Kuluttavasta elämästä

Parempiin bileisiin

2006-04-10T08:39:00.000+03:00

Tällä kertaa väki lisääntyy ja bileet paranevat: kulutusaiheet siirtyvät nyt Kulutusjuhla.com -osoitteeseen ja samalla kirjoittajamäärä moninkertaistuu. Tämä blogi lopettaa päivittymisensä, ja vanhat tekstini on siirretty Kulutusjuhlan arkistoihin.

Tervetuloa mukaan kekkereihin!
(Päivitättehän myös omat linkkinne. Blogilistalla Kulutusjuhla löytyy tietysti myös tilattavaksenne!)

Lisäys helmikuussa 2007:

Omaan blogeihin ja kuluttamiseen keskittyvään blogiini voi toki myös vilkaista:
Mari Koo - Blogeja, kulutusta ja jatko-opintoja

Päivänpolttava uutiskatsaus

2006-04-05T13:44:00.000+03:00

Tämä on näitä päiviä, kun tuntuu, että kuluttajuutta sivuavia uutisia puskee joka puolelta. Jos siis kokoaisi ne tänne:

Viime vuonna puhuimme puhelimiin halvemmalla ja laajakaista raksuttaa edullisemmin kuin vuonna 2004 , kertoi Liikenneministeriö. "Vuonna 2005 keskimääräinen matkapuhelun minuuttihinta oli yli 27 prosenttia halvempi kuin edellisvuonna. --- Suurimpien operaattoreiden laajakaistayhteyksien kuukausimaksut ovat viime vuoden aikana alentuneet keskimäärin 14 prosenttia."

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry (Suomi on kyllä yhdistysten luvattu maa, täytyy taas se myöntää) mainostaa, kuinka kauppakeskusten myynti kasvoi viime vuonna kymmenen prosenttia. Suomen koko vähittäismyynti kasvoi viisi prosenttia.

Pikaluottojen arveluttava markkinointi saa jälleen palstatilaa, tällä kertaa STT:n tuottaman velkaneuvojan haastattelun avulla.

Toisaalta kotitalouksien luotonottointo on ennustusten mukaan hiipumassa.

Kesärenkaita myydään laajalla hintahaitarilla: "Rengastyypistä ja ostopaikasta riippuen hinnat saattavat olla jopa kaksinkertaiset, selviää Länsi-Suomen lääninhallituksen tekemästä vertailusta."

Mainontaan panostettiin viime vuonna kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. "Yritysten satsaukset hakemistomainontaan, tapahtumamarkkinointiin ja myymälämainontaan kasvoivat, mutta panostukset sponsorointiin ja messuihin vähenivät."

Ylellisyyttä tavoitellen

2006-04-03T18:37:00.000+03:00

Eilinen Hesari kirjoitti (D4-5, toimittajana Ritva Liisa Snellman), kuinka luksustuotteiden myynti kasvaa vähitellen myös Suomessa. Jutussa todettiin, että moni ylellisyysmerkki on kärsinyt inflaation, kun myös tavikset ovat innostuneet ostamaan kyseistä brändiä. Esimerkkinä käytetiin Burberryä: kun englantilaispissikset innostuivat ruutukuosista, niin kummasti merkin imago tipahti.

Varsin monien merkkien valmistajien, ihan niiden keskihintaisten tai vähän hintavampien, onkin varmasti hankalaa päättää, tavoitellaanko mahdollisimman laajaa ostajakuntaa ja otetaan riski siitä, että brändin arvo laskee. Tässähän esimerkiksi myyntipaikoilla on ratkaiseva merkitys: kun jonkun vaatteen saa Anttilasta, niin ei siinä tunnu olevan samaa hohtoa, kuin jos se ostettaisiin esimerkiksi merkin omasta kaupasta.

Oma aiheensa on tietysti luksusmerkkien piraattituotanto, jota HS:n jutussa käsiteltiin. Asiaa sivusi myös Artekin toimitusjohtaja Mirkku Kullberg Arno Nybergin haastattelussa, jonka puolella korvalla kuuntelin tänään YleQ:lta. Kullberg totesi uskovansa ihmisten haluun ostaa aitoja merkkejä sen sijaan, että ostettaisiin halpoja huonekalukopioita.

Tuoteväärennöksillä taitaa olla tätä nykyä niin huono kaiku, että ihmettelen, miksi kukaan edes hieman käyttämistään brändeistä välittävä ihminen ostaisi piraattituotteen. Ennemmin sitä ostaa sen rehellisesti merkittömän (ja vaikka halvan), kuin feikkilogolla koristetun, jos siihen aitoon luksukseen ei ole varaa.

Velkaa velkaa, enemmän velkaa

2006-03-31T19:49:00.000+03:00

Tilastokeskuksen tämänpäiväisen julkistuksen mukaan velkaantuneiden kotitalouksien määrä ei ole viime vuosina muuttunut. Sen sijaan 25-44-vuotiaiden talouksissa asuntovelkaisuus on lisääntynyt ja velkasummat kasvaneet:

"Vuonna 2004 vähintään sadantuhannen euron suuruiset velat oli 18 prosentilla 25-34-vuotiaista ja 15 prosentilla 35-44-vuotiaista velallisista talouksista. Vähintään 100 000 euron suuruisia velkoja oli muissa ikäryhmissä vain 4-5 prosentilla ja alle senkin."

Tilastokeskuksen mukaan velallisten enemmistön velanottoa voidaan pitää maltillisena. Velkamäärät jäivät keskimäärin alle 30 000 euron kotitaloutta kohti. Kuitenkin asunnonhankintaiässä olevilla kotitalouksilla velkarasite oli paljon keskimääräistä suurempi.

Euro ja talous -julkaisussa ekonomisti Risto Herrala (PDF-teksti) kirjoitti, että tällä vuosikymmenellä suomalaisten kotitalouksien velkaantuminen on lisääntynyt ripeästi.

"Yksi velkaantumisen kasvun indikaattori on velallisten kotitalouksien mediaanivelan kasvu noin 10 000 eurosta 20 000 euroon vuosien 1989 ja 2003 välillä. Samaan aikaan velallisten kotitalouksien mediaanivelkaantumisaste nousi 50 prosentista 60 prosenttiin. Velallisten kotitalouksien keskimääräisen velan suhde keskimääräiseen tuloon suureni noin 90 prosentista 120 prosenttiin."

Kansainvälisessä vertailussa tilanne ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen. "Velallisten kotitalouksien osuus kaikista kotitalouksista oli Suomessa vertailumaihin nähden keskimääräinen."

Aamulla kuuntelin YleQ:n radiotoimittajien jutustelua velkaantumisesta. Naistoimittaja epäili, että yksi syy suurentuneisiin velkoihin on euron tulo. Hän uskoi, etteivät ihmiset hahmota, kuinka suuri summa 200 000 euroa todella on.

Ehkä sillä jonkinlainen vaikutus on, mutta luulisin, että ihmiset jollain tasolla silti osaavat hahmottaa rahat ja summat. Jos oma palkka on 45 000 euroa vuodessa, niin kai sitä tajuaa, että 200 000 euron velkaa saa lyhennellä pitkään ja hartaasti?

Rehellinen yritys saa arvostusta

2006-03-29T19:39:00.000+03:00

Kuuntelin tänään Paola Suhosta, IvanaHelsinki-merkin takana olevaa suunnittelijaa, eräässä tilaisuudessa. Suhonen puhui tulevaisuuden trendeistä ja tietysti myös muotoilusta, mutta erityisesti jäi mieleeni toteamus siitä, miten merkityksellistä yrityksille olisi olla rehellisiä.

Paola Suhonen totesi, että monen yrityksen nykyisin harjoittama mainostus omasta eettisyydestään ja ekologisuudestaan tuntuu ennen kaikkea mainostukselta: jos tuotteet valmistetaan jossakin kaukomaassa hieman hämärissä olosuhteissa, niin ei rahalahjoitus lasten koulutuksen kehittämiseen tee yrityksestä yhteiskuntavastuullista kuluttajien silmissä.

Jos siis halutaan kilpailla hinnalla, niin tehtäisiin sekin sitten reilusti. Kuluttajat kun arvostavat nimenomaan tätä rehellisyyttä: jos tuntee tulleensa jollain lailla huijatuksi ostoksissaan, pettyy karvaasti, ja asiakassuhde on mennyttä.

Suhonen uskoi, että tulevaisuudessa brändien on yhä tarkemmin jakaannuttava niihin, jotka kilpailevat tunteella ja niihin, jotka kilpailevat hinnalla. Tunne jakaantuu nautiskelija- ja anarkistikuluttajiin ja hinta vastaavasti halpa- ja kalliskuluttajiin. Kuluttaja voi tietysti elämäntilanteestaan, tuotteesta tai ostohetkestä riippuen kuulua eri luokkiin, mutta yritysten olisi kohdennettava tuotteet selkeästi jollekin näistä neljästä ryhmästä.

Suomalaisesta nykymuotoilun uudesta tyylisuunnasta puhuttaessa Paola Suhonen käytti nimitystä fennofolk. Fennofolkissa näkyy esim. kodikkuus, lämpö ja käsintehdyn leima sekä "tuotteiden takana seisominen" eli mm. eettis-ekologiset arvot. Samalla Suhonen painottu muotoilun kaupallista merkitystä ja sitä, kuinka muotoilun tulee tuottaa mielihyvää.

---

Muista blogeista:

Pagisija on saanut näytteen terveysvaikutteista jogurttia. Cybbis kuunteli vakuutusyhtiön tarjouksen, muttei vaihtanut vakuutustaan. Tiina Kaarela ei tykkää Philipsistä. PA muistelee lapsuudessaan saamiaan rahoja.

Lisäksi tiedoksi, että lisäilin omaan materiameemi-tekstini loppuun muita blogeja, joissa tähän brändilistaukseen on osallistuttu (lista lienee hyvin vajavainen, mutta täydennetään tarpeen mukaan).

Siru aiheuttaa ongelmia

2006-03-27T13:06:00.000+03:00

Kun sirukorteilla rahan nostaminen muuttui helmikuun alussa niin, ettei rahaa enää automaatilla tipu kuin sitä sinistä korttiaukkoa käyttämällä, kirjoittelin sirujen heikohkosta kestävyydestä.

Maaliskuun alussa oma, pari kuukautta vanha kortin siru olikin jo saanut sellaisen naarmun, ettei se toiminut enää missään (kortti oli illan ilman suojaa käsilaukun taskussa ja siellä sen kolhun kai sai). En siis saanut nostettua käteistä rahaa lainkaan sen viikon aikana, jonka odotin uutta korttia.

Tämä tietysti oli pientä, mutta nyt olen huomannut pari muutakin ongelmaa sirun kanssa. Viime viikolla Sellon Indiskassa kortti ei toiminut: myyjän mukaan nimenomaan Osuuspankin uudet sirukortit eivät suostu toimimaan maksuvälineinä.

Lauantai-iltana Hakaniemen Rytmi-baariin mennessä ovella tervehti lappu, jossa kerrottiin, ettei sirulla varustetuilla korteilla maksaminen onnistu. Niin asiakkaat joutuivat menemään ulos nostamaan käteistä läheiseltä pankkiautomaatilla (tai lainaamaan toisiltaan euroja).

Lieneekö näitä sirujen käyttöongelmia yleisemminkin vai onko kyse vain yksittäistapauksista, joissa liikkeen systeemit eivät jostain syystä toimi yhteen pankin järjestelmien kanssa?

Jotta ei menisi aivan sirujen negatiivisten puolten luetteluksi, niin positiivista on ollut se, että muutamissa liikkeissä (esim. Kenkämarski) olen sirun ansiosta voinut maksaa ostokseni käyttämällä tunnusluvun naputtelua.

---

Myös Antti Vähä-Sipilä kirjoittaa kortilla maksamisesta (kiitos Jannelle blogivinkistä!). Asiakaspalvelublogissa pohditaan luonnollisesti hyviä ja huonoja asiakkaiden ja myyjien kohtaamisia. Olutblogi on tietysti monen kyseisestä juomasta kiinnostuneen kuluttajan lukemistoa. Marjut vinkkasi Vapaa-aikavirastosta, josta löytyy kattavasti tietoa ja myös esimerkiksi asiakaskommentteja Suomen ravintoloista.

Materiameemi

2006-03-25T09:09:00.000+02:00

Tiia käynnisti kulutusjuhlijan unelmameemin, eli nyt pitäisi kehuskella suosikkituotteita. Tehtävänanto: "Luettele 5-10 tuotetta, joita sinulta löytyy AINA kotoasi. Mieluiten tiettyjä tuotemerkkejä, ettei mene perustuotteiden luettelemiseksi ("joo, mulla on aina sukkia ja hammasharja kotona"). Kerro myös lyhyesti, miksi juuri listaamasi tuotteet / tuotemerkit."

Kuten muillakin meemin osallistuneilla, ovat nämä tuotteet myöa minulla luonnollisesti elintarvike- ja hygieniapuolta. Tässä tämän hetken suosikkeja:

1. Pakkasmarjan mustikkapakasteet. Eipä tullut viimekään syksynä käytyä mustikkametsässä, eikä omaan pieneen pakastimeen edes mahtuisi mahtavaa marjasatoa. Mustikoita sotketaan niin kaurapuuroon, rahkaan kuin talkkuna-marjakeitto-mössöön.

2. Schwartzkopfin Osis-kuituvaha. Kampaamotuotteena maksaa tietysti vähän enemmän, mutta on riittoisa ja toimiva tukkani muotoilija. Käytössä myös saman sarjan hiuslakka.

3. Reilun kaupan kahvia. Omatunto ei enää salli minkään muun kahvin ostamista (hetkittäin on yritettävä olla eettinen kuluttaja), ja sinkkutaloudessa pikkupaketti onkin aivan sopivan kokoinen. (Kahvi puuttuu kuvasta, koska olen ottanut paketin pois pahvikääreistä.)

4. Tämän hetken suosikkini ripsiväreistä on kumiharjalla varustettu Nivean Lash Revolution. Saa helposti ja nopeasti riittävästi väriä ripsiin.

