28.2.06

Kuluttajaoikeustietoutta sähköisesti

Kuluttajavirasto on lopettanut paperisin Kuluttajansuoja-lehden ja korvannut sen sähköisellä, maksuttomalla Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta -uutiskirjeellä. Uutiskirjeen voi tilata omaan sähköpostiin tai sen voi käydä lukemassa nettisivuilta.

"Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on kattava, toimitettu uutislehti, joka kertoo mm. kuluttaja-asiamiehen tuoreimmista kannanotoista ja ratkaisuista, kansainvälisestä yhteistyöstä ja lainsäädännön uudistuksista. Kirje tarjoaa ajankohtaista tietoa erityisesti kuluttajaoikeuden kehittymisestä ja kuluttajapolitiikasta kiinnostuneille."

Virasto lupailee toimittavansa uutiskirjeen 5-8 kertaa vuodessa.

27.2.06

Ajanvarausta ja muita palveluita nettisivuille

Kaverini harmitteli, kun ei voinut varata kampaaja-aikaa nettisivun kautta. Ensin hän tosin tuhahteli sen vuoksi, ettei monellakaan kampaamolla ollut edes niitä nettisivuja.

Pienelle palveluyrittäjälle netin luulisi olevan nykyisin jo varsin helppo ja edullinen kanava mainostaa omaa toimintaa. Hyvin tehdyn www-sivut luovat mielikuvaa: esimerkiksi kampaamon sivuille voi laittaa vaikkapa valokuvia henkilökunnasta, hinnaston ja katsaus kevään hiustrendeihin. Tämän tiedon ansiosta ainakin minä kiinnostun palveluista enemmän kuin vaikkapa pelkän Keltaisten sivujen ilmoituksen ansiosta. Sama pätee myös esimerkiksi hammaslääkäreihin, hierojiin ja siivousyrityksiin.

Kaverini kaipaama varausjärjestelmä on tietysti jo isompi investointi, mutta varmasti harkitsemisen arvoinen palvelu. Itsekin mielelläni hoitaisin varauksen sähköisen kalenterin kautta: voisin surffata sivuille vaikka keskellä yötä ja valita mieleiseni päivän ja ajan. Kampaamoyritys taas säästyisi puhelimeen vastaamiselta.

Toki pieni yrittäjä voi hyödyntää myös blogia markkinoinnissa. Näin on tehnyt esimerkiksi Popot-blogi, jossa on kirjoitettu kenkäkaupan perustamisesta ja mm. esitelty myyntiin tulevia tuotteita.

22.2.06

Sirut muistavat

Tiede 2/2006 -lehdessä on Erkki A. Kauhasen kirjoittama artikkeli, jossa hän käsittelee esimerkiksi tietoverkkojen ja radiosirujen tulevaisuutta ja laitteiden verkostoja.

”Melko pian kaupoissa maksetaan pääosin älykorteilla tai kännykällä. Jokainen tällainen ostotapahtuma rekisteröityy jonnekin. Kauppakeskuksessa saat kännykkääsi kulutusprofiilisi virittämiä mainosviestejä ja tarjouksia liikkeistä, joiden ohi kuljet ja jotka tunnistavat sinut.”

Sopii minulle, kunhan kännykät vain kehittyvät (esim. viestin lukeminen olisi hyvin yksinkertaista) ja voin myös jollain lailla hallita viestien tulvaa.

Kauhanen toteaa, että nykyinen viivakoodi tultaneen lähivuosina korvaamaan rfid-koodeilla: rfid-siru on minimaalisen pieni prosessori ja radiolähetin, joka voi esimerkiksi kaupan tuotepakkauksesta lähettää lähellä olevalle lukijalaitteelle oman yksilöllisen tunnistenumeronsa. Näin esimerkiksi kaupan kassan lukulaite voi poimia tuotteet suoraan korista.

Suuri ero nykykoodeihin on se, että jokainen tuote yksilöityy ja esimerkiksi salmonella-bakteerin sisältävä lihaerä voidaan jäljittää jopa kuluttajan kotiin asti.

Kuten Karvonen kertoo, niin näissä asioissa on tietysti aina ongelmansa, ja monet kokevat, että heidän liikkeitään pystytään seuraamaan näin liikaa. Tiedän jo nyt ihmisiä, jotka eivät suostu maksamaan ostoksiaan pankkikortilla, koska ostos jää tällöin järjestelmien muistiin. Mutta uusien sirujen edut taitavat olla niin suuret yrityksillekin, että varmasti intoa niiden kehittämiseen riittää.

