivat saisivat näin edes jonkinlaisen palkkatason. Kysehän on ennen kaikkea siitä, että jos saa mielestään oikeasti hyvää palvelua, niin sen voi osoittaa pienellä rahallisella bonuksella laskun päälle. Luulisi näiden tippien kuitenkin edes hieman kannustavan myös tarjoilijoita ja muuta väkeä panostamaan palvelun laatuun.

Juomarahan jättämistä kuitenkin vaikeuttaa se, että yleensä maksan ostokseni pankkikortilla, eikä käteistä ole välttämättä mukana sopivaa summaa. Jotenkin tuntuisi oudolta pyytää pankkikorttia ojennellessa, että pyöristetään loppulaskua hieman ylöspäin.

Helpointa tipin antaminen onkin esimerkiksi vakiotaksimatkalla. Jos matka maksaa esimerkiksi 8,10 euroa, kuskille voi tyrkkäistä kympin setelin ja olla vaatimatta vaihtorahoja.

---

Muissa blogeissa kuluttamisesta:

Anada on innostunut aleostoksista ja Lidlin palvelusta. Cista toivoo syntymäpäivälahjaksi wc-pöntön kantta. Ugus on havainnut, kuinka Erittäin hieno suomalainen tervashampoo -pullon etikettiä on hienoisesti muutettu. Vapaaherra on osallistunut Lapin Kullan markkinatutkimukseen. Vuokraemo on päässyt sijoitusasuntoasioissaan niin pitkälle, että vuokralainen on löytynyt ja nyt lasketaan asunnosta tällä hetkellä kertyviä tuloja ja menoja.

Köyhyyden rajoilla

Yliopisto-lehti kirjoittaa köyhyydestä, sen määritelmistä ja siitä, mitä se yksilölle merkitsee.

"Köyhäksi määritellään kotitalous, jonka tulot jäävät alle 60 prosenttiin mediaanitulosta eli siitä tulosta, jonka ylä- ja alapuolella on yhtä monta kotitaloutta." Artikkelissa haastatellun Stakesin tutkijan Jouko Karjalaisen mukaan 12 prosenttia työväestöstä lasketaan köyhyysrajan alapuolelle, ja hän arvioi, että suomalaisen köyhän on tultava toimeen noin 800 eurolla kuukaudessa.

"Kulutus on keskeisimpiä osia normaaliin elämään osallistumista. Kun ei voi kuluttaa, ihminen vetäytyy. --- Tavaramarkkinoilla määritellään köyhän paikkaa, haetaan eroa ja voidaan varmistua, että itse ollaan oikealla puolella rajaa, Karjalainen määrittelee."

Jutussa mainitaan sekin, että opiskelijat ovat köyhinä poikkeuksellinen ryhmä, sillä heille kyseessä on väliaikainen tila. En itsekään kokenut itseäni köyhäksi opiskellessani, vaikka tulotaso olikin heikko. Silloin vain kuului asiaan se, ettei ylimääräistä rahaa liiemmin ollut, ja oma tuttavapiiri oli suurelta osin samassa tilanteessa.

Karjalainen muistuttaa toki, ettei köyhyys aina tarkoita syrjäytymistä. "Tietysti on mahdollista kieltää kulutuksen arvo ja löytää arvot ja onnellisuus muualta. Hyvä onkin, jos sen voi tehdä aitona valintana eikä pakosta."

---

Kasan Jussi toteaa, että musiikkimyynnin laskuun vaikuttanee se, kuinka kuluttajan rahoista on nykyisin kilpailemassa myös moni kiinnostava muu asia kännykkälaskusta elokuvalippuihin. Überkuulissa epäillään, että hienosta muotoilustaan kiitosta saanut reki ei kestä tosikäyttöä. Oopa on nostalgian innoittamana ostanut Juicy Fruit -purukumia. Just Sopivasti arvioi tummaa suklaata ja täysjyvähiutaleita (ja viittaa jo toistamiseen tänne, mistä kiitos!). Uutuusblogi Mentaalinen tahtotila kertoo ostavansa innolla uusia teknologisia laitteita ja samaan syssyyn kokee, että nykyisin ostosten teko monissa liikkeissä on yhä hektisempää.

