Kunnon kansalainen kuluttaa

Vilkaisin tänään Kotilääkäri-lehden juttua otsikolla "Tavarataivas". Valitettavasti mieleeni ei jäänyt, ketä juttuun oli haastateltu, mutta taisi olla miespuolinen elokuvaohjaaja, jonka mukaan kuluttamisesta on tehty yhteiskunnassamma velvollisuus. Siis joka puolelta tulee viestejä osta, hanki, kuluta! Haastateltu kritisoi tätä ajattelua voimakkaasi.

Onhan se tietysti niinkin. On väärin, että luodaan kuvaa siitä, että vain kuluttamalla ihminen on kunnon kansalainen. On masentavaa, että on jotenkin syntynyt ajatus, että jos ei kuluta hilpeästi varojaan tavaraan, on jotenkin outo ja omituinen. Ihmisten halutaan ajattelevan, että kuluttamalla he ylläpitävät hyvinvointivaltiota, joten ostaminen on välttämätöntä: jos ette nyt anna rahavirtojen tulvia, niin sitten ei talous kasva ja tulee lama ja kaikki menee huonosti.

Kuluttamisesta on tullut mantra, jonka voimaan jaksetaan vannoa eri yhteyksissä. Liian harvoin vain nostetaan esiin se, onko tämä tavaran haaliminen ihan välttämätöntä, kun ei se onnellisuus kuitenkaan lisäänny, vaikka varallisuus kasvaa. Sanna Ryynänen kirjoitti Sunnuntaisuomalaisessa omakohtaisen osuvasti siitä, miten kolme-nelikymppisten sukupolvi odottaa kulutuksen tasoltaan jo jotain aivan muuta kuin mitä se omilla vanhemmilla oli. Vähempikin voisi ehkä riittää, mutta kun on kulutettava, niin pistetään raha kiertämään!

En minä olen sen parempi kulutusajattelussani kuin muutkaan. Haaveilen uusista tavaroista ja erityisesti isommasta asunnosta. Kaikenlaista kivaa olisi tarjolla, johon rahansa voisi pistää.

Mutta taidan kuitenkin seuraavaksi käyttää enemmän rahaa itseni hemmotteluun: kampaaja on jo varattuna, hierojalle voisin myös mennä ja se kasvohoitokin olisi kiva. Ja teatteriin myös haluaisin. Palveluita ostamalla sentään voin kokea olevani kunnon kuluttaja: käytän rahaa ja työllistän suomalaisia, eivätkä jätevuoret kasva niin valtaisasti kuin jos ryntäisin kauppakeskukseen haalimaan ei-niin-välttämätöntä tavaraa.