Digikossa on jo pariin otteeseen esitetty näkemyksiä siitä, miten viivakoodit voisivat auttaa kuluttajia lisätiedon hankintaan jo aivan lähitulevaisuudessa, jottei tarvitsisi odottaa rfid-siruja.

---

Itse toivon, että joku reipas taho alkaisi systemaattisesti kerätä netissä vellovaa suomalaisten kuluttajien kommentteja erilaisista tuotteista ja palveluista vaikkapa My3Cents.com:in tapaan. Tämä sivusto ei nyt ainakaan vielä ihan sellaisena toimi, vaikka blogeista yritänkin välillä bongata mielipiteitä.

21.2.06

Mikä mahtaa olla in

On aina hauskaa ennakoida, mitkä asiat, tuotteet tai tyylisuunnat mahtavat nousta seuraavaksi pinnalle. Minä en valitettavasti hallitse tätä kovin hyvin, vaan tulen jälkijunassa: en olisi esimerkiksi arvannut, että sudokuista tulee niin suosittuja kuin ne nyt ilmeisesti ovat. Mutta heitänpä nyt muutaman näkemykseni siitä, mikä mahtaa olla in.

Slaavilaisuus tuntuu olleen nousemassa jo pidempään, joten luulisi, että se pian toden teolla rynniin niin sisustamiseen, pukeutumiseen kuin ruokiin. Pietari matkakohteenakin on kasvattanut suosiotaan, ja kuulemani mukaan esimerkiksi matkatoimisto Zerkalo järjestää varsin hulvattomia (ja edullisia) reissuja siihen suuntaan.

Lisäksi olen nyt nähnyt vesipiiputtelun pulputuksen (ilman mitään kannabista siis), ja se on myös ilmeisesti jo jollain lailla trendikästä ainakin Helsingissä. Pian vesipiippuja varmasti saa vuokrata useammassakin baarissa. Ja viinapuolella sitten naukkaillaan absinttia.

Koska erikoiskahvit ovat jo vanha juttu, niin erikoisemmat teet valtaavat yhä voimakkaammin jalansijaa. Ja tummaa suklaata syövät jo melkein kaikki, joten Fazerin sinisen valta-asema horjuu. Liikuntapuolella jokainen tietysti tahtoo kokeilla curlingia.

---

Muista blogeista:

Passissa kaivataan suomalaisia shoppailublogeja. Petja kirjoittaa, kuinka tärkeää on muilta kuultu informaatio ostopäätöksiä tehtäessä. Just sopivasti linkitti Felixin "juhlaetuketsuppiin".


17.2.06

Keskipalkalla saa nyt enemmän

Tilastokeskuksen julkaisemassa uusimmassa Tieto & trendit -lehdessä Ilkka Lehtinen käsittelee artikkelissaan sitä, mitä keskivertopalkansaaja (vuonna 2005 keskipalkka 2 500 euroa ja käteenjäävä tulo1 705 euroa) sai rahoillaan vuonna 1975 verrattuna nykypäivään.

Lopputulos on, että lähes kaikkea saa samalla työmäärällä enemmän nyt kuin 30 vuotta sitten.

Lisäksi elintaso on samanaikaisesti noussut, joten meillä on nyt parempia elintarvikkeita, enemmän viihde-elektroniikkaa ja ulkomaanmatkoja, suurempia asuntoja, syömme useammin ravintolassa jne.

”Koko vuotuisen ruokakorin ostamiseen kului perheellä vuonna 1975 viiden kuukauden nettopalkka. Nyt entistä laadukkaamman korin hankkimiseen kuluu kahden kuukauden palkka”, Lehtinen kirjoittaa. Elintarvikkeissa ainoastaan leipä on nyt hieman kalliimpaa kuin 1970-luvulla.

Asumiseen kuluu nettopalkasta vähemmän rahaa kaikkialla muualla kuin pääkaupunkiseudulla (keskipalkalla saa maksettu nyt kaksi viikkoa vähemmän vuokraa Helsingissä kuin 30 vuotta aiemmin). Vaatteet, autot ja huonekalut saa vähemmällä työnteolla. Vuonna 2005 palkalla sai kolminkertaisen määrän Koskenkorvaa kuin vuonna 1975, ja oluttakin 40 prosenttia enemmän. Nyt kuukausipalkalla saa 2,5 Kanarianmatkaa, kun ennen sai alle puolitoista. Paljon puhutun bensiinin hinnan pitäisi nousta 1,47 euroon, jotta palkasta yhtä suuri osuus menisi bensaan kuin vuonna 1975.