5. Tuubissa myytävä tomaattisose. Rainbow taitaa olla useimmiten ostamani merkki.

Esimerkkejä muista tuotteista, joita hyllyistäni on mielellään löydyttävä, mutta joissa merkillä ei niin väliä: nenäliinoja, maitorahkaa, giniä, tonicia, olutta, viiniä, chai latte -tee, pakastekasviksia ja sämpylöiden leipomistarvikkeita (jauhot, hiivat jne).

---

Lisäys 29.3. eli muita blogeja, joissa meemi on kiertänyt:
Matkalla, Kukkamaa, Pagistaan, Realistisen optimistin vuodatus, Pala maailmaani, Oisko ittestäs kivaa, Marginaali ja Z- hän kääntää kylkeä.

Pistä kommentti, jos olet meemiin vastannut, mutta blogisi puuttuu listauksesta: mielelläni kokoan kaikki vastanneet tänne.

Lisäys 4.4.: Materiameemittelijöinä Veloena, Pauliina, Kervå & Wanhapiika.

Viikkorahojen tuloerot tasoittuivat

2006-03-24T08:23:00.000+02:00

Eilen uutisoitiin YIPPEE-tutkimus, josta otsikoihin nousi erityisesti se, että nykynuoret käyttävät nettiä yhteydenpitoon kavereiden kasvokkain tapaamisen sijaan. Itse kiinnitin huomiota siihen, että tyttöjen ja poikien saaman viikkorahan määrän ero on kadonnut:

"7-16-vuotias saa kuukaudessa käyttöönsä noin 17 euroa omaa rahaa, mikä on kutakuinkin sama summa kuin kaksi vuotta sitten tehdyssä edellisessä tutkimuksessa. Tuolloin tytöillä oli kuitenkin käytössään keskimäärin neljä euroa vähemmän kuin pojilla, mutta nyt ero on kuroutunut umpeen.

Lapset päättävät itsenäisimmin makeisten, limsojen ja välipalojen ostamisesta, suurissa hankinnoissa vanhemmat ovat päättäjiä."

Omassa nuoruudessani ja kodissani tilanne taisi olla suurinpiirtein sama, mutta saamani rahasumma oli vaatimattomampi. Enkä alle 10-vuotiaana saanut mielestäni minkäänlaista viikkorahaa, ellen aivan väärin muista. Perheessämme ei tainnut lapsilla olla sukupuolten välisiä tuloeroja: luulen, että sain rahaa samalla tavalla kuin veljeni, ja tiettyihin hankintoihin, kuten cd-soittimeen tai vastaavaan, rahaa piti itse säästää.

Varsinaisten kotitöiden tekemisestä (siivous, leipominen, polttopuiden pinoaminen yms.) ei kodissani palkkioita maksettu. Maatilalta löytyi toki myös sellaisia tehtäviä, joista sitten sovittiin jopa ihan rahapalkat.

Aikakauslehtien maailmassa

2006-03-22T22:19:00.000+02:00

Sain tänään tutkailtavaksi Veli-lehden, eli nuorille miehille suunnatun Trendin kaltaisen lehden. Koska en kuulu kohderyhmään, taidan olla jäävi arvioimaan julkaisua, mutta kiitettävästi siinä kaikenlaista miesten vaatetta, tuotetta ja kosmetiikkaa esitellään.

Toivottavasti tämä lehti nyt löisi itsensä läpi, ettei enää tarvitsisi kuulla näistä miehille suunnatuista aikakausjulkaisuista, jotka eivät sitten kuitenkaan Suomen markkinoilla menesty. Ihmettelenkin, mikseivät lehtikustantamot panosta innokkaammin jo olemassa olevaan lukijaryhmään eli kaltaisiini naisiin.

Minusta nimittäin tuntuu, ettei tällä hetkellä ole olemassa yhtään naistenlehteä, jonka kokisin varsinaisesti itselleni tehdyksi: haluaisin kerran kuukaudessa ilmestyvän lehden, jossa yhdistyisivät sopivasti kauneus-, muoti-, kunto-, terveys-, sisustus-, ihmissuhde- ja ajankohtaisjutut.

Siis sekä kevyttä hömppää että vakavampaa asiaa, mutta painotus sillä asiapuolella. Hieman kuin Image, mutta lähempänä ruohonjuuritasoa ja selvästi naisille tehtynä.

Aikakauslehtipuolella ihmettelin tässä myös Anna-lehden kampanjaa. Hesarin välissä tipahti joku tarjouslippu, ja mieleeni jäi, että tarjouksessa mainitun tilauksen pystyi tekemään tietysti myös netissä. Annan sivuilta suoraan löytyi kyllä tilausmahdollisuus, mutta ei mainintaa kampanjasta. Niin oli sitten kaivettava esiin se Hesarin mukana tullut mainoslärpäke ja sitä kautta päädyin oikealle sivulle.

Tämähän nyt tietysti oli vain yksi esimerkki siitä, miten lehtiä myydään mitä erilaisimmilla kampanjoilla ja hintatarjouksilla. Mutta silti toivoisi, että kuluttajaa kohdeltaisiin tasapuolisemmin ja mahdolliset kampanjat tuotaisiin reilusti esiin nettisivuilla: nyt piti muistaa tarkka osoite, ennen kuin pääsi kiinni haluamaansa kampanjaan.

Ensimmäinen ei aina kelpaa

2006-03-20T22:21:00.000+02:00

Kaupassa näyttäisi asioivan tietty ihmistyyppi, joka ei koskaan voi ottaa hyllystä tuotetta, joka on ensimmäisenä tai päällimmäisenä. He kaivavat karkkipussin muiden pussien takaa, kurkku valitaan taatusti hyllyn perimmäisistä tai kermaviilipurkki kurkotellaan maitohyllyn takaseinän lähistöltä.

Tietysti itsekin tarkastan tuoretuotteiden kohdalla esimerkiksi päivämäärät. Yhden ihmisen taloudessa on järkevää valita tuotteet, joiden viimeinen käyttöpäivä tai parasta ennen -merkintä on mahdollisimman kaukana tulevaisuudessa. Mutta kuivatuotteista, säilykkeistä ja vastaavista nappaan huoletta sen, joka on lähimpänä kättä.

Olen huomannut itsessäni myös sen piirteen, että jos jokin tuote (erityisesti viinit Alkon hyllyssä) näyttää olevan vähissä, niin tekisi mieli itsekin ottaa sitä. Jotenkin sitä kuvittelee, että ehkä se tuote on niin suosittu ja hyvä, jolloin kaikki ovat kahmineet sen itselleen. Kuitenkin tiedän, että lähes aina kyse on varmasti siitä, ettei hyllyjä yksinkertaisesti ole täydennetty tai tuotetta tullut lisää.

---

Kiinnostava uusi blogituttavuus on Esinetarinoita, joka sisältää nimensä mukaisesti kirjoituksia esineistä ja niiden merkityksistä. Verkkokauppa-blogi tarjoaa tieatoa sähköisestä kaupankäynnistä. The Jumalauta Food Rewiev arvostelee englanniksi aterioita siellä ja tuolla useamman kirjoittajan voimin.

Poistomyynnit tarjoavat mahdollisuuden löytöihin

2006-03-19T17:57:00.000+02:00

Tuossa jokin aika sitten huomioin Lustwearin ns. ystävänmyynnin, joka järjestettiin tänään. Sieltä kävinkin ostamassa t-paidan (20 e), hameen (20 e) ja farkut (90 e).

Nämä erilaiset maahantuojien ja valmistajien ystävä- ja muut poistomyynnit ovat Helsingissä varsin tavallisia. Samoin tietysti myös eri liikkeiden ns. outlet-myymälät ovat tällä vuosikymmenellä ilmeisesti lisääntyneet (esim. Stockmannilla on omansa).

Tämäntyyppiset myyntitilaisuudet tarjoavat tietysti mahdollisuuden tehdä hyviä löytöjä, mutta itse en kovin usein näissä käy. Ongelmana on esimerkiksi vaatteiden mahdollisesti suppea kokovalikoima, sillä myytävät tuotteet voivat olla esimerkiksi mallikappaleita.

Muutenkin valikoima voi olla pieni tai tuotteista tulee mielikuva, että nämä todellakin ovat jämävarastoa, joka ei ole kelvannut kenellekään. Hinnatkaan eivät aina ole niin edullisia, että ostos tuntuisi sitten aidosti mainiolta löydöltä.

Ongelmaksi muodostuu myös myyntipaikkojen sijainti. Useimmat ystävämyynnit ja vastaavat järjestetään jossain muualla kuin Helsingin keskustassa. Minä en yksinkertaisesti viitsi lähteä jonnekin hankalammin saavutettavaan paikkaan ostoksille, etenkin, kun ei ole mitään takeita siitä, että reissu kannattaisi.

Mutta tämän päivän ostosmatka oli siis onnistunut ja helppo. Uusia farkkuja olen kaivannut, ja Lustwearin vaatteissa on minun mieleistäni jujua. Hameen osto varmistui sillä hetkellä, kun kanssani vaatteita yhtä aikaa sovittanut nainen kehaisi, miten hyvältä hame näyttää päälläni. Sen verran helppo siis olen, että toisen mielipide riittää vahvistamaan ostopäätökseni.

Kannattaako ryhmäkanne?

2006-03-18T15:36:00.000+02:00

Tällä viikolla ryhmäkanne nousi taas keskusteluun, kun asiaa pohtinut työryhmä päätti esityksessään puoltaa sitä. Kyse olisi siis siitä, että "ryhmäkanteella saatetaan vireille oikeudenkäynti, jossa käsitellään keskitetysti vaatimuksia, joita henkilöjoukolla on samasta perusteesta johtuen. -- Ryhmäkanne soveltuu periaatteessa erityisesti sellaisten vaatimusten käsittelyyn, joissa yksittäin ajettuna oikeudenkäynnin kustannukset olisivat epäsuhteessa kysymyksessä olevaan vaatimukseen nähden." (Ryhmäkanne.fi)

Käytännössä tällaisia tilanteita voisivat olla esimerkiksi tehdas, jonka myrkkyvuodosta aiheutuisi merkittävää haittaa lähialueen ihmisille tai tilanne, jossa elintarvikefirmalta jäisi tuotteesta pois maininta jostakin allergiaa aiheuttavasta ainesosasta, ja tuotteesta aiheutuisi sairastapauksia allergikoille.

Kuluttajavirasto ajaa voimakkaasti ryhmäkannetta. Luonnollisesti Elinkeinoelämän keskusliitto EK vastustaa sitä. Myös tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa uskotaan, että ryhmäkannetta parempi olisi kuluttaja-asiamiehen kautta hoidettava ryhmävalitus, jota mietinnöissä on vaihtoehtona väläytelty.

Olen kallistumassa EK:n ja Hesarin kannalle, eli en pidä ryhmäkannetta Suomessa välttämättömänä. Yhtenä syynä mielipiteeseeni on se, että aidosti uskon siihen, että myös netin kehittymisen myötä se kuluttajien valta kasvaa joka tapauksessa. Ruotsissa ryhmäkanteita on ilmeisesti tämän mahdollisuuden olemassa olon aikana (vuoden 2003 alusta) nostettu muutamia, joten suurta merkitystä asialla ei käytännön tasolla ole ollut.

Kaikenlainen "turha" lainsäädäntö on aina ongelmallista. Olen myös Überkuulin kanssa samaa mieltä siitä, miten särkylääkkeiden myynnin rajoittaminen pariin pakkaukseen kerralla on lähinnä surkuhupaisaa.

---

Eri osa-alueiden kuluttajablogeja putkahtelee lisää: LadyKiller innostui perustamaan kaipaamani Kenkäblogin ja lisäksi Blogilistalle on ilmestynyt Einestaivas, joka lupaa arvioida elintarvikemaailman valmisteita. Tomi arvioi mainiosti omaa kulutuskäyttäytymistään Kestämätöntä kulutusta -blogissa.

Koska tämän blogin suosion ja näkyvyyden kasvun myötä paineet entistä paremman kulutusblogin pitämiseen ovat kasvaneet, niin muutoksia on tännekin luvassa lähitulevaisuudessa.

Vastauksia kysymyksiin

2006-03-17T06:52:00.000+02:00

Viimeisen vuorokauden aikana olen saanut kysymyksiä liittyen tähän blogiin ja itseeni. Vastaan niihin nyt tässä.

Miten Aamu-tv:ssä esiintyminen vaikutti blogin kävijämääriin?

Eilen torstaina kävijöitä blogissa oli laskurini mukaan 313 ja sivulatauksia 1043. Aiemmin sellaisina päivinä, jolloin olen julkaissut uuden tekstin, kävijöitä on ollut n. 30-50. Eilen eniten kävijöitä tuli SchizoBlogista (n. 90) ja Just Sopivasti-blogista (n. 60). Blogia oli googletettu jonkin verran sanoilla "kuluttavasta elämästä", "kulutusjuhlija" tai "kuluttaja blogi".

Mikä ihmeen kuluttajaekonomisti sanot olevasi?

Me kuluttajaekonomian oppiaineesta (Helsingin yliopisto) valmistuneet kutsumme itseämme tällä nimikkeellä. Virallinen tutkintonimikkeeni on maatalous-metsätieteiden maisteri (MMM). Kuluttajaekonomia oli minulle täysin oikea valinta, ja pidin opiskelusta paljon.

Olen valmistunut kuluttajaekonomiasta tammikuussa 2004, ja suppeina sivuaineina opiskelin elintarvike-ekonomiaa, markkinointia, tietojärjestelmätiedettä (kauppakorkeakoulussa) ja journalistiikkaa. Suppeat sivuainekokonaisuudet olen suorittanut avoimen yliopiston puolella myös viestinnästä ja aikuiskasvatustieteestä.

Pro gradu -työni otsake oli "Arjen helpotusta vai turhaa ylellisyyttä – työssäkäyvien äitien ajatuksia kotitaloustyön teettämisestä".

Aiemmin eli vuonna 2000 valmistuin tradenomiksi (pääaine markkinointi) Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Miksi perustit kulutusblogin?

Kuluttaminen kiehtoo minua niin paljon, että huomasin pohtivani asiaa kohtuullisen usein. Tämänhetkinen viestinnän työni ei kuitenkaan suoraan liity kuluttaja-asioihin, joten tuntui hyvältä ratkaisulta ilmaista ajatuksia blogia käyttäen.

