Minun ja sinun rahat

Yksi yhdessä asuvan pariskunnan päätettävistä seikoista on tietysti se, kuinka kulut jaetaan ja rahat käytetään. Harvoin molemmat tienaavat saman verran, joten joudutaan pohtimaan myös sitä, jaetaanko yhteiset menot tarkalleen tasan vai maksaako paremmin toimeentuleva enemmän. Tähän parisuhteen tulojen ja menojen jakoon tuntuu olevan lukuisa määrä tapoja ja tyylejä.

Omassa avoliitossani olemme päätyneet yhteen yhteiseen tiliin, johon meillä molemmilla on pankkikortti ja johon molemmat siirtävät tietyn summan. Sieltä sitten maksetaan päivittäistavarat, yhteiset ravintolaillat ja muut kimppamenot. Asumiskulut, nettiyhteydet, Hesari sun muut koetetaan puolittaa. Mutta mitään tarkkaa kirjaa siitä, milloin toinen maksaa pullakahvit ja toinen ostaa junaliput, ei pidetä.

Koska minä tienaan tällä hetkellä selvästi paremmin kuin opiskeleva mies, olen valmis myös maksamaan suuremman osan menoistamme. Mies ei vain ole mitenkään innoissaan tästä: hän tekee ennemmin töitä kuin käyttää minun rahojani. Minä puolestani koen, että jos "sijoitan" mieheen ja hän voi keskittyä opiskeluun ja valmistua nopeammin, niin kyseessä on molemminpuolinen etu.

Mutta ymmärrän miestä: myös minun olisi vaikea vastaavassa tilanteessa olla se, joka edes osittain "elää toisen siivellä". Ehkä me olemme sukupolvea, jolle taloudellinen riippumattomuus on tärkeää.

Taloudellisesta näkökulmasta koetan kuitenkin ajatella kotitaloutta jonkinlaisena yrityksenä. Molemmat sijoittavat siihen resurssejaan (toinen ehkä enemmän rahaa, mutta toinen sitten tekee enemmän kotitöitä), jotta päästään kumpaakin miellyttävään lopputulokseen ja tehdään näin tietyllä tavalla voittoa.