Kolmessakymmenessä vuodessa kallistuneita kohteita ovat mm. terveydenhuolto, tupakka, elokuvaliput, televisiolupa, Helsingin Sanomien tilaus ja hiustenleikkaus.

Lehtinen muistuttaa, että ostovoiman vertailun tekee hankalaksi kulutuksen rakenteen ja laadun melkoinen muutos. 1970-luvulla ei tunnettu laajakaistayhteyksiä tai kännyköitä. Niinpä uusien palvelujen ja laitteiden räjähdysmäisen kasvun vuoksi keskivertoperheellä kuluu viestintään 1 014 euroa vuodessa eli kolmen viikon palkka. Vuonna 1975 posti- ja puhelinpalveluihin sekä laitteisiin meni 52 euroa.

---

Muuta kulutusasiaa:

Vaanilassa on hermostuttu ilmaisiin näytepakkauksiin. Kriisi on tuskastunut odottamaan tietokonettaan takuuhuollosta. Puhelinnumeroaan kuittiin kirjoitellut taksikuski ei tehnyt Hannaan vaikutusta. Asuntokupla-blogi esittelee myytäviä asuntoja ja niiden hintoja.


15.2.06

Brändi kiinnostaa

Nyt.fi:n keskustelupalstalla kysellään suosikkibrändeistä. Mainintoja ovat saaneet mm. perinteisiksi suomalaisiksi mielletyt (Fazer, Finnair, Nokia, Marimekko, Hackman, Elovena, Olvi), hifimerkit (Genelec, Bang&Olufsen) ja kosmetiikka (Nivea, Body Shop). Myös esimerkiksi Alko saa suosiota.

Keskustelussa sivutaan sitä, vaikuttavatko brändit ostokäyttäytymiseen. Useimmat myöntävät, että kyllä vaikutusta on, mutta ehkei se aina näy hankinnoissa. Eli vaikka kaikki eivät erityisemmin pidä vaikkapa Ikeasta, niin silti he hakevat sieltä hyllyjä tai muuta tavaraa.

Lisäksi viesteissä nousee esiin myös kysymys siitä, onko suosikkibrändi se, jota ostaa vai se, jota haluaisi ostaa, jos rahaa olisi määrättömästi. Lähes jokainen oletettavasti valitsisi niitä korkeamman hintaluokan tuotteita, ellei hankintoja rajoittaisi oma varallisuus.

Toisaalta ihmisten brändimieltymyksiä lukiessa tulee mieleen, sanovatko ihmiset tiettyjä tuotemerkkejä suosikikseen ihan vain tottumuksesta tai siksi, että niin kuuluu sanoa? Esimerkiksi minun mielessäni Fazer ei nykyisin ole sen parempi karkkitehdas kuin virolainen Kalev.

Itselleni mieluisia brändejä on toki lukuisia alkaen Camperin ja Karhun kengistä ja päättyen Reilun kaupan banaaneihin. Mutta vaikka joku brändi aiheuttaa negatiivisiakin mielleyhtymiä (esim. Nike), niin ei se estä minua ostamasta kyseistä merkkiä, jos se nyt muuten vain on kaikinpuolin sopivaksi havaitsemani.

Kuten tuolla Nytin keskustelussa nimimerkki Probe toteaa, niin minullakin brändien käyttö lienee ennen kaikkea oman minäkuvan vahvistamista: Karhun tennarit tuntuvat enemmän minulta kuin Din Sko:n popot.

14.2.06

Muiden ostokäyttäytymisen ihmettelyä

Eräs tuttava ostaa käsittääkseni kohtuullisen paljon vaatteita, ja usein hän myös piilottelee ostoksiaan mieheltään: ”Heikin kanssa oli puhetta, että säästetään ensi kesän matkaan, joten en oikeastaan olisi saanut ostaa uutta takkia. Mutta ostin kuitenkin, kun se oli niin hieno, ja piilotin sen heti kaappiin: otan sen sieltä kuukauden päästä ja väitän, että se on vanha ostos. Tyttärelle sanoin, että ei sitten kerrota isälle tästä takista.”