Olen jo aiemmin kirjoittanut "normaalia", päiväkirjamaisempaa blogia, joten julkaisumalli oli tuttu: helppoa ja nopeaa, mutta samalla saa mahdollisuuden vuorovaikutukseen. Useimmat teksit syntyvät varsin helposti ja koska en tästä mitään palkkaa saa, niin tekstit eivät myöskään usein ole niin viimeisteltyjä kuin mitä työssäni tuottamat pätkät.

Blogeja olen itse seurannut varmaan kolmisen vuotta.

Miten sinut löydettiin puhumaan televisioon?

Taustalla oli Kauppalehti Presson 4. maaliskuuta julkaisema juttu kuluttajien vallan kasvusta, jonka blogissani mainitsin. Presson toimittaja ei ollut minuun missään yhteydessä etu- tai jälkikäteen, ja käsittääkseni hän oli päätynyt blogiini googlettamalla tai vastaavalla tavalla. Tästä artikkelista Ylen toimitus oli blogini havainnut, ja sain taustatoimittajalta sähköpostin ja ehdotuksen haastattelusta.

Miten sinulla riittää aikaa moiseen?

Ajankäytössä on tietysti kyse valinnoista. Minulle tämä on sen verran tärkeä asia ja tunnen saavani tästä niin paljon, että kulutettu aika on sen arvoista. Eikä yhden tekstin naputteluun ja muutamiin kommentteihin vastaamiseen mene loppujen lopuksi kovin paljon aikaa, sillä mielestäni olen varsin rutinoitunut kirjoittaja.

Olet sitten varmaan tosi tarkka ja harkitsevainen kuluttaja?

Enpä oikeastaan. Olen kuvaillut itseäni "vaaleanvihertäväksi egoistiksi", eli pyrin toki ottamaan huomioon esimerkiksi ympäristö- ja eettisyysnäkökohtia, mutta ne eivät kuitenkaan ole päällimmäisinä tekijöinä ohjaamassa kulutustani. Kuluttamiseeni kuuluu selvästi myös nautintojen ja mielihyvän hakeminen, ja esimerkiksi eilen palkitisin itseni tulppaanikimpulla ja suklaalla.

Miksi sinulla ei ole televisiota ja miten pärjäät ilman sitä?

Minulle netti on nykyisin paljon televisiota tärkeämpi. Olen toki ajatellut, että ehkä sen töllön voisi taas joskus hankkia, mutta tällä hetkellä se ei ole tullut tarpeelliseksi. Jos jokin tv-ohjelma on pakko nähdä, menen käymään kavereiden luona.

Suoraan sanottuna se blogisi sisältö ei kyllä oikein kiinnostanut./Puhuitte televisiossa itsestäänselvyyksiä.

Ei kuluttamisen tarvitse kaikkia tietysti kiinnostaa samalla tavalla. Se on kuitenkin osa meidän arkeamme, joten varmasti jokainen jollain lailla sitä miettii enemmän tai vähemmän.

Televisiohaastattelussa tämä ajan ilmiö saatiin mielestäni kohtuullisen hyvin jollain lailla tuotua esiin. Toki nämä kuluttajuuspohdinnat tuntuvat helposti itsestäänselviltä juuri niiden arkipäiväisyyden vuoksi, mutta mielestäni ne ansaitsevat silti tulla sanotuksi ääneen.

Kerro itsestäsi jotain yleistä.

Olen syntynyt vuonna 1977 ja kasvanut maalaisympäristössä Liperissä, Joensuun vieressä. Nyt asun sinkkuna Helsingin Kalliossa. Harrastan tämän ns. nettiaktiivisuuden lisäksi esimerkiksi liikuntaa ja kavereiden kanssa laatuajan viettämistä mm. Kallion baareissa. Pidän siis esimerkiksi hyvästä ruuasta, juomasta, seurasta, viihteestä ja kirjoista.

Ja jos joku nyt minut kadulla tai muualla tunnistaa, niin hienoa olisi, jos tulet tervehtimään! Minun kanssani ei todellakaan ole pakko jutella kuluttamisesta tai blogeista, vaikka siitä tosin lienee helppo aloittaa.

Mitä jäi mieleen aamusta?

2006-03-16T19:17:00.000+02:00

Vielä muutama poiminta ja päällimmäiseksi mieleeni jäänyt asia aamuisesta tv-keskustelusta:

Ensinnäkin kuluttaminen ja kuluttaja-aktiivismi ei ole vain negatiivista, vaikka se usein sellaiseksi mielletään. Aktiivinen voi olla myös myönteisessä hengessä. Se, että kuluttajat saavat netin myötä mahdollisuuden jakaa entistä tehokkaammin kokemuksia, on myös yrityksille mahdollisuus.

Lisäksi jo se, että tällaisia keskusteluja käydään mediassa, osoittaa aiheen kiinnostavuuden ja tärkeyden. Ihmisillä on aidosti halua saada selville muiden mielipiteitä, ja toisaalta he ovat kiinnostuneita antamaan vinkkejä toisille.

Tulevaisuudessa kuluttajien antama palaute tulee yhä tärkeämmäksi, sillä sitä voidaan käsitellä, jalostaa ja jakaa tehokkaammin. Näin voimme saada muiden kirjaamia kommenttaja vaikka suoraan siihen päätelaitteeseen, jota kuljetamme jatkuvasti mukanaan.

Kiitos kaikille kehuja jakaneille ja tietysti myös niille 17 uudelle tilaajalle, jotka Blogilistalle ovat tämän blogin tilanneet. Suurimmat kiitokset niille lukijoille, jotka ovat jaksaneet blogiani matkan varrella lukea ja kommentoida.

Tästä on hyvä jatkaa ja kehittää, kuten kulutettu lausahdus kuuluu (ja niitä työtarjouksia vaikka televisioon otetaan tietysti vastaan ja harkintaan)!

Haastattelu Ylen aamu-tv:ssä

2006-03-16T08:25:00.000+02:00

Ylen aamu-tv:n keskustelu, jossa siis olin mukana Kuluttajatutkimuskeskuksen Petteri Revon kanssa, on nyt löydettävissä Yle24:n Videosalista kohdasta Aamu-tv:n keskusteluosuus klo 6.45-7.
HUOM! Keskustelua ei enää sivuilla ole, ja tekijänoikeussyistä en sitä itse voi levittää netissä.

Kivaa oli, vaikkakin ei noin lyhyessä pätkässä voi sanoa kaikkea, mitä haluaa. Ja tomaattien hinnoista puhuessani sekoilin sanoissani. Mutta omalta osaltani olen nyt siis vienyt blogien, netin ja kuluttajuuden sanomaa eteenpäin.

Pistäkäähän rohkeasti kommentteja ja ajatuksia kuluttajuudesta, kuluttamisesta ja kulutuskulttuurista tulemaan, arvostan niitä kovasti!

Netin vaikutus kuluttaja-aktivismiin

2006-03-15T19:30:00.000+02:00

Ovatko kuluttajat tulleet netin myötä aktiivisemmiksi antamaan palautetta ja kommentoimaan tuotteita? Käytännössä ovat, mutta siihen on varmasti vaikuttanut moni muukin seikka kuin tämä internetin tuleminen.

Kuluttaminen on tullut yhä tärkeämmäksi osaksi jokaisen elämää. Joskus aiemmin ihmiset kävivät siinä lähikaupassa ja ostivat päivittäistavaransa niistä valikoimista. Nyt on jo mietittävä, meneeko automarkettiin vai lähikauppaan, ja erityisesti siellä automarketissa tuotteiden kirjo on niin suuri, että kuluttaja joutuu valitsemaan juustohyllyn edessä, ostaako hän tänään halvinta kilojuustoa, kevytjuustoa, kotimaisen meijerin valmistettava, ulkomaailaista erikoisjuustoa vai kokeileeko hän uutuustuotetta.

Lisäksi kuluttajan valintoja ja vastuuta korostetaan nyt paljon. Ihmisille kerrotaan, että heidän valinnoillaan on ratkaiseva merkitys mitä moninaisempiin seikkoihin jätevuorten kasvusta globalisaation kehitykseen ja Suomen työllisyydestä omaan henkiseen ja fyyiseen hyvinvointiin.

Monilla ihmisillä on nyt myös rahaa käytettäväksi. Tietysti kuluttaja haluaa saada rahoilleen parhaan mahdollisen tuoton, joten sitä, mihin rahat käytetään (ulkomaanmatka, uusi auto vai kotisiivouspalvelun osto) on tietysti mietittävä. Kun varallisuutta on vähän, kuluttaja ei yksinkertaisesti pysty tekemään ostoksia samalla tavalla.

Nämä ovat esimerkkejä taustatekijöistä, joiden vuoksi kuluttaja-asiat kiinnostavat nyt paljon. Sopivasti nyt on myös tarjolla internet, jossa kuka tahansa voi lukea muiden kokemuksia ja kertoa kommenttejaan eri tuotteista ja palveluista keskustelupalstoilla tai vaikkapa näin blogissa. On helppoa olla aktiivinen: naputat lyhyen kysymyksen tai kommentin ja usein saat siihen myös vastauksen. Samalla voi pysytellä kasvottomana ja nimettömänä. Ennen nettiä ei ollut mitään vastaavaa kanavaa.

Netti on vanhaa tuttua puskaradiota laajempi ja monipuolisempi väylä välittää kokemuksia: kyllä minä luotan netin kautta saamiini muiden tuote- tai palveluarvioista samoin, kuin jonkun tutunkin.

Kuitenkaan mielestäni vielä ei olla siinä tilanteessa, että pelkästään netissä vellova keskustelu voisi käynnistää esimerkiksi laajan kuluttajaboikotin. Se vaatii vielä perinteisen median huomion, sillä netissä asiat hajaantuvat ja pirstaloituvat, eivätkä vielä samalla tavalla saavuta kaikkia. Toisaalta niin printti- kuin sähköinen media seuraa yhä enemmän netissä käytävää keskustelua, joten sieltä on toimittajienkin helppo löytää uutis- ja juttuaiheita myös kuluttamiseen liittyen.

Yritysten kannalta netti tarjoaa hyvän mahdollisuuden kerätä tuotepalautetta ja muuta kuluttajilta tulevaa kommentointia. Suomalaisille suoran palautteen antaminen ei ole kovin luontevaa, mutta sen sijaan on näppärää klikata itsensä firman sivuille ja naputella sähköinen palaute. Käsittääkseni moni yritys saakin nettiaikana kohtuullisen hyvin palautetta.

En minäkään varmasti olisi näin "aktiivinen" pohtimaan kuluttaja-asioita ilman nettiä. En rustailisi yleisönosastonkirjoituksia tai vastaavia. Blogi sen sijaan on tehnyt julkaisukynnyksen matalaksi, ja tätä kautta tiedän saavani edes jonkun lukemaan tekstejäni ja usein saan myös hyvää palautetta.

(Tämä teksti oli valmistautumistani huomiseen aamu-tv:n keskusteluun kuluttaja-aktivismista, pintasilaus aiheesta, josta en todennäköisesti pääse sanomaan kuin pari huomiota.)

Lisää mediajulkisuutta

2006-03-15T12:34:00.000+02:00

Huomenna torstaina YLE:n aamu-tv:ssä keskustellaan n. klo 6.45 kuluttajien vallan muuttumisesta netin myötä. Myös minut pyydettiin mukaan, joten nyt tässä sitten jännittyneenä odottelen huomista.

Jos lukijoilla on vinkkejä tai näkemyksiä aiheeseen, niin vielä ehtii vaikuttaa! Kommentteja esimerkiksi netissä tällä hetkellä vellovista kuluttajuuteen, tuotteisiin tai palveluihin liittyvistä keskusteluista tai blogikirjoituksista otan mielelläni vastaan.

Blogeja kulutuspäätöksiä helpottamaan

2006-03-14T12:17:00.000+02:00

Olen ilahtuneena pannut merkille, että Blogilistalle on ilmestynyt blogeja, jotka kohdentavat kirjoitukset tiettyyn tavara- tai palvelualaan ja jakavat näin tietoa muille ostopäätösten kanssa pähkäileville.

Uusimpia tuttavuuksia ovat Tummaa suklaata ja Kaunis*Design. Ensiksi mainitussa blogissa Suklaafriikki arvioi maailmalta löytyviä tummia suklaita (kaakaota yli 70 prosenttia) hyvinkin yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti. Kaunis*Design keskittyy erityisesti sisustustavaralöytöihin, kertoo hintoja ja antaa vinkkejä vaikkapa alan nettisivuista.

Helsinkiläisten lounasvalintoja helpottaa omalta osaltaan jo pidempään toiminnassa ollut Lounasneuvo-blogi.

Vielä silti varmasti mahtuisi monta kapeammankin alan blogia, jossa kommentoitaisiin tuotteita ja nostettaisiin esiin hyviä löytöjä. Esimerkiksi Saippuaa-blogia kirjoittava LadyKiller olisi varmasti yksi lukuisista naisista, joiden uskoisin lukevan kenkiin erikoistunutta blogia. Ja missä viipyy meikki- tai kosmetiikkablogi, sillä naisten keskustelupalstoilla tästä aihealueesta puhutaan paljonkin? Elintarvikkeissa esimerkiksi juustot voisivat ansaita oman blogin.

Nettisivusto pyrkii kampanjatietomarkkinoille

2006-03-10T21:47:00.000+02:00

ITviikossa uutisoitiin tänään Etukaista.com -sivuston avaaminen. Innoteca Oy:n tuottaman sivuston ajatuksena on uutisen mukaan "tarjota apua ostopäätöksen tekoon kokoamalla tiedot Suomessa meneillään olevista ja tulevista kampanjoista, tarjouksista ja asiakaseduista".

Toistaiseksi sivun sisältö ei vakuuttanut. Edut vaikuttivat samansuuntaisilta kuin esimerkiksi Keltaisilla sivuilla, eikä tuolla nyt mitään valtaisaa määrää yrityksiä ollut ilmoittelemassa.

Uutisen mukaan pienyritykset voivat kampanjoida sivuilla ilmaiseksi. Pienyritys määritellään sivuilla seuraavasti: Yhtiömuoto on yksityinen elinkeinon harjoittaja, rekisteröity yhdistys, kommandiittiyhtiö tai avoin yhtiö, työntekijöitä on enintään kolme (ml. yrittäjä itse) ja
liikevaihto vuonna 2005 oli enintään 80 000 euroa. Varsinaista ilmoitushinnastoa sivuilta ei löytynyt, vaan sen saa, jos lähettää pyynnön.

