14.3.06

Blogeja kulutuspäätöksiä helpottamaan

Olen ilahtuneena pannut merkille, että Blogilistalle on ilmestynyt blogeja, jotka kohdentavat kirjoitukset tiettyyn tavara- tai palvelualaan ja jakavat näin tietoa muille ostopäätösten kanssa pähkäileville.

Uusimpia tuttavuuksia ovat Tummaa suklaata ja Kaunis*Design. Ensiksi mainitussa blogissa Suklaafriikki arvioi maailmalta löytyviä tummia suklaita (kaakaota yli 70 prosenttia) hyvinkin yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti. Kaunis*Design keskittyy erityisesti sisustustavaralöytöihin, kertoo hintoja ja antaa vinkkejä vaikkapa alan nettisivuista.

Helsinkiläisten lounasvalintoja helpottaa omalta osaltaan jo pidempään toiminnassa ollut Lounasneuvo-blogi.

Vielä silti varmasti mahtuisi monta kapeammankin alan blogia, jossa kommentoitaisiin tuotteita ja nostettaisiin esiin hyviä löytöjä. Esimerkiksi Saippuaa-blogia kirjoittava LadyKiller olisi varmasti yksi lukuisista naisista, joiden uskoisin lukevan kenkiin erikoistunutta blogia. Ja missä viipyy meikki- tai kosmetiikkablogi, sillä naisten keskustelupalstoilla tästä aihealueesta puhutaan paljonkin? Elintarvikkeissa esimerkiksi juustot voisivat ansaita oman blogin.

2 Kommentit:

At 9:55 ip., Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eipä tarvittu kovinkaan kummoista suostuttelua kun kenkäfriikki jo päätti tarttua tuumasta toimeen. Joten Kenkäblogia pukkaa tulevaisuudessa. ;)

 
At 4:28 ip., Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Päivittyneiden listaa katselin ja ainakin tälläinen kenkäblogi on ilmaantunut http://shoe.vuodatus.net

 

Lähetä kommentti

<< Home