Minusta tämä on omituista. En siis ensiksi ymmärrä sitä, miksei takkiostosta voi jättää tekemättä, jos kerran on sovittu, että säästetään rahaa lomaan (kun kyseisellä naisella takkeja riittää). Vielä vähemmän ymmärrän sitä, että ostoksia pitää piilotella toiselta. Molemmat ovat kuitenkin työssäkäyviä, joten ”omaa rahaa” on käytettävissä: jos takki on saatava, niin kai sen voi sitten vähentää jostain muusta kuin lomabudjetista.

Kyseiselle naiselle ostosten (nimenomaan kenkien ja vaatteiden) teko tuntuu olevan tärkeä mielihyvän lähde. Hän kertoo auliisti, mitä on ostanut, ja perustelut ostoksille ovatkin usein mielenkiintoisia: ”Siis onhan ne housut nyt liian pienet, mutta ne onkin motivaatiohousut laihduttamiseen!” Tai sitten: ”Sain alennuksella ne kengät, jotka tarvitsin, niin päätin sitten saman tien ostaa myös pari nättiä paitaa, kun rahaa jäi.”

Ostan minäkin vaatteita, itse asiassa liikaakin, mutta en kyllä koskaan sillä perusteella, että laihdun näihin farkkuihin sopivaksi. Tai jos saan jotain halvemmalla kuin suunnittelin, niin miksi ne säästyneet rahat olisi välittömästi käytettävä johonkin uuteen kangaskaistaleeseen?

---

Mila ehti jo kirjoittaa hyvän tekstin Sampo-pankin asiakaskeskustelujen nauhoituksesta ja siitä, millaista vahinkoa asian paljastuminen sekä huonosti hoidettu kriisiviestintä tekee asiakkaan silmissä. Ainakaan vielä edes Sammon www-sivulla ei sanota asiasta mitään: tosin lienee siellä viestintäosastolla nyt aikamoinen kiire, mutta kai sitä nyt tiedote olisi ehditty nettiin laittaa.

13.2.06

Vuokratiedot julkisiksi?

SDP:n asuntopoliittinen työryhmä haluaa, että asuntojen vuokratiedot tehtäisiin julkisiksi (MTV3:n uutinen). Näin vuokratason uskottaisiin pysyvät kurissa.

Vuokranantajien etujärjestön puheenjohtaja Antti Arjanne on jo tyrmännyt ajatuksen: "Minä en ymmärrä, mitä etua sillä [vuokrien julkistamisella] saavutettaisiin, koska huoneistot ovat kovin erilaisia ja samassa osoitteessakin vuokratasot ovat perustellusti erilaisia."

SDP:n työryhmän ajatus on tietysti sinällään kaunis ja jollain lailla perusteltukin. Mutta ymmärrän täysin Arjanteen kommentin ja näkemyksen. Itse vuokranmaksajana koen, että käsitys oman alueen hintatasosta on varsin helppo muodostaa, kun jonkin aikaa seuraa vuokra-asuntomarkkinoita lehtien tai netin ilmoitusten avulla. Kun tason tietää, voi vuokraa sitten myös tinkiä tarvittaessa (kuten itse taannoin tein).

Epäilen myös, ettei tietokannan ylläpito olisi kovin helppoa, yksinkertaista ja halpaa. Luulisi, että ministeriöille olisi tarjolla tärkeämpääkin työtä.

Vuokramarkkinoilla, niin kuin kaikkialla muuallakin, pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Vuokrat eivät tälläkään hetkellä ole niin salaista tietoa, että niiden hankkiminen olisi äärettömän hankalaa. Jos vuokralainen on niin laiska, että ei jaksa tehdä pientä taustatyötä, niin sitten hänellä lienee vara maksaa myös korkeaa vuokraa.

9.2.06

Vertailujen vaikeus

Uusin Kuluttaja-lehti julkaisi tällä kertaa vertailun mm. matkapuhelimista. Valitettavasti vertailuun oli valittu kaksikymmentä hyvin erilaista puhelinta: hintahaitari 110-739 euroa, osassa kamera, toisissa radio, monessa MP3-soitin. En mielestäni kovinkaan paljon viisastunut vertailusta, sillä kokonaisarvosanoissakin erot olivat loppujen lopuksi aika pienet (arvosanat 3,3-3,9 asteikolla 1-5).