Eniten itseäni kiinnostanut ilmoitus oli tieto Lustwearin ystävämyynnistä sunnuntaina 19. maaliskuuta. Muutoin jään katselemaan, miten sivusto kehittyy.

Aina ale

2006-03-08T15:13:00.000+02:00

On joitakin kauppaketjuja, joissa tuntuu olevan alennusta saatavilla niin usein, ettei vaikuta järkevältä ostaa mitään normaalihinnalla. Viime syksynä tilasin Ellokselta verhot ja pari pyyhettä, ja tuntuu, että sen jälkeen tuo postimyyntifirma on lähetellyt milloin mitäkin alennusilmoitusta: ”Kalleimmasta tuotteesta 25 % hinnasta pois!”, ”Tilauksen loppusummasta 5 euron alennus”, ”Nyt kaikki tuotteet –10 %”, ”Varastontyhjennys!” ja tätä rataa.

Myös kodintekstiilejä kauppaava Hemtex vaikuttaa mainostavan vähän väliä alennuksiaan. Jos ei ole talvi-, kevät-, kesä- tai syysale, niin sitten kaupataan pussilakanoita puoleen hintaan tai poistomyydään Sir Henry pyyhkeitä. Jostain Lindexiltä kanta-asiakas saa vähän väliä kuponkeja, joilla hinta tippuu 15-30 prosenttia yhdestä tuoteostoksesta tai sukkia saa muuten vaan kaksi paria kolmen hinnalla.

Tällainen hinnoittelusysteemi on siinä mielessä hämmentävää sikäli, että näin opetetaan kuluttajaa odottamaan niitä alehintoja sen sijaan, että maksettaisiin täysi hinta. Toki alennus houkuttelee helposti ostoksille: sinne nettikaupankin ostoskoriin varmasti helposti tipahtaa jotain ihan muuta kuin oli suunnitellut ostavansa. Tai ylipäätään kanta-asiakasalennus saa ostoksille, vaikkei olisi tarvettakaan: ”kyllähän sitä nyt yhden paidan voisi ostaa…”

---

Muista blogeista:

Marjut kommentoi uutista, jonka mukaan tuotteiden käyttövaikeus johtaa usein asiakaspalautuksiin. Persolla on mennyt hermot erään kauppiaan ja tuotepalautuksen vuoksi. Harmaa aavistus antaa ehdotuksen Sonylle kopiosuojausasiassa. Viuhti ei ymmärrä mainoksia.

Kengät vaativat suutaria

2006-03-06T08:09:00.000+02:00

Ostin jokin aika sitten alennuksesta punaiset biletyssaappaat, kun halvalla (29 euroa) sain. Jo kaupassa katsoin, että kenkien korkolaput ovat tietysti sellaiset, että ne on vaihdettava pikimmiten, ja samalla mietin, että sileä pohja ei ainakaan edistä pystyssäpysymistä. Testi-iltana olikin sitten todettava, että kivilattialla kengät liukuivat turhan liukkaasti.

Niin sitten vein kengät suutarille ja pyysin uudet korkolaput sekä pitävämmät pohjat. Hintaa tälle tuli 27 euroa, eli lähes yhtä paljon kuin mitä saappaat maksoivat.

Olisiko siis kannattanut samantien ostaa vähän kalliimmat kengät, joita ei olisi tarvinnut heti huollattaa suutarilla käyttökelpoisiksi? Ehkä, mutta vastaavia punaisia saappaita ei olisi tainnut löytyä edes kalliimpana kovin helposti.

Sitä paitsi nykyisin monet naisten kengät taitavat olla sellaisia, että vähintään ne korkolaput on käytävä vaihdattamassa suutarilla kestävämpiin jo heti kaupan jälkeen. Turhauttavaa toimintaa, ja olisin kyllä valmis maksamaan kympin enemmän jo heti kaupassa, jos ne korkolaput olisivat jo ostettaessa laadukkaat. Ns. laatukengissä tilanne on tietysti parempi, kun kengissä on ollut varaa panostaa yksityiskohtiin.

Kysyin suutarilta myös saapaslestejä. Ei löytynyt, eikä kuulemma kannata pitää niitä myynnissä, kun kysyntä on niin pientä. Luulisin kuitenkin, että koska saappaita ostetaan nyt niin paljon, niin joku muukin haluaisi pitää arvokaammat jalkineensa (enkä tällä nyt tarkoita näit punaisia biletyssaappaita) saapaslesteillä kuosissa. Ne paperi- ja pahvitötteröt saappaiden sisään tungettuna eivät nimittäin näytä kovin hyvältä, vaikka saman asian ehkä ajaisivatkin.

---

Muut kuluttavat blogistit:

Oopa esitteli osan kengistään kuvan kera. Petjalla on ongelmia Elisan kanssa. Vaanilassa kehutaan Danonen viljajogurttia. Muun muassa Pää auki ja Tommi kommentoivat viime viikolla esiteltyjä, tulevia alkoholin myyntirajoituksia.

Kuluttajan valta kasvaa

2006-03-04T10:35:00.000+02:00

Tänä aamuna hiukkasen hätkähdin, kun luin Presson juttua "Kun kuluttajasta tuli kuningas" (sivu A13, toimittaja Miia Savaspuro). Siellä nimittäin sattui olemaan seuraavaa pätkä:

"Tuoteanalysointi voi olla hyvinkin yksityiskohtaista. "Kuluttavasta elämästä" -blogia aktiivisesti pitävä Mari, "kolmekymppinen kuluttaja ja pohdiskelija", kirjoittaa pakastevihanneksista näin:

Kehun jälleen elintarviketuotetta. Omiin ruuanvalmistussuosikkeihini on nimittäin kohonnut Finnwokki-pakaste, jota valmistaa Apetit... Tuotteen edut: - Mukava valikoima vihanneksia (keräkaali, lanttu, palsternakka, keltainen porkkana, porkkana, kesäkurpitsa) - Kotimainen tuote - Sopiva pakkauskoko, 500 g. - Vihannekset tasakokoisia. - Monipuolinen tuote...." (Koko kirjoitukseni)

Tuo pätkä on tosin siinä mielessä huono valinta, että en ole nyt pariin viikkoon nähnyt kyseistä Finnwokkiakaan S-marketin hyllyssä. Enkä ole ollut niin aktiivinen kuluttaja, että olisin selvittänyt, mistä tuotteen puuttuminen johtuu.

Mutta onpa nyt tämäkin blogi noteerattu printtimediassa, mikä tietysti omalta osaltaan osoittaa bloggaamisen merkityksen nousua. Presson toimittaja ei siis ole ollut yhteydessä minuun juttua laatiessaan.

Itse juttu on hyvää perustarinaa siitä, miten kuluttajan valta on netin myötä kasvanut. Tuskin itse asia on kuitenkaan kovin monelle netissä pörräävälle mitenkään yllättävää. Juttuun on haastateltu myös Digikon Pirkkaa.

Parempi ostos, osa 6

2006-03-02T12:46:00.000+02:00

Hyvä urheilusukka on hintansa (n. 6-15 euroa) väärti. Napakka, vähin saumoin tai peräti kokonaan saumaton, hyvin istuva ja hengittävä: näillä määreillä varustettuja juoksusukkia käytän nykyisin urheillessani niin sisä- kuin ulkolajeissa.

Kesän helteillä ei hiosta liikoja, varret (tai peräti koko sukka) ei ryttäänny, ei tule rakkoja ja paksumpi sukka (esimerkiksi hiihto- tai vaellussukka), on riittävän lämmin pakkasillakin.

Yksi sukkapareistani on sellainen, että oikean ja vasemman jalan sukat on muotoiltu erilaisiksi. Varsinaista hyötyä verrattuna sukkiin, jotka käyvät kumpaan jalkaan tahansa, en ole havainnut.

Toki sukkiinkin lisätään turhia ominaisuuksia, esimerkiksi jotakin alumiinilankaa mukamas hikoilua ja bakteerikantoja vähentämään. Mutta perusjuoksusukka on riittävän hyvä ja huomattavasti parempi vaihtoehto niin sisä- kuin ulkoliikuntaan kuin ne tavalliset tennissukat.

Sinällään huvittavaksi tämä sukkatouhuilukin on mennyt, että nyt kaupoissa näkyy erikseen sukkia joka lajiin: on kävely-, juoksu-, aerobic-, hiihto- ja ties mitä sukkaa. Mielestäni lajilla ei sinällään ole merkitystä, vaan käyttötarkoituksella ja omilla mieltymyksillä. Kyllä se juoksusukka sopii ihan hyvin niin kävelylenkille kuin sählypeliin.

Sukkia on urheilukaupoissa niin paljon, etten suosittele merkkejä, vaan kehotan vain liikkujia tutustumaan tarjontaan.

---

Muuta kulutusta blogeissa:

Timo kehuu digiboksia, josta on löytynyt vasta yksi ongelma. Earl Grey puhuu Reilun kaupan tuotteiden puolesta. Mitluanalla on omakohtaisia kokemuksia tanssiasujen kokomerkintöjen ihmeellisyydesta. Antti ehdottaa uutta iltapäivälehteä. Johanna kertoo Kirjahyllyssään kirjahankinnoistaa.

Omaan vai vuokralle

2006-03-01T20:12:00.000+02:00

Tilastokeskuksen uusimman kuluttajabarometrin mukaan 11 prosenttia kotitalouksista harkitsee asunnon ostamista tänä vuonna (viime vuonna samaan aikaan asiaa suunnitteli 7 prosenttia). Samaan aikaan Hypoteekkiyhdistys varoittaa voimaakkaasta asuntojen ylikysynnästä. Pääkaupunkiseudun asuntojen hinnat puhututtavat esimerkiksi Helsingin Sanomien keskustelupalstalla.

Itse olen joutunut kohtaamaan viime aikoina turhan usein kysymyksen "Miksi et osta omaa asuntoa, kun saisithan sinä lainaa, jota lyhentäisit saman verran kuin mitä nyt maksat vuokraa?"

Kyllä, tiedän taloudelliset faktat omistusasumisesta ja vuokralla majailemisesta. Tiedostan, että vaikka asuntojen hinnat laskisivat, niin korot sitten nousevat. Tai vaikka ostaisin pienen kämpän, jonka hinta tippuisi, niin vastaavasti saisin sitten seuraavan, isomman asunnon halvemmalle.

Mutta kun minä en vain koe, että oma elämäntilanteeni olisi paras mahdollinen asunnon ostamiseen: Helsingissä asuessani parin vuoden välein on tapahtunut jotain, joka on vaikuttanut myös asumiseen. Epäilen, että lähivuosina tilanne jatkuu samanlaisena, joten sitoutuminen asuntoon ja massiiviseen lainaan ei kiinnosta.

Asuntomarkkinoiden tilanne on toki jo vuosia ollut sellainen, että moni on varmasti odottanut hintojen laskua, mutta toisin on käynyt: viime vuonna vanhojen kerrostalojen hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla kymmenisen prosenttia.

Kai minussa on myös jonkinasteista pelkurin vikaa. En uskalla sataprosenttisesti luottaa siihen, että taloudellinen tilanteeni säilyisi yhtä hyvänä tai jopa paranisi, vaikka mitään viitteitä tilanteen huononemisesta ei olekaan. Iso laina hirvittää, ja toisaalta myös se, että jos ostaisinkin asunnon, josta ilmenisi jotain vikaa.

Olen silti kyllästynyt kuuntelemaan ihmisten jonkinasteisia käännytysyrityksiä asunnon ostamiseksi. Poikkeuksetta nämä henkilöt ovat tietysti olleet sellaisia, jotka itse asuvat omistusasunnossa. Tässäkin näkyy se kuluttajan halu pönkittää omia ratkaisujaan: jos on juuri ostanut asunnon, niin tietysti sitä on ajateltava hyvänä ratkaisuna. Vastaavasti minä haluan puolustaa vuokra-asumista.

Toivon vain, että kun ehkä sitten joskus kirjoitan asunnon kauppakirjan, niin en ryhdy tuputtamaan muille omistusasumisen ihanuutta. Sekä omistus- että vuokra-asumisessa on puolensa, ja jokaisen on ne vain itse punnittava.

Kuluttajaoikeustietoutta sähköisesti

2006-02-28T18:42:00.000+02:00

Kuluttajavirasto on lopettanut paperisin Kuluttajansuoja-lehden ja korvannut sen sähköisellä, maksuttomalla Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta -uutiskirjeellä. Uutiskirjeen voi tilata omaan sähköpostiin tai sen voi käydä lukemassa nettisivuilta.

"Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta on kattava, toimitettu uutislehti, joka kertoo mm. kuluttaja-asiamiehen tuoreimmista kannanotoista ja ratkaisuista, kansainvälisestä yhteistyöstä ja lainsäädännön uudistuksista. Kirje tarjoaa ajankohtaista tietoa erityisesti kuluttajaoikeuden kehittymisestä ja kuluttajapolitiikasta kiinnostuneille."

Virasto lupailee toimittavansa uutiskirjeen 5-8 kertaa vuodessa.

Ajanvarausta ja muita palveluita nettisivuille

2006-02-27T15:38:00.000+02:00

Kaverini harmitteli, kun ei voinut varata kampaaja-aikaa nettisivun kautta. Ensin hän tosin tuhahteli sen vuoksi, ettei monellakaan kampaamolla ollut edes niitä nettisivuja.

Pienelle palveluyrittäjälle netin luulisi olevan nykyisin jo varsin helppo ja edullinen kanava mainostaa omaa toimintaa. Hyvin tehdyn www-sivut luovat mielikuvaa: esimerkiksi kampaamon sivuille voi laittaa vaikkapa valokuvia henkilökunnasta, hinnaston ja katsaus kevään hiustrendeihin. Tämän tiedon ansiosta ainakin minä kiinnostun palveluista enemmän kuin vaikkapa pelkän Keltaisten sivujen ilmoituksen ansiosta. Sama pätee myös esimerkiksi hammaslääkäreihin, hierojiin ja siivousyrityksiin.