Alkon sijainti vaikuttaa ruokakaupan valintaan

Jarmo Aaltonen kirjoitti Hesarin talousosaston koliumnissaan, että valitsee ruokakaupan usein sen perusteella, onko sen vieressä viinakauppa. "Kauppareissun yhteydessä voi palauttaa tyhjät olut- ja viinapullot."

Alkon sijainti ilmeisesti ratkaisee monen muunkin ruokaostosten tekopaikan. Ehkä pienten ruokakauppojen asemaa parantaisi nimenomaan se, että viinin myynti sallittaisiin niissä. Tällöin ihmisten ei tarvitsisi ajella sinne jättimarkettiin ostamaan sunnuntain lounaan punaviiniä. Ja jos viinipullot voisi vielä palauttaa pikkukauppaan, niin se parantaisi myös kaupan asemaa.

Tällä hetkellähän pikkukauppoja pyritään pitämään hengissä sunnuntain aukioloaikojen sääntelyllä, mikä mielestäni ei ole toimiva ratkaisu. Viinin myynnin salliminen tarjoaisi kaikille kaupoille saman kilpailuedun, ja varmasti esimerkiki haja-asutusalueen kesämökkiläiset olisivat tyytyväisiä, jos siitä pitäjän kaupasta saisi myös viinin.

Kirja-ale kuluttajaviranomaisten tarkkailussa

Kuluttajaviraston mielestä nykyinen kirjakauppojen alekäytäntö rikkoo lakia, kertoo YLE:n uutinen. "Kirjakauppojen alennusmyynneissä ei pitäisi myydä alennettuina teoksia, joita ole ollut liikkeessä aikaisemmin esillä tai joita ei ole myyty normaalihinnalla lainkaan."

Uutisessa haastateltu Suomalaisen kirjakaupan toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju perustelee mielestäni nykykäytäntöä järkevästi. Oksaharju sanoo, että kaikki teokset ovat olleet jo ennen alennusmyyntiä asiakkaiden tilattavissa, vaikka ne eivät olisi varsinaisesti olleet hyllyssä.

Kuluttajaviraston mielestä tämä käytäntö kuitenkin on tapa kiertää lakia. Mielestäni omituista olisi kuitenkin se, jos toiminta muutettaisiin Oksaharju ehdottamaan malliin: "Suomalainen kirjakauppa voi vastedes esimerkiksi tuoda alekirjat normaalihintaisina myyntiin juuri ennen alennusmyyntiä."

Koko Kuluttajaviraston kannanotto on mielestäni tällä kertaa varsin turhanpäiväinen. Minun puolestani kirja-alet saavat pysyä samanlaisina. Älytöntä olisi, jos alekirjat tuotaisiin normaalihintaisina kauppoihin juuri ennen alennushintojen merkkaamista.

Omat alekirjani ovat vielä noutamatta. Tilasin ne netin kautta ja pitäisi vain ehtiä piipahtamaan itse kaupassa. Kätevä tapa, jota varmaan moni muukin suosii nykyisin. Vaikka täytyy myöntää, että on siinä oma viehätyksensä, kun kirjoja oikeasti selailee kaupassa ja tekee vasta sitten ostopäätöksen. Silloin tosin myös heräteostojen määrä on suuri.

---

Muissa blogeissa kirjoitetaan seuraavaa kuluttaja-asiaa: Timjami on pettynyt Havin kynttilöihin ja asiakaspalveluun, Marginaalin Jani kehuu Pepsi Max Cappuccinoa, Linjakohinassa pohditaan vanhojen tavaroiden korjauttamista uuden ostamisen sijaan ja Kriisipuurossa ihmetellään, miksi ALE muuttuu SALEksi.

Tulot, menot ja ennustukset

Nyt sukellan omiin tuloihin, menoihin ja hankintoihin viime vuonna ja asetan muutaman henkilökohtaisen ennusteen alkaneelle vuodelle.