Puhelimissa pitäisikin mielestäni verrata samanlaisia ja saman hintatason kännyköitä, ei mitä tahansa kaupasta saatavilla olevia luureja. Tämän testi voittaja oli Sony Ericsson W800i, hintaa 392 euroa ja kännykästä löytyivät kaikki vertaillut ominaisuudet. Arvioinnin halvin puhelin eli Nokian 6030 löytyi sijalta viisi.

Kännykän osto onkin nykyisin jo varsin vaativaa puuhaa. Kun ensin osaisi päättää, mitä ominaisuuksia puhelimeen haluaa ja mikä on budjetti, niin sitten voisi jo astella kauppaan ja kokeilla ja katsella, miltä ne tuntuvat ja näyttävät. Tietysti myös kavereiden kommentit eri puhelinten toimivuudesta painavat melkoisesti vaakakupissa. Mutta tuollainen Kuluttaja-lehden yleisluontoinen kännykkävertailu ei juuri uutta tietoa tarjoa.

Toinen esimerkki vertailujen ongelmallisuudesta: eilisen Hesarin kuluttajasivuilla arviointiin pakastewokkivalmisteita. Mukaan ei ollut päässyt minun aiemmin kehumani Finnwokki, vaan tyydyttiin toteamaan, ettei yksikään vertailluista pakkauksista sisältänyt vain suomalaisista raaka-aineista tehtyä seosta. Jos olisi tehty hieman tarkempaa taustatyötä, niin toimittaja olisi päässyt kirjoittamaan myös sinivalkoisesta vaihtoehdosta.

---

Muualta:

Salanimi&Salanimi ei (enää) innostu Tohtori T:n laihdutusvalmisteista. Mainonta on syvältä on liittynyt mainosalan blogien joukkoon. Hanna Jensen kirjoittaa Iltalehdessä kodinkonekaupan myyjien palveluasenteesta ja -osaamisesta.

8.2.06

Perikunta juhlii

Talouselämässä (juttu vain printtilehdessä 4/06) kirjoitettiin perimisestä, eli aiheesta, joka on viime aikoina alkanut saada yhä enemmän ja enemmän huomiota suurten ikäluokkien ikääntymisen koettaessa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Pekka Parkkinen toteaa jutussa, että tavalliset urbaanit ihmiset jättävät lapsilleen satojentuhansien eurojen varallisuuden.

Jutussa huudahdetaan se sama asia, mitä olen omille vanhemmilleni sanonut: tuhlatkaa ja nauttikaa elämästä! En kärky toiveikkaana vanhemmiltani mahdollisesti jäävää omaisuutta (joka ei omassa tapauksessani edes kovin suuri olisi, kahden sisaruksen kanssahan se on jaettavakin), sillä he ovat sen itse keränneet ja mielestäni myös ansaitsevat sen käyttöönsä.

Omituiselta kuulostaa, että ottaisin esimerkiksi massiivisen asuntolainan ja laskisin lainan lyhentämisen sen varaan, että saan mukavan perintösumman. Kyllä oma talous on laskettava jonkun muun varaan kuin mahdollisesti kahden-kolmenkymmenen vuoden kuluttua tilille ropsahtavaan rahasummaan. Toisaalta myönnän kuitenkin sen, että omassa tapauksessani olen tyytyväinen siihen, kuinka todella tiukan paikan tullen voisin tarvittaessa kääntyä vanhempieni taloudellisen tuen puoleen jo nyt.

Toki perintöasioita kannattaa suunnitella ja pohtia, kuten Talouselämän jutussa tuotiin esiin. Moni sukulaisriita todennäköisesti vältettäisiin, jos maallisen omaisuuden jakamisesta voitaisiin puhua jo ennen kuin se hetki todella koettaa. Testamenttien lisäksi myös esimerkiksi lahjoitusten tekeminen hyvissä ajoin (samalta lahjoittajalta saa veroitta vastaanottaa kolmen vuoden välien lahjan, jonka arvo on 3 399 euroa) tai perinnön siirtäminen yhden sukupolven yli ovat jonkinlaisia keinoja rahasummien pyörittelyyn.