Kaverini kaipaama varausjärjestelmä on tietysti jo isompi investointi, mutta varmasti harkitsemisen arvoinen palvelu. Itsekin mielelläni hoitaisin varauksen sähköisen kalenterin kautta: voisin surffata sivuille vaikka keskellä yötä ja valita mieleiseni päivän ja ajan. Kampaamoyritys taas säästyisi puhelimeen vastaamiselta.

Toki pieni yrittäjä voi hyödyntää myös blogia markkinoinnissa. Näin on tehnyt esimerkiksi Popot-blogi, jossa on kirjoitettu kenkäkaupan perustamisesta ja mm. esitelty myyntiin tulevia tuotteita.

Sirut muistavat

2006-02-22T13:24:00.000+02:00

Tiede 2/2006 -lehdessä on Erkki A. Kauhasen kirjoittama artikkeli, jossa hän käsittelee esimerkiksi tietoverkkojen ja radiosirujen tulevaisuutta ja laitteiden verkostoja.

”Melko pian kaupoissa maksetaan pääosin älykorteilla tai kännykällä. Jokainen tällainen ostotapahtuma rekisteröityy jonnekin. Kauppakeskuksessa saat kännykkääsi kulutusprofiilisi virittämiä mainosviestejä ja tarjouksia liikkeistä, joiden ohi kuljet ja jotka tunnistavat sinut.”

Sopii minulle, kunhan kännykät vain kehittyvät (esim. viestin lukeminen olisi hyvin yksinkertaista) ja voin myös jollain lailla hallita viestien tulvaa.

Kauhanen toteaa, että nykyinen viivakoodi tultaneen lähivuosina korvaamaan rfid-koodeilla: rfid-siru on minimaalisen pieni prosessori ja radiolähetin, joka voi esimerkiksi kaupan tuotepakkauksesta lähettää lähellä olevalle lukijalaitteelle oman yksilöllisen tunnistenumeronsa. Näin esimerkiksi kaupan kassan lukulaite voi poimia tuotteet suoraan korista.

Suuri ero nykykoodeihin on se, että jokainen tuote yksilöityy ja esimerkiksi salmonella-bakteerin sisältävä lihaerä voidaan jäljittää jopa kuluttajan kotiin asti.

Kuten Karvonen kertoo, niin näissä asioissa on tietysti aina ongelmansa, ja monet kokevat, että heidän liikkeitään pystytään seuraamaan näin liikaa. Tiedän jo nyt ihmisiä, jotka eivät suostu maksamaan ostoksiaan pankkikortilla, koska ostos jää tällöin järjestelmien muistiin. Mutta uusien sirujen edut taitavat olla niin suuret yrityksillekin, että varmasti intoa niiden kehittämiseen riittää.

Digikossa on jo pariin otteeseen esitetty näkemyksiä siitä, miten viivakoodit voisivat auttaa kuluttajia lisätiedon hankintaan jo aivan lähitulevaisuudessa, jottei tarvitsisi odottaa rfid-siruja.

---

Itse toivon, että joku reipas taho alkaisi systemaattisesti kerätä netissä vellovaa suomalaisten kuluttajien kommentteja erilaisista tuotteista ja palveluista vaikkapa My3Cents.com:in tapaan. Tämä sivusto ei nyt ainakaan vielä ihan sellaisena toimi, vaikka blogeista yritänkin välillä bongata mielipiteitä.

Mikä mahtaa olla in

2006-02-21T14:23:00.000+02:00

On aina hauskaa ennakoida, mitkä asiat, tuotteet tai tyylisuunnat mahtavat nousta seuraavaksi pinnalle. Minä en valitettavasti hallitse tätä kovin hyvin, vaan tulen jälkijunassa: en olisi esimerkiksi arvannut, että sudokuista tulee niin suosittuja kuin ne nyt ilmeisesti ovat. Mutta heitänpä nyt muutaman näkemykseni siitä, mikä mahtaa olla in.

Slaavilaisuus tuntuu olleen nousemassa jo pidempään, joten luulisi, että se pian toden teolla rynniin niin sisustamiseen, pukeutumiseen kuin ruokiin. Pietari matkakohteenakin on kasvattanut suosiotaan, ja kuulemani mukaan esimerkiksi matkatoimisto Zerkalo järjestää varsin hulvattomia (ja edullisia) reissuja siihen suuntaan.

Lisäksi olen nyt nähnyt vesipiiputtelun pulputuksen (ilman mitään kannabista siis), ja se on myös ilmeisesti jo jollain lailla trendikästä ainakin Helsingissä. Pian vesipiippuja varmasti saa vuokrata useammassakin baarissa. Ja viinapuolella sitten naukkaillaan absinttia.

Koska erikoiskahvit ovat jo vanha juttu, niin erikoisemmat teet valtaavat yhä voimakkaammin jalansijaa. Ja tummaa suklaata syövät jo melkein kaikki, joten Fazerin sinisen valta-asema horjuu. Liikuntapuolella jokainen tietysti tahtoo kokeilla curlingia.

---

Muista blogeista:

Passissa kaivataan suomalaisia shoppailublogeja. Petja kirjoittaa, kuinka tärkeää on muilta kuultu informaatio ostopäätöksiä tehtäessä. Just sopivasti linkitti Felixin "juhlaetuketsuppiin".

Keskipalkalla saa nyt enemmän

2006-02-17T08:20:00.000+02:00

Tilastokeskuksen julkaisemassa uusimmassa Tieto & trendit -lehdessä Ilkka Lehtinen käsittelee artikkelissaan sitä, mitä keskivertopalkansaaja (vuonna 2005 keskipalkka 2 500 euroa ja käteenjäävä tulo1 705 euroa) sai rahoillaan vuonna 1975 verrattuna nykypäivään.

Lopputulos on, että lähes kaikkea saa samalla työmäärällä enemmän nyt kuin 30 vuotta sitten.

Lisäksi elintaso on samanaikaisesti noussut, joten meillä on nyt parempia elintarvikkeita, enemmän viihde-elektroniikkaa ja ulkomaanmatkoja, suurempia asuntoja, syömme useammin ravintolassa jne.

”Koko vuotuisen ruokakorin ostamiseen kului perheellä vuonna 1975 viiden kuukauden nettopalkka. Nyt entistä laadukkaamman korin hankkimiseen kuluu kahden kuukauden palkka”, Lehtinen kirjoittaa. Elintarvikkeissa ainoastaan leipä on nyt hieman kalliimpaa kuin 1970-luvulla.

Asumiseen kuluu nettopalkasta vähemmän rahaa kaikkialla muualla kuin pääkaupunkiseudulla (keskipalkalla saa maksettu nyt kaksi viikkoa vähemmän vuokraa Helsingissä kuin 30 vuotta aiemmin). Vaatteet, autot ja huonekalut saa vähemmällä työnteolla. Vuonna 2005 palkalla sai kolminkertaisen määrän Koskenkorvaa kuin vuonna 1975, ja oluttakin 40 prosenttia enemmän. Nyt kuukausipalkalla saa 2,5 Kanarianmatkaa, kun ennen sai alle puolitoista. Paljon puhutun bensiinin hinnan pitäisi nousta 1,47 euroon, jotta palkasta yhtä suuri osuus menisi bensaan kuin vuonna 1975.

Kolmessakymmenessä vuodessa kallistuneita kohteita ovat mm. terveydenhuolto, tupakka, elokuvaliput, televisiolupa, Helsingin Sanomien tilaus ja hiustenleikkaus.

Lehtinen muistuttaa, että ostovoiman vertailun tekee hankalaksi kulutuksen rakenteen ja laadun melkoinen muutos. 1970-luvulla ei tunnettu laajakaistayhteyksiä tai kännyköitä. Niinpä uusien palvelujen ja laitteiden räjähdysmäisen kasvun vuoksi keskivertoperheellä kuluu viestintään 1 014 euroa vuodessa eli kolmen viikon palkka. Vuonna 1975 posti- ja puhelinpalveluihin sekä laitteisiin meni 52 euroa.

---

Muuta kulutusasiaa:

Vaanilassa on hermostuttu ilmaisiin näytepakkauksiin. Kriisi on tuskastunut odottamaan tietokonettaan takuuhuollosta. Puhelinnumeroaan kuittiin kirjoitellut taksikuski ei tehnyt Hannaan vaikutusta. Asuntokupla-blogi esittelee myytäviä asuntoja ja niiden hintoja.

Brändi kiinnostaa

2006-02-15T20:28:00.000+02:00

Nyt.fi:n keskustelupalstalla kysellään suosikkibrändeistä. Mainintoja ovat saaneet mm. perinteisiksi suomalaisiksi mielletyt (Fazer, Finnair, Nokia, Marimekko, Hackman, Elovena, Olvi), hifimerkit (Genelec, Bang&Olufsen) ja kosmetiikka (Nivea, Body Shop). Myös esimerkiksi Alko saa suosiota.

Keskustelussa sivutaan sitä, vaikuttavatko brändit ostokäyttäytymiseen. Useimmat myöntävät, että kyllä vaikutusta on, mutta ehkei se aina näy hankinnoissa. Eli vaikka kaikki eivät erityisemmin pidä vaikkapa Ikeasta, niin silti he hakevat sieltä hyllyjä tai muuta tavaraa.

Lisäksi viesteissä nousee esiin myös kysymys siitä, onko suosikkibrändi se, jota ostaa vai se, jota haluaisi ostaa, jos rahaa olisi määrättömästi. Lähes jokainen oletettavasti valitsisi niitä korkeamman hintaluokan tuotteita, ellei hankintoja rajoittaisi oma varallisuus.

Toisaalta ihmisten brändimieltymyksiä lukiessa tulee mieleen, sanovatko ihmiset tiettyjä tuotemerkkejä suosikikseen ihan vain tottumuksesta tai siksi, että niin kuuluu sanoa? Esimerkiksi minun mielessäni Fazer ei nykyisin ole sen parempi karkkitehdas kuin virolainen Kalev.

Itselleni mieluisia brändejä on toki lukuisia alkaen Camperin ja Karhun kengistä ja päättyen Reilun kaupan banaaneihin. Mutta vaikka joku brändi aiheuttaa negatiivisiakin mielleyhtymiä (esim. Nike), niin ei se estä minua ostamasta kyseistä merkkiä, jos se nyt muuten vain on kaikinpuolin sopivaksi havaitsemani.

Kuten tuolla Nytin keskustelussa nimimerkki Probe toteaa, niin minullakin brändien käyttö lienee ennen kaikkea oman minäkuvan vahvistamista: Karhun tennarit tuntuvat enemmän minulta kuin Din Sko:n popot.

Muiden ostokäyttäytymisen ihmettelyä

2006-02-14T13:42:00.000+02:00

Eräs tuttava ostaa käsittääkseni kohtuullisen paljon vaatteita, ja usein hän myös piilottelee ostoksiaan mieheltään: ”Heikin kanssa oli puhetta, että säästetään ensi kesän matkaan, joten en oikeastaan olisi saanut ostaa uutta takkia. Mutta ostin kuitenkin, kun se oli niin hieno, ja piilotin sen heti kaappiin: otan sen sieltä kuukauden päästä ja väitän, että se on vanha ostos. Tyttärelle sanoin, että ei sitten kerrota isälle tästä takista.”

Minusta tämä on omituista. En siis ensiksi ymmärrä sitä, miksei takkiostosta voi jättää tekemättä, jos kerran on sovittu, että säästetään rahaa lomaan (kun kyseisellä naisella takkeja riittää). Vielä vähemmän ymmärrän sitä, että ostoksia pitää piilotella toiselta. Molemmat ovat kuitenkin työssäkäyviä, joten ”omaa rahaa” on käytettävissä: jos takki on saatava, niin kai sen voi sitten vähentää jostain muusta kuin lomabudjetista.

Kyseiselle naiselle ostosten (nimenomaan kenkien ja vaatteiden) teko tuntuu olevan tärkeä mielihyvän lähde. Hän kertoo auliisti, mitä on ostanut, ja perustelut ostoksille ovatkin usein mielenkiintoisia: ”Siis onhan ne housut nyt liian pienet, mutta ne onkin motivaatiohousut laihduttamiseen!” Tai sitten: ”Sain alennuksella ne kengät, jotka tarvitsin, niin päätin sitten saman tien ostaa myös pari nättiä paitaa, kun rahaa jäi.”

Ostan minäkin vaatteita, itse asiassa liikaakin, mutta en kyllä koskaan sillä perusteella, että laihdun näihin farkkuihin sopivaksi. Tai jos saan jotain halvemmalla kuin suunnittelin, niin miksi ne säästyneet rahat olisi välittömästi käytettävä johonkin uuteen kangaskaistaleeseen?

---

Mila ehti jo kirjoittaa hyvän tekstin Sampo-pankin asiakaskeskustelujen nauhoituksesta ja siitä, millaista vahinkoa asian paljastuminen sekä huonosti hoidettu kriisiviestintä tekee asiakkaan silmissä. Ainakaan vielä edes Sammon www-sivulla ei sanota asiasta mitään: tosin lienee siellä viestintäosastolla nyt aikamoinen kiire, mutta kai sitä nyt tiedote olisi ehditty nettiin laittaa.

Vuokratiedot julkisiksi?

2006-02-13T10:52:00.000+02:00

SDP:n asuntopoliittinen työryhmä haluaa, että asuntojen vuokratiedot tehtäisiin julkisiksi (MTV3:n uutinen). Näin vuokratason uskottaisiin pysyvät kurissa.

Vuokranantajien etujärjestön puheenjohtaja Antti Arjanne on jo tyrmännyt ajatuksen: "Minä en ymmärrä, mitä etua sillä [vuokrien julkistamisella] saavutettaisiin, koska huoneistot ovat kovin erilaisia ja samassa osoitteessakin vuokratasot ovat perustellusti erilaisia."

SDP:n työryhmän ajatus on tietysti sinällään kaunis ja jollain lailla perusteltukin. Mutta ymmärrän täysin Arjanteen kommentin ja näkemyksen. Itse vuokranmaksajana koen, että käsitys oman alueen hintatasosta on varsin helppo muodostaa, kun jonkin aikaa seuraa vuokra-asuntomarkkinoita lehtien tai netin ilmoitusten avulla. Kun tason tietää, voi vuokraa sitten myös tinkiä tarvittaessa (kuten itse taannoin tein).

