Kimppahinnoittelun hankaluuksia
Olin tänään Helsingin keskustassa Tiimarissa ostamassa pieniä joulujuttuja. Yhtenä osana ostoksiani oli pöytätabletit, joita mainostettiin "neljä viidellä eurolla". Yksittäin ne maksoivat 1,90 euroa.
Kun olin jo ostokset maksanut, tsekkasin kuitin ja sanoin myyjälle, että nämä tabletit on nyt kyllä myyty yksikköhinnalla, vaikka näistä piti tulla paljousalennus. Tyttö pohti, josko syynä olisi se, että ostin kahta eri väriä ja alennuksessa ovat mahdollisesti vain punaiset. Sanoin, etten kyllä nähnyt mitään mainintaa siitä, ettei hinta koskisi kaikkia värejä. Niinpä myyjä lähti selvittämään asiaa, ja lopulta sitten sain hyvityksen yliveloituksesta. (Nuori myyjä oli oikein ystävällinen ja pahoitteli virhettä sekä sitä, että aikaa kului kohtuullisen paljon).
Mutta mikä siinä on, ettei niitä kaupan tietojärjestelmiä saada pelaamaan oikein? Tietysti inhimillisiä erehdyksiä sattuu ja koodit voivat jäädä naputtelematta, mutta asiakkaan kannalta on turhauttavaa joutua huomauttelemaan, että hinta oli jotain muuta kuin mitä kassakuittiin ilmestyi. Tiimarin kaltainen kauppa hinnoittelee tuotteitaan hyvin paljon nimenomaan noita könttäalennuksia hyväksikäyttäen, joten siellä luulisi asioiden olevan kunnossa.
Mielenkiintoista oli myös seurata viereisen kassan tapahtumia. Rouvashenkilö oli ostamassa joulukortteja.
Myyjä: "Teillä on nyt tässä kahdeksan korttia, ja ne maksaisivat sitten kaksi euroa. Mutta jos otatte kymmenen korttia, ne maksavat vain 1,50 euroa."
Rouva lähti sitten hakemaan niitä kahta korttia jonoottaakseen kohta uudelleen kassalle.
Minusta olisi kyllä kohtuullista, että tällaisessa tapauksessa ne kahdeksankin korttia voitaisiin myydä sillä 1,50 euron hinnalla ilman turhaa venkslausta. Itse olen tainnut joskus tehdä niin, että olen kehoittanut lyömään kassaan tuotemääräksi kymmenen, ja sitten suosiolla olen jättänyt ne pari kappaletta kauppiaalle. Siinä voittavat kumpikin: minulle tulee parempi mieli alemmasta hinnasta enkä joudu ottamaan turhia tavaroita, ja kauppias voi sitten uudelleen myydä ne pari minulle mukamas jo myytyä pikkutuotetta.
0 Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Home