---

Kuluttajavirasto tiedottaa nyt erityisesti netissä liikkuvien erilaisten huijauskampanjoiden estämiseksi: esimerkiksi yllättävät arpajais- tai lottovoitot, tekaistut avunpyyntökirjeet ja pyramidimarkkinointi tai monenmoiset katteettomilla lupauksilla markkinoidut ihmetuotteet halutaisiin tietysti kitkeä pois.

Epäilen, että aina löytyy herkkäuskoisia ihmisiä, jotka lankeavat helpolta kuulostaviin houkutuksiin, mutta onhan se tietysti hyvä välillä muistutella asiasta.

6.2.06

Nostalgian viehätys ja mainoskampanjan kokonaisuus

Tänä aamuna huomioni kiinnittyi bussipysäkillä nostalgiaa henkiviin virvoitusjuomamainoksiin. Vaikka olen lapsuuteni viettänyt 1980-luvulla, niin silti nämä ilmeisesti 50-60-luvun tyyliset piirrosjulisteet viehättivät kovasti. Retroilu on toki ollut pinnalla jo pidempään, mutta silti vanhahtavat mainokset jaksavat vielä herättää huomioni.

Jaffa on niin tuttu tuote suomalaisille, ettei minuakaan tarvinnut kuin viitteellisillä, nostalgisilla piirroskuvilla limonadipulloista ja appelsiineista muistuttaa, niin jo hakeuduin etsimään lisätietoa. Siksi on hämmentävää, ettei kampanjaa ole ainakaan vielä lanseerattu netissä. Pettymys oli suuri, kun hakeutuessani Hartwallin Jaffan www-sivuille lävähti sitä samaa Jaffamainontaa, mitä on nähnyt tv-mainoksissa jo aiemmin.

En tosin ole edes mikään virvoitusjuomien ahkera ostaja, mutta jotenkin tämä kokemus latisti Jaffan imagoa silmissäni. Kyllä Hartwallin kaltaisen, kuluttajamarkkinointia hyvin hoitavan yrityksen olisi pitänyt jo tuottaa minulle tyydytystä hienolla, retroilevalla nettisivustolla.

---

Muista blogeista kulutusasiaa:

Pagisija suosittelee pakkaspäivien lenkkeilijöille fleeceburkhaa, jonka lanseeraamista Suomen markkinoille joudumme ilmeisesti odottamaan. Arttu kertoo, mitä maksaa eläminen Alpeilla Suomeen verrattuna. Raisa on tehnyt edullisia kirjalöytöjä.

2.2.06

Sirulla rahaa

Nyt alkuviikosta muistutetiin uutisissa, että sirulla varustettua pankki- tai luottokorttia käyttävät henkilöt eivät enää voi käyttää automaattien keltaista koloa, vaan kortti on aina lykättävä siihen siniseen siruaukkoon.

Minulla sirukortti on ollut jo pidempään, ja olen myös pyrkinyt käyttämään sitä sinistä aukkoa Otto-pisteellä. Mutta liian usein korttia on joutunut lykkäämään laitteeseen useamman kerran, ja kahden yrityksen jälkeen olen tunkenut korttini siihen magneettijuovaa lukevaan koloon.

Siksi ärsyttää se, miten kortin käyttäjiä valistetaan: pitäisi vain kiltisti niellä se tosiseikka, ettei siru aina toimi (siinä voi olla esim. näkymätöntä likaa) ja yrittää uudelleen sekä pyyhkäistä sirua vaikka omaan hihaan. Ainakin eilisestä Keskisuomalaisesta luin juttua, jossa suorastaan sanottiin, että Ottojen käyttäjien on syytä hillitä itsensä: oma moka, jos ei osaa puhdistaa sirua riittävän huolellisesti, joten turha on soitella automaatin vikapäivystykseen.

Kun haluan nostaa rahaa, haluan sen tapahtuvan nopeasti, heti ja ensiyrittämällä. Systeemin pitäisi olla sellainen, ettei siinä tarvitse ruveta ihmettelemään ja kortteja putsailemaan.

Sirujen positiivinen puoli ehdottomasti on se, jos niiden käyttö maksuvälineenä myös kauppojen kassoilla yleistyy, kuten on lupailtu. Mielelläni lykkään kortin sirumaksupäätteeseen ja naputtelen tunnusluvun. Toki varmasti menee hetki aikaa, ennen kuin ihmiset oppivat maksutavan ja se sujuu kaupoissa tehokkaasti, mutta ehkä sen verran siedän odottelua.