Epäilen myös, ettei tietokannan ylläpito olisi kovin helppoa, yksinkertaista ja halpaa. Luulisi, että ministeriöille olisi tarjolla tärkeämpääkin työtä.

Vuokramarkkinoilla, niin kuin kaikkialla muuallakin, pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Vuokrat eivät tälläkään hetkellä ole niin salaista tietoa, että niiden hankkiminen olisi äärettömän hankalaa. Jos vuokralainen on niin laiska, että ei jaksa tehdä pientä taustatyötä, niin sitten hänellä lienee vara maksaa myös korkeaa vuokraa.

Vertailujen vaikeus

2006-02-09T13:13:00.000+02:00

Uusin Kuluttaja-lehti julkaisi tällä kertaa vertailun mm. matkapuhelimista. Valitettavasti vertailuun oli valittu kaksikymmentä hyvin erilaista puhelinta: hintahaitari 110-739 euroa, osassa kamera, toisissa radio, monessa MP3-soitin. En mielestäni kovinkaan paljon viisastunut vertailusta, sillä kokonaisarvosanoissakin erot olivat loppujen lopuksi aika pienet (arvosanat 3,3-3,9 asteikolla 1-5).

Puhelimissa pitäisikin mielestäni verrata samanlaisia ja saman hintatason kännyköitä, ei mitä tahansa kaupasta saatavilla olevia luureja. Tämän testi voittaja oli Sony Ericsson W800i, hintaa 392 euroa ja kännykästä löytyivät kaikki vertaillut ominaisuudet. Arvioinnin halvin puhelin eli Nokian 6030 löytyi sijalta viisi.

Kännykän osto onkin nykyisin jo varsin vaativaa puuhaa. Kun ensin osaisi päättää, mitä ominaisuuksia puhelimeen haluaa ja mikä on budjetti, niin sitten voisi jo astella kauppaan ja kokeilla ja katsella, miltä ne tuntuvat ja näyttävät. Tietysti myös kavereiden kommentit eri puhelinten toimivuudesta painavat melkoisesti vaakakupissa. Mutta tuollainen Kuluttaja-lehden yleisluontoinen kännykkävertailu ei juuri uutta tietoa tarjoa.

Toinen esimerkki vertailujen ongelmallisuudesta: eilisen Hesarin kuluttajasivuilla arviointiin pakastewokkivalmisteita. Mukaan ei ollut päässyt minun aiemmin kehumani Finnwokki, vaan tyydyttiin toteamaan, ettei yksikään vertailluista pakkauksista sisältänyt vain suomalaisista raaka-aineista tehtyä seosta. Jos olisi tehty hieman tarkempaa taustatyötä, niin toimittaja olisi päässyt kirjoittamaan myös sinivalkoisesta vaihtoehdosta.

---

Muualta:

Salanimi&Salanimi ei (enää) innostu Tohtori T:n laihdutusvalmisteista. Mainonta on syvältä on liittynyt mainosalan blogien joukkoon. Hanna Jensen kirjoittaa Iltalehdessä kodinkonekaupan myyjien palveluasenteesta ja -osaamisesta.

Perikunta juhlii

2006-02-08T10:52:00.000+02:00

Talouselämässä (juttu vain printtilehdessä 4/06) kirjoitettiin perimisestä, eli aiheesta, joka on viime aikoina alkanut saada yhä enemmän ja enemmän huomiota suurten ikäluokkien ikääntymisen koettaessa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Pekka Parkkinen toteaa jutussa, että tavalliset urbaanit ihmiset jättävät lapsilleen satojentuhansien eurojen varallisuuden.

Jutussa huudahdetaan se sama asia, mitä olen omille vanhemmilleni sanonut: tuhlatkaa ja nauttikaa elämästä! En kärky toiveikkaana vanhemmiltani mahdollisesti jäävää omaisuutta (joka ei omassa tapauksessani edes kovin suuri olisi, kahden sisaruksen kanssahan se on jaettavakin), sillä he ovat sen itse keränneet ja mielestäni myös ansaitsevat sen käyttöönsä.

Omituiselta kuulostaa, että ottaisin esimerkiksi massiivisen asuntolainan ja laskisin lainan lyhentämisen sen varaan, että saan mukavan perintösumman. Kyllä oma talous on laskettava jonkun muun varaan kuin mahdollisesti kahden-kolmenkymmenen vuoden kuluttua tilille ropsahtavaan rahasummaan. Toisaalta myönnän kuitenkin sen, että omassa tapauksessani olen tyytyväinen siihen, kuinka todella tiukan paikan tullen voisin tarvittaessa kääntyä vanhempieni taloudellisen tuen puoleen jo nyt.

Toki perintöasioita kannattaa suunnitella ja pohtia, kuten Talouselämän jutussa tuotiin esiin. Moni sukulaisriita todennäköisesti vältettäisiin, jos maallisen omaisuuden jakamisesta voitaisiin puhua jo ennen kuin se hetki todella koettaa. Testamenttien lisäksi myös esimerkiksi lahjoitusten tekeminen hyvissä ajoin (samalta lahjoittajalta saa veroitta vastaanottaa kolmen vuoden välien lahjan, jonka arvo on 3 399 euroa) tai perinnön siirtäminen yhden sukupolven yli ovat jonkinlaisia keinoja rahasummien pyörittelyyn.

---

Kuluttajavirasto tiedottaa nyt erityisesti netissä liikkuvien erilaisten huijauskampanjoiden estämiseksi: esimerkiksi yllättävät arpajais- tai lottovoitot, tekaistut avunpyyntökirjeet ja pyramidimarkkinointi tai monenmoiset katteettomilla lupauksilla markkinoidut ihmetuotteet halutaisiin tietysti kitkeä pois.

Epäilen, että aina löytyy herkkäuskoisia ihmisiä, jotka lankeavat helpolta kuulostaviin houkutuksiin, mutta onhan se tietysti hyvä välillä muistutella asiasta.

Nostalgian viehätys ja mainoskampanjan kokonaisuus

2006-02-06T10:09:00.000+02:00

Tänä aamuna huomioni kiinnittyi bussipysäkillä nostalgiaa henkiviin virvoitusjuomamainoksiin. Vaikka olen lapsuuteni viettänyt 1980-luvulla, niin silti nämä ilmeisesti 50-60-luvun tyyliset piirrosjulisteet viehättivät kovasti. Retroilu on toki ollut pinnalla jo pidempään, mutta silti vanhahtavat mainokset jaksavat vielä herättää huomioni.

Jaffa on niin tuttu tuote suomalaisille, ettei minuakaan tarvinnut kuin viitteellisillä, nostalgisilla piirroskuvilla limonadipulloista ja appelsiineista muistuttaa, niin jo hakeuduin etsimään lisätietoa. Siksi on hämmentävää, ettei kampanjaa ole ainakaan vielä lanseerattu netissä. Pettymys oli suuri, kun hakeutuessani Hartwallin Jaffan www-sivuille lävähti sitä samaa Jaffamainontaa, mitä on nähnyt tv-mainoksissa jo aiemmin.

En tosin ole edes mikään virvoitusjuomien ahkera ostaja, mutta jotenkin tämä kokemus latisti Jaffan imagoa silmissäni. Kyllä Hartwallin kaltaisen, kuluttajamarkkinointia hyvin hoitavan yrityksen olisi pitänyt jo tuottaa minulle tyydytystä hienolla, retroilevalla nettisivustolla.

---

Muista blogeista kulutusasiaa:

Pagisija suosittelee pakkaspäivien lenkkeilijöille fleeceburkhaa, jonka lanseeraamista Suomen markkinoille joudumme ilmeisesti odottamaan. Arttu kertoo, mitä maksaa eläminen Alpeilla Suomeen verrattuna. Raisa on tehnyt edullisia kirjalöytöjä.

Sirulla rahaa

2006-02-02T10:38:00.000+02:00

Nyt alkuviikosta muistutetiin uutisissa, että sirulla varustettua pankki- tai luottokorttia käyttävät henkilöt eivät enää voi käyttää automaattien keltaista koloa, vaan kortti on aina lykättävä siihen siniseen siruaukkoon.

Minulla sirukortti on ollut jo pidempään, ja olen myös pyrkinyt käyttämään sitä sinistä aukkoa Otto-pisteellä. Mutta liian usein korttia on joutunut lykkäämään laitteeseen useamman kerran, ja kahden yrityksen jälkeen olen tunkenut korttini siihen magneettijuovaa lukevaan koloon.

Siksi ärsyttää se, miten kortin käyttäjiä valistetaan: pitäisi vain kiltisti niellä se tosiseikka, ettei siru aina toimi (siinä voi olla esim. näkymätöntä likaa) ja yrittää uudelleen sekä pyyhkäistä sirua vaikka omaan hihaan. Ainakin eilisestä Keskisuomalaisesta luin juttua, jossa suorastaan sanottiin, että Ottojen käyttäjien on syytä hillitä itsensä: oma moka, jos ei osaa puhdistaa sirua riittävän huolellisesti, joten turha on soitella automaatin vikapäivystykseen.

Kun haluan nostaa rahaa, haluan sen tapahtuvan nopeasti, heti ja ensiyrittämällä. Systeemin pitäisi olla sellainen, ettei siinä tarvitse ruveta ihmettelemään ja kortteja putsailemaan.

Sirujen positiivinen puoli ehdottomasti on se, jos niiden käyttö maksuvälineenä myös kauppojen kassoilla yleistyy, kuten on lupailtu. Mielelläni lykkään kortin sirumaksupäätteeseen ja naputtelen tunnusluvun. Toki varmasti menee hetki aikaa, ennen kuin ihmiset oppivat maksutavan ja se sujuu kaupoissa tehokkaasti, mutta ehkä sen verran siedän odottelua.

Oman tarpeen mukaan

2006-01-29T12:20:00.000+02:00

Viikonloppuna ostin pitkästä aikaa sipsipussin ilman, että oli tiedossa suurempia pippaloita. Syynä oli se, että havaitsin perunalastuhyllyssä olevan myös 70 gramman sipsipusseja tai 200 gramman maissilastujapakkauksia.

Pieni pussi riittää mainiosti yksinäiseen herkutteluun leffaa katsellessa tai oluen kanssa naposteltavaksi kaverin kanssa. Mitä sitä suotta ostamaan megasuperjättipussia, josta joko osa jää kuitenkin syömättä tai sitten napsii ne kaikki lastut suuhunsa ja tuntee pientä kaiherrusta omassatunnossaan liiallisesta sipsimätöstä.

Kovin helposti usein sortuu ostamaan ison pakkauksen sillä verukkeella, että esimerkiksi kilohinta on halvempi. Samoin lankeaa tekemään "kolme kahden hinnalla" -tyylisiä hankintoja, vaikka tarvitsisi oikeasti vain yhden. Toisinaan paljousalennukset eivät ole edes oikeasti alennuksia: myydään kolmea suklaapatukkaa eurolla, mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että patukan yksittäishinta on 33 senttiä.

Nykyisin koetankin ajatella niin, että loppujen lopuksi on edullisempaa ostaa tarvitsemani määrä kuin liikaa. Maitopurkkini on puoli litraa, kananmunat neljän tai kuuden kappaleen rasiassa, juustopaketti sieltä pienimmästä päästä, kahvipaketti 250 grammaa. Eikä ole pakko ostaa kolmea sukkahousupakettia siksi, että ne saa kahden hinnalla, jos tarvitsen vain yhdet.

---

Sunnuntaisuomalaisen blogissa Petri Vähä kirjoittaa, miten EU:ssa ei nähdä tarpeelliseksi lapsiin kohdistuvan mainonnan sääntelyä lain keinoin, vaikka Vähän mielestä "mainossosetta" pitäisi rajoittaa. Digikossa Pirkka kyselee, mitä mieltä muut olisivat siitä, että yritykset vastaisivat heidän blogeissaan kirjoittamaansa kritiikkiin palveluista tai tuotteista.

Tippaa mulle vähäsen

2006-01-26T17:56:00.000+02:00

Ulkomailla juomarahan jättäminen on usein tavallista ja kuuluu palvelualojen kulttuuriin. Omalla reissullani Yhdysvalloissa opin hyvin nopeasti tarkistamaan, että taskussa oli tippaamista varten jatkuvasti dollarin seteleitä. Suomalaista tietysti hieman ärsyttää se, että tippiä on periaatteessa jätettävä, vaikka palvelu ei kovin kummoista olisikaan.

Kotimaassa tippaaminen on paljon harvinaisempaa. Kuulemani mukaan tiettyjen ravintoloiden vahtimestarit voivat tipeillä jopa tienatakin kohtuullisesti, mutta miten lienee muissa ammattiryhmissä? Juomarahan sanotaan meillä sisältyvän laskuun, joten suomalainen ei sitten sitä anna, vaikka palvelu olisi erityisen hyvää.

Suomessa tipin antamisen syynä ei onneksi siis ole se, että palveluammatissa toimivat saisivat näin edes jonkinlaisen palkkatason. Kysehän on ennen kaikkea siitä, että jos saa mielestään oikeasti hyvää palvelua, niin sen voi osoittaa pienellä rahallisella bonuksella laskun päälle. Luulisi näiden tippien kuitenkin edes hieman kannustavan myös tarjoilijoita ja muuta väkeä panostamaan palvelun laatuun.

Juomarahan jättämistä kuitenkin vaikeuttaa se, että yleensä maksan ostokseni pankkikortilla, eikä käteistä ole välttämättä mukana sopivaa summaa. Jotenkin tuntuisi oudolta pyytää pankkikorttia ojennellessa, että pyöristetään loppulaskua hieman ylöspäin.

Helpointa tipin antaminen onkin esimerkiksi vakiotaksimatkalla. Jos matka maksaa esimerkiksi 8,10 euroa, kuskille voi tyrkkäistä kympin setelin ja olla vaatimatta vaihtorahoja.