Tuloista ja menoista vuonna 2005:

• Tuloni olivat odotetut, eli suuremmat kuin kertaakaan aiemmin. Bruttopalkkani lienee korkeasti koulutettujen keskipalkkatasoa eli keskivertosuomalaista parempi (keskimäärin yksityisellä sektorilla tienattiin vuonna 2003 noin 2 400 euroa, lähde Tilastokeskuksen Palkat ja työvoimakustannukset). Valitettavasti pääomatuloja ei minulle kerry.
  
• Asumiskustannukset kasvoivat loppuvuonna merkittävästi, kun muutin asumaan yksin vuokralle. Vuokraan menee 550 euroa ja siihen päälle nettiliittymä, sähkö, vesi yms. n. 50 e/kk.
• Suurin yksittäinen hankintani vuonna 2005 oli matka: lentoliput, joiden tavoitteena on huomenna alkavalla lomalla päästä Amerikan Samoalle ja takaisin, maksoivat reilut 1 800 euroa.
• Toiseksi suurin hankinta oli polkupyörä (kaikkine tykötarpeineen n. 600 e). Toisaalta tämän voi laskea sijoituksena, sillä pyörän ansiosta en noin puoleen vuoteen tarvinnut seutulippua.
• Päivittäistavarakauppaan (sis. ruoka, alkoholi, kosmetiikka jne.) käytin noin 250 euroa/kk. Ruokahankinnoissa en halua pihistellä, vaan ostan sitä, mistä pidän, ja hinta ei ole määräävin tekijä.
• Ravintolat yms. lohkaisevat kasvavan osan tuloista: viime vuonna rahaa meni tähän tarkoitukseen yli 100 e/kk.
• Vaatteisiin, kenkiin, laukkuihin ja koruihin on mennyt varmaan rahaa enemmän kuin uskallan laskea. Ei taida edes 200 euroa kuukaudessa riittää.
• Säästöön ja jonkinlaiseen sijoittamiseen laskettavaan toimintaan pistin parisataa kuukaudessa.
• Luonnollisesti rahaa tärvääntyi myös moneen muuhun tarkoitukseen: kampaaja, muut palvelut (suutarit, pyörähuolto, pesula yms.), kännykkäliittymä, kodin tarvikkeet, tietokone tykötarpeineen, liikkuminen (siis bussi- ja junaliput, taksimatkat yms.), vapaa-ajan toimet (kuten esim. pääsyliput), kotivakuutus, lahjat, kirjat, cd-levyt, lääkkeet, pikkusummat hyväntekeväisyyteen jne.

Yhteenvetona: Opiskelijavuosien köyhäilyjen jälkeen olen oppinut sujuvasti kuluttamaan rahaa sitä mukaa, kun sitä kertyy. Hintalappujen tuijottelu on jäänyt vähemmälle. Teen ostoksen, jos siltä tuntuu.

Menot eivät kuitenkaan ole kasvaneet tuloja suuremmaksi, ja koska minulla ei ole esim. mitään lainoja maksettavana, olen tilanteeseen tyytyväinen.

Odotuksia vuodella 2006:

• Tulotaso pysynee suht samana. Oikeastaan olisin valmis tinkimään tuloista, jos saisin lisää vapaa-aikaa. Mutta tätä vaihtoehtoa ei ole näkyvissä, joten tilanne jatkuu samanlaisena.
• Menoissakaan tuskin suurempia muutoksia tapahtuu. Suuria hankintoja (asunto, auto) ei ole tulossa. Uuden kännykän voisin ostaa, mutta se nyt ei suuri hankinta ole.
• Menopuolella tavaran hamstraamisen sijaan voisin suunnata hankintoja enemmän palveluihin ja itseni hyvinvointiin (esimerkiksi hierontaa, kosmetologipalveluita, kulttuuria, matkustelua).
• Säästöön kertyvää summaa voisin hieman kasvattaa. Samalla voisin miettiä paremmin, mihin rahojani säästän. Eläkesäästäjäksi minua on turha houkutella.

---

Kuluttavasta elämästä hiljenee nyt joksikin aikaa. Tuoretta kuluttajanapinaa tai -kehua on luvassa taas tammikuun loppupuolella.