---

Muissa blogeissa kuluttamisesta:

Anada on innostunut aleostoksista ja Lidlin palvelusta. Cista toivoo syntymäpäivälahjaksi wc-pöntön kantta. Ugus on havainnu t, kuinka Erittäin hieno suomalainen tervashampoo -pullon etikettiä on hienoisesti muutettu. Vapaaherra on osallistunut Lapin Kullan markkinatutkimukseen. Vuokraemo on päässyt sijoitusasuntoasioissaan niin pitkälle, että vuokralainen on löytynyt ja nyt lasketaan asunnosta tällä hetkellä kertyviä tuloja ja menoja.

Köyhyyden rajoilla

2006-01-24T17:49:00.000+02:00

Yliopisto-lehti kirjoittaa köyhyydestä, sen määritelmistä ja siitä, mitä se yksilölle merkitsee.

"Köyhäksi määritellään kotitalous, jonka tulot jäävät alle 60 prosenttiin mediaanitulosta eli siitä tulosta, jonka ylä- ja alapuolella on yhtä monta kotitaloutta." Artikkelissa haastatellun Stakesin tutkijan Jouko Karjalaisen mukaan 12 prosenttia työväestöstä lasketaan köyhyysrajan alapuolelle, ja hän arvioi, että suomalaisen köyhän on tultava toimeen noin 800 eurolla kuukaudessa.

"Kulutus on keskeisimpiä osia normaaliin elämään osallistumista. Kun ei voi kuluttaa, ihminen vetäytyy. --- Tavaramarkkinoilla määritellään köyhän paikkaa, haetaan eroa ja voidaan varmistua, että itse ollaan oikealla puolella rajaa, Karjalainen määrittelee."

Jutussa mainitaan sekin, että opiskelijat ovat köyhinä poikkeuksellinen ryhmä, sillä heille kyseessä on väliaikainen tila. En itsekään kokenut itseäni köyhäksi opiskellessani, vaikka tulotaso olikin heikko. Silloin vain kuului asiaan se, ettei ylimääräistä rahaa liiemmin ollut, ja oma tuttavapiiri oli suurelta osin samassa tilanteessa.

Karjalainen muistuttaa toki, ettei köyhyys aina tarkoita syrjäytymistä. "Tietysti on mahdollista kieltää kulutuksen arvo ja löytää arvot ja onnellisuus muualta. Hyvä onkin, jos sen voi tehdä aitona valintana eikä pakosta."

---

Kasan Jussi toteaa, että musiikkimyynnin laskuun vaikuttanee se, kuinka kuluttajan rahoista on nykyisin kilpailemassa myös moni kiinnostava muu asia kännykkälaskusta elokuvalippuihin. Überkuulissa epäillään, että hienosta muotoilustaan kiitosta saanut reki ei kestä tosikäyttöä. Oopa on nostalgian innoittamana ostanut Juicy Fruit -purukumi a. Just Sopivasti arvioi tummaa suklaata ja täysjyvähiutaleita (ja viittaa jo toistamiseen tänne, mistä kiitos!). Uutuusblogi Mentaalinen tahtotila kertoo ostavansa innolla uusia teknologisia laitteita ja samaan syssyyn kokee, että nykyisin ostosten teko monissa liikkeissä on yhä hektisempää.

Alkon sijainti vaikuttaa ruokakaupan valintaan

2006-01-22T15:30:00.000+02:00

Jarmo Aaltonen kirjoitti Hesarin talousosaston koliumnissaan, että valitsee ruokakaupan usein sen perusteella, onko sen vieressä viinakauppa. "Kauppareissun yhteydessä voi palauttaa tyhjät olut- ja viinapullot."

Alkon sijainti ilmeisesti ratkaisee monen muunkin ruokaostosten tekopaikan. Ehkä pienten ruokakauppojen asemaa parantaisi nimenomaan se, että viinin myynti sallittaisiin niissä. Tällöin ihmisten ei tarvitsisi ajella sinne jättimarkettiin ostamaan sunnuntain lounaan punaviiniä. Ja jos viinipullot voisi vielä palauttaa pikkukauppaan, niin se parantaisi myös kaupan asemaa.

Tällä hetkellähän pikkukauppoja pyritään pitämään hengissä sunnuntain aukioloaikojen sääntelyllä, mikä mielestäni ei ole toimiva ratkaisu. Viinin myynnin salliminen tarjoaisi kaikille kaupoille saman kilpailuedun, ja varmasti esimerkiki haja-asutusalueen kesämökkiläiset olisivat tyytyväisiä, jos siitä pitäjän kaupasta saisi myös viinin.

Kirja-ale kuluttajaviranomaisten tarkkailussa

2006-01-19T16:31:00.000+02:00

Kuluttajaviraston mielestä nykyinen kirjakauppojen alekäytäntö rikkoo lakia, kertoo YLE:n uutinen. "Kirjakauppojen alennusmyynneissä ei pitäisi myydä alennettuina teoksia, joita ole ollut liikkeessä aikaisemmin esillä tai joita ei ole myyty normaalihinnalla lainkaan."

Uutisessa haastateltu Suomalaisen kirjakaupan toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju perustelee mielestäni nykykäytäntöä järkevästi. Oksaharju sanoo, että kaikki teokset ovat olleet jo ennen alennusmyyntiä asiakkaiden tilattavissa, vaikka ne eivät olisi varsinaisesti olleet hyllyssä.

Kuluttajaviraston mielestä tämä käytäntö kuitenkin on tapa kiertää lakia. Mielestäni omituista olisi kuitenkin se, jos toiminta muutettaisiin Oksaharju ehdottamaan malliin: "Suomalainen kirjakauppa voi vastedes esimerkiksi tuoda alekirjat normaalihintaisina myyntiin juuri ennen alennusmyyntiä."

Koko Kuluttajaviraston kannanotto on mielestäni tällä kertaa varsin turhanpäiväinen. Minun puolestani kirja-alet saavat pysyä samanlaisina. Älytöntä olisi, jos alekirjat tuotaisiin normaalihintaisina kauppoihin juuri ennen alennushintojen merkkaamista.

Omat alekirjani ovat vielä noutamatta. Tilasin ne netin kautta ja pitäisi vain ehtiä piipahtamaan itse kaupassa. Kätevä tapa, jota varmaan moni muukin suosii nykyisin. Vaikka täytyy myöntää, että on siinä oma viehätyksensä, kun kirjoja oikeasti selailee kaupassa ja tekee vasta sitten ostopäätöksen. Silloin tosin myös heräteostojen määrä on suuri.

---

Muissa blogeissa kirjoitetaan seuraavaa kuluttaja-asiaa: Timjami on pettynyt Havin kynttilöihin ja asiakaspalveluun, Marginaalin Jani kehuu Pepsi Max Cappuccinoa, Linjakohinassa pohditaan vanhojen tavaroiden korjauttamista uuden ostamisen sijaan ja Kriisipuurossa ihmetellään, miksi ALE muuttuu SALEksi.

Tulot, menot ja ennustukset

2006-01-02T14:43:00.000+02:00

Nyt sukellan omiin tuloihin, menoihin ja hankintoihin viime vuonna ja asetan muutaman henkilökohtaisen ennusteen alkaneelle vuodelle.

Tuloista ja menoista vuonna 2005:

Tuloni olivat odotetut, eli suuremmat kuin kertaakaan aiemmin. Bruttopalkkani lienee korkeasti koulutettujen keskipalkkatasoa eli keskivertosuomalaista parempi (keskimäärin yksityisellä sektorilla tienattiin vuonna 2003 noin 2 400 euroa, lähde Tilastokeskuksen Palkat ja työvoimakustannukset). Valitettavasti pääomatuloja ei minulle kerry.
Asumiskustannukset kasvoivat loppuvuonna merkittävästi, kun muutin asumaan yksin vuokralle. Vuokraan menee 550 euroa ja siihen päälle nettiliittymä, sähkö, vesi yms. n. 50 e/kk.
Suurin yksittäinen hankintani vuonna 2005 oli matka: lentoliput, joiden tavoitteena on huomenna alkavalla lomalla päästä Amerikan Samoalle ja takaisin, maksoivat reilut 1 800 euroa.
Toiseksi suurin hankinta oli polkupyörä (kaikkine tykötarpeineen n. 600 e). Toisaalta tämän voi laskea sijoituksena, sillä pyörän ansiosta en noin puoleen vuoteen tarvinnut seutulippua.
Päivittäistavarakauppaan (sis. ruoka, alkoholi, kosmetiikka jne.) käytin noin 250 euroa/kk. Ruokahankinnoissa en halua pihistellä, vaan ostan sitä, mistä pidän, ja hinta ei ole määräävin tekijä.
Ravintolat yms. lohkaisevat kasvavan osan tuloista: viime vuonna rahaa meni tähän tarkoitukseen yli 100 e/kk.
Vaatteisiin, kenkiin, laukkuihin ja koruihin on mennyt varmaan rahaa enemmän kuin uskallan laskea. Ei taida edes 200 euroa kuukaudessa riittää.
Säästöön ja jonkinlaiseen sijoittamiseen laskettavaan toimintaan pistin parisataa kuukaudessa.
Luonnollisesti rahaa tärvääntyi myös moneen muuhun tarkoitukseen: kampaaja, muut palvelut (suutarit, pyörähuolto, pesula yms.), kännykkäliittymä, kodin tarvikkeet, tietokone tykötarpeineen, liikkuminen (siis bussi- ja junaliput, taksimatkat yms.), vapaa-ajan toimet (kuten esim. pääsyliput), kotivakuutus, lahjat, kirjat, cd-levyt, lääkkeet, pikkusummat hyväntekeväisyyteen jne.

Yhteenvetona: Opiskelijavuosien köyhäilyjen jälkeen olen oppinut sujuvasti kuluttamaan rahaa sitä mukaa, kun sitä kertyy. Hintalappujen tuijottelu on jäänyt vähemmälle. Teen ostoksen, jos siltä tuntuu.

Menot eivät kuitenkaan ole kasvaneet tuloja suuremmaksi, ja koska minulla ei ole esim. mitään lainoja maksettavana, olen tilanteeseen tyytyväinen.

Odotuksia vuodella 2006:

Tulotaso pysynee suht samana. Oikeastaan olisin valmis tinkimään tuloista, jos saisin lisää vapaa-aikaa. Mutta tätä vaihtoehtoa ei ole näkyvissä, joten tilanne jatkuu samanlaisena.
Menoissakaan tuskin suurempia muutoksia tapahtuu. Suuria hankintoja (asunto, auto) ei ole tulossa. Uuden kännykän voisin ostaa, mutta se nyt ei suuri hankinta ole.
Menopuolella tavaran hamstraamisen sijaan voisin suunnata hankintoja enemmän palveluihin ja itseni hyvinvointiin (esimerkiksi hierontaa, kosmetologipalveluita, kulttuuria, matkustelua).
Säästöön kertyvää summaa voisin hieman kasvattaa. Samalla voisin miettiä paremmin, mihin rahojani säästän. Eläkesäästäjäksi minua on turha houkutella.

---

Kuluttavasta elämästä hiljenee nyt joksikin aikaa. Tuoretta kuluttajanapinaa tai -kehua on luvassa taas tammikuun loppupuolella.

Parempi ostos, osa 5

2005-12-31T13:05:00.000+02:00

Flunssaisena haluaa turvautua kaikkiin mahdollisiin hoitokeinoihin. Olin kuullut kehuja nenähuuhtelukannun toimivuudesta tukkoisuuden helpottajana, ja päätin ostaa sellaisen itselleni.

Nyt muutaman päivän käyttökokemuksen jälkeen voin itsekin suositella kyseistä tuotetta. Huuhtelu helpottaa tukkoisuuden tunnetta ja saa limat liikkumaan vähän tehokkaammin. Käyttö vaatii pientä harjoittelua, mutta ei se ylettömän hankalaa ole. Tosin varmasti sellainen henkilö, joka kokee veden menemisen nenään esim. uidessa ylettömän epämiellyttäväksi, ei halua käyttää kannua.

Kannun kehutaan helpottavan myös esim. allergisten, astmaatikkojen ja mahdollisesti jopa kuorsaavien henkilöiden elämää sekä poskiontelotulehduksista kärsiviä.

Oman kannuni ostin lähiapteekista 12,90 eurolla. Lisäksi kannun käyttö vaatii tavallista suolaa.

Viinit, korkit ja valinnan vaikeus

2005-12-29T17:17:00.000+02:00

Uusivuosi lisää selvästi Alkon myyntiä, ja maailman luonnonsäätiö WWF toivoo, että kuluttajat ostaisivat juhlahuumassaan luonnonkorkillisia viinipulloja.

WWF perustelee kantaansa seuraavasti: luonnonkorkki on ympäristöystävällinen, korkkitammimetsät ovat tarpeen monille eläin- ja kasvilajeille ja ne varjelevat aavikoitumiselta, ja korkkitammi turvaa Välimeren elinkeinoja ja säilyttää kulttuuriperintöä.

Kuluttajana olen hieman hämmennyksissäni. Mielestäni ei ole pitkä aika, kun on kerrottu, miten luonnonkorkeista on pulaa ja synteettiset korkit ovat vähintään yhtä hyvä valinta perusviiniin. Tosin en ole mikään viiniasiantuntija, joten todennäköisesti lipitän ne korkkiviallisetkin tuotteet yhtä lailla kuin moitteettomat.

Useimmille käynee siellä Alkon hyllyjen välissä kuten minullekin: viini valitaan joko jonkun suosituksen tai sitten pullon luoman hinta-laatu -suhteen perusteella. Tietysti myös esimerkiksi viinin alkuperämaa tai rypälelajike saattavat saada huomiota.

En muista, että olisin ostopäätöksen hetkellä liiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, millainen korkki viinissä on. Paitsi tietysti silloin, kun juoma tulee piknikille tai muuhun vastaavaan tilanteeseen, jossa kierrekorkki on kaikin puolin kätevä.

---

Vielä katsaus siihen, mitä muut ovat blogeissaan kuluttamisesta kirjoittaneet:
Perso on todennut tulleensa aikuiseksi (eikä vanhaksi, kuten aluksi kirjoitin), koska ei innostu alennusmyynneistä. Niina sen sijaan on suorittanut nykyisessä kotipaikassaan Englannissa menestyksekkäästi aleostoksia. Terwapiru uskoo, että ilotulitteiden oston tarkoituksena on osoittaa muille oma varallisuutensa. Pää auki ja Schizo-Janne kommentoivat osaltaan CopyCompany -kampanjaa.

Palautusoikeuksista ja kuittivarastoinnista

2005-12-27T21:30:00.000+02:00

Kuluttajavirasto muistutti tänään alennusmyyntien alkamisen kunniaksi, että aletavaroihin pätevät samat palautusoikeudet kuin muihinkin tuotteisiin. Siis automaattisesti palautusoikeutta ei ole, jos tuote on virheetön, mutta viallisen tuotteen saa aina palauttaa, olipa sen hinta mikä hyvänsä.

Tiedotteessa huomautetaan myös, ettei esimerkiksi kuitin puuttuminen anna kaupalle oikeutta kieltäytyä viallisen tavaran vaihdosta tai muusta korvaamisesta.

Kauppojen kuittipaperitkin ovat tunnetusti sellaisia, että vaikka kuitin säilyttäisi, niin suurella todennäköisyydellä teksti on lukukelvotonta jo varsin nopeasti. Kuulemani mukaan osa kaupoista on ryhtynyt automaattisesti kopioimaan kuitteja, jotta asiakkaalle jää vakuuttavampi dokumentti ostoksestaan. Tämä on tietysti hyvää palvelua. Ja toki on kauppoja, joista saatu kuitti on automaattisesti jotain muuta kuin sitä tavallista lämpöpaperia (ainakin Verkkokauppa.comista muistini mukaan sai "tavallisen" A4:n kuittina).

Itse olen myös palautustarpeessa käyttänyt kuittina verkkopankista tulostamaani tiliotetta. Koska maksan lähes aina kaikki kymmentä euroa suuremmat ostokset pankkikortilla, jää myös mahdollisista takuuseen kuuluvista tavaroista ostotallenne tiliotteeseen, eli ainakin tieto siitä, millä summalla ja milloin olen kyseisestä liikkeestä tehnyt hankinnan.

Ja muistutuksena vielä kuluttajasuojalain kuuden kuukauden virheolettama:
"Jos tavarassa on virhe kuuden kuukauden kuluessa sen luovutuksesta ostajalle, vastuu virheestä on myyjän. Virheen oletetaan olleen tavarassa jo sen luovutushetkellä, normaalikaupankäynnissä kaupanteossa. Vastuusta vapautuakseen myyjän pitää kumota tämä nk. virheolettama. Näyttötaakka siitä, ettei tuotteessa ollut virhettä, on siis nyt myyjällä. ---
Lähtökohta on, että kuuden kuukauden sääntö on voimassa kaikkien kulutustavaroiden kaupassa joitakin poikkeuksia - kuten elintarvikkeet - lukuun ottamatta. Myös vaatteet ja kengät kuuluvat säännön piiriin."

Kolmannen sukupolven kännykät kytkykauppaan

2005-12-22T08:06:00.000+02:00

Ensi huhtikuusta alkaen kännykkäoperaattorit voivat myydä yhdessä sekä liittymän että 3G-puhelimen maksimissaan kahden vuoden sopimuksella. Muita puhelimia kytkykauppa ei koske.

Lehtijuttujen perusteella (Kauppalehti 19.12., Taloussanomat 17.12.) arviot kytkykaupan vaikutuksista vaihtelevat. Toiset operaattorit (TeliaSonera, DNA) eivät hihku riemusta, mutta Elisa uskoo, että kytkykaupasta hyötyvät kaikki. DNA on ilmoittanut aloittavansa olevansa kytkykaupassa mukana heti alusta alkaen, mutta esimerkiksi TeliaSonerassa ei ole vielä paljastettu omia aikatauluja.

Myös arviot kytkykaupan muutoksista liittymien ja kännyköiden hintoihin vaihtelevat. TeliaSoneran johtaja Janne Vainio ennustaa, että hintakilpa siirtyy puheluminuuteista puhelimeen, mutta 3G-puhelimet säilyvät turhan kalliina (n. 400-500 euroa). DNA ja Elisa sen sijaan uskovat, että puhelinten hinnat halpenevat: Elisan myyntijohtaja Tom Lindblad uskoo, että muutamassa vuodessa kaikki uudet puhelimet ovat 3G:tä.

Kauppalehdessä toimittaja Pekka Uotinen kommentoi, että ”kolmannen polven matkapuhelimien ja niiden palveluiden paketointi ja hinnoittelu tulee olemaan huomattavasti monimuotoisempaa kuin muutaman viime vuoden pelkistetty hintaralli”.

Kuluttajan näkökulmasta uuden kytkykaupan vaikutuksia on siis vielä vaikea arvioida, ja ainakin minä jään odottamaan mielenkiinnolla, miten käy. Mihin suuntaan palvelut kehittyvät, millaiseksi hinnoittelu muodostuu (kiinteää hintaa vai bittipohjaisuutta) jne. Tosin itse tuskin heti olen kolmannen sukupolven matkapuhelimeen, joten omakohtaiset kokemukset jäänevät kevättä myöhäisempään ajankohtaan.

Alkoholimainontaa Ruotsin malliin

2005-12-19T20:22:00.000+02:00

Suomessa jaksetaan keskustella alkoholin hinnoista, kulutuksesta ja mainonnasta kiitettävän paljon. Ei varmaan olisi ihme, jos tänne rantautuisi Ruotsin malli: alkoholimainokseen on liitettävä varoitus alkoholin haitoista samaan tapaan kuin nykyisin tupakka-askeihin.

Minä en usko noiden varoitustekstien hyötyyn. Ainakaan minun viinin ostopäätöstä mainoksessa oleva teksti ei muuta lainkaan (kuva on Amelia 26/05 -lehdestä).
---

Ajattelin nostaa esiin myös muutaman blogitekstin, joissa käsitellään arkipäivän kuluttajuutta. Pagisija on suositellut omia metsurinsaappaitaan tuntemattomalle naiselle. Mila on ryhtynyt rahastosijoittajaksi. Salanimi&Salanimi muistelee Voimariini-mainosta ja kaipaa kermaa ja voita. Aspo on pelannut DVD-Aliasta, pohtii multimedialaitteita joululahjana ja epäilee, että Linux on monien mielestä kirosana vempeleitä mainostettaessa. Umppa oli naureskellut, kun juotava jogurtti tuli markkinoille, mutta nyt nauttii sitä reiluina annoksina.

Digistä paperille

2005-12-18T21:11:00.000+02:00

Vein torstaina muistitikulla kahta kuvaa Kodak Express -liikkeeseen Leppävaaran Selloon. Kerroin, että tässä on pari otosta ja haluan ne viimeistään huomenna printattuina. Ei onnistunut, kun liikkeessä on kuulemma niin kiire. Hieman tyrmistyin tästä: oletin, että tällainen pikkujuttu hoituu helposti.

Onneksi vieressä oli toinen vastaava kuvavalmistamo, josta sain kaksi kuvaani seuraavaksi päiväksi.

Olen yleensä käyttänyt digikuvien paperikuviksi valmistamiseen NetAnttilan palvelua. Voin rauhassa valita tulostettavat kuvat kotikoneella ja sitten noutaa ne haluamastani Anttilasta ohikulkumatkalla, niin ei tarvitse maksaa postimaksuja. Halutessaan kuvat saa tietysti kotiinkin.

En ole vielä tehnyt sen suurempaa vertailua näissä kuvapalveluissa, sillä en niin paljon teetätä digikuvia. Mielelläni kyllä kuulisin, jos joku tietää hinta-laatu -suhteeltaan mainion paikan.

---

Kirjoitin aiemmin HOK-Elannon jakamista kahvipurkeista. Tällä viikolla Alepassa joku rouvashenkilö edelläni kassalla sai purkkinsa pelkällä S-etukortilla. Onkohan siis käytäntöä jouduttu yleisestikin muuttamaan vai oliko kyseessä poikkeus?

Kimppahinnoittelun hankaluuksia

2005-12-15T22:50:00.000+02:00

Olin tänään Helsingin keskustassa Tiimarissa ostamassa pieniä joulujuttuja. Yhtenä osana ostoksiani oli pöytätabletit, joita mainostettiin "neljä viidellä eurolla". Yksittäin ne maksoivat 1,90 euroa.

Kun olin jo ostokset maksanut, tsekkasin kuitin ja sanoin myyjälle, että nämä tabletit on nyt kyllä myyty yksikköhinnalla, vaikka näistä piti tulla paljousalennus. Tyttö pohti, josko syynä olisi se, että ostin kahta eri väriä ja alennuksessa ovat mahdollisesti vain punaiset. Sanoin, etten kyllä nähnyt mitään mainintaa siitä, ettei hinta koskisi kaikkia värejä. Niinpä myyjä lähti selvittämään asiaa, ja lopulta sitten sain hyvityksen yliveloituksesta. (Nuori myyjä oli oikein ystävällinen ja pahoitteli virhettä sekä sitä, että aikaa kului kohtuullisen paljon).

Mutta mikä siinä on, ettei niitä kaupan tietojärjestelmiä saada pelaamaan oikein? Tietysti inhimillisiä erehdyksiä sattuu ja koodit voivat jäädä naputtelematta, mutta asiakkaan kannalta on turhauttavaa joutua huomauttelemaan, että hinta oli jotain muuta kuin mitä kassakuittiin ilmestyi. Tiimarin kaltainen kauppa hinnoittelee tuotteitaan hyvin paljon nimenomaan noita könttäalennuksia hyväksikäyttäen, joten siellä luulisi asioiden olevan kunnossa.

Mielenkiintoista oli myös seurata viereisen kassan tapahtumia. Rouvashenkilö oli ostamassa joulukortteja.
Myyjä: "Teillä on nyt tässä kahdeksan korttia, ja ne maksaisivat sitten kaksi euroa. Mutta jos otatte kymmenen korttia, ne maksavat vain 1,50 euroa."
Rouva lähti sitten hakemaan niitä kahta korttia jonoottaakseen kohta uudelleen kassalle.

Minusta olisi kyllä kohtuullista, että tällaisessa tapauksessa ne kahdeksankin korttia voitaisiin myydä sillä 1,50 euron hinnalla ilman turhaa venkslausta. Itse olen tainnut joskus tehdä niin, että olen kehoittanut lyömään kassaan tuotemääräksi kymmenen, ja sitten suosiolla olen jättänyt ne pari kappaletta kauppiaalle. Siinä voittavat kumpikin: minulle tulee parempi mieli alemmasta hinnasta enkä joudu ottamaan turhia tavaroita, ja kauppias voi sitten uudelleen myydä ne pari minulle mukamas jo myytyä pikkutuotetta.

Todellisuutta vastaava mainoskuva

2005-12-14T22:47:00.000+02:00

Uusimman Kuluttaja-lehden kysymyspalstalta joku tiedusteli, ovatko hampurilaismainokset ja vastaavat harhaanjohtavaa mainontaa. Niissähän tuote tunnetusti näyttää muhkeammalta ja paremmalta kuin mitä tiskillä saatava tuote todellisuudessa on.

Vastaus oli, että tuotteen pitäisi kuvissa näyttää "todelliselta", joten ylimehukasta, ylirunsasta kuvaa voidaan pitää harhaanjohtavana mainoksena.

Ilmeisestu Hesburger on jo päättänyt siirtyä realistisempiin mainoskuviin. Vai mitä pitäisi päätellä tuosta kuvassa, jossa pulla ei ole ainakaan minun mielestäni mitenkään erityisen herkullisen näköinen?

Liian hankala lahjanlunastus

2005-12-13T19:54:00.000+02:00

S-Marketissa silmiini sattui läjä kahvipurkkeja. Läjän vieressä oli kyltti, jossa kerrottiin kyseessä olevan HOK-Elannon 100-vuotisvuoden ilmaislahja jäsenilleen eli S-etukortin omaaville henkilöille. Purnukan saamiseksi tulisi kassalla näyttää sekä kyseinen etukortti että Yhteishyvä-lehdestä leikelty kuponki.

Kassalla sitten vanhempi mieshenkilö yritti saada purkkia mukaansa.
"On minulla tämä kortti", mies intti.
"Niin, mutta kun pitäisi olla se kuponkikin", myyjä selitti.
"No olkoon sitten", mies tuhahti ja jätti purkin kassalle.

Montakohan vastaava tapausta kampanjan aikana ehtii syntyä? Sitä kuponkiakaan kun ei ollut mitenkään helppo löytää Yhteishyvän sivuilta. Ihmettelen, miksei sitä voitu lähettää asiakkaille esimerkiksi bonuslaskelman mukana, jolloin se olisi todennäköisemmin havaittu.

Ymmärrän kyllä, että jokin tuollainen kuponki tarvitaan kortin lisäksi, mutta ehkä asia olisi voitu hoitaa paremminkin. Tai sitten antaa lahjaksi jotain sellaista, joka olisi voitu ojentaa esimerkiksi kassalla tai peräti lähettää suoraan kotiin.

Oman juttunsa paikka olisi tietysti sekin, miten HOK-Elannon asema pääkaupunkiseudulla alkaa olla jo melkein pelottavan vahva. Kuluttajan kannalta tietty kilpailu on hyvästä, mutta nyt kyseinen ketju on onnistunut saamaan vankan jalansijan niin vähittäiskaupasta kuin ravintoloista. Sinällään tietysti mukavaa, että vihreää korttia vilauttelemalla saa näennäisiä alennuksia erilaisista asioista oluttuopeista alkaen.

Lisäys 14.12.: Päivän Kauppalehden kolumnissa Veijo Sahiluoma spekuloi S-ryhmän asemaa osittain samansuuntaisesti kuin minä: "-- alkaako S-ryhmä jossain vaiheessa olla uhka markkinataloudelle. Sen yritystoiminta kattaa jo nyt harvinaisen laajan alueen. Keskittämällä voimavaransa yhdelle toimialalle tai markkina-alueelle S-ryhmä on ylivoimainen kilpailija nimenomaan rajallisilla voimavaroilla toimiville yrittäjille --."

"Varmaa kuitenkin on, että S-ryhmän resurssit ja yhteiskuntasuhteet olivat ja ovat riittävät vähittäiskauppaverkoston voimakkaaseen laajentamiseen, mahdolliseen hintamanipulaatioon, jopa epäterveeseen hinnoitteluun ja suurimpiin ostopalautuksiin --."

Nopeaa palvelua ilman jonotusta

2005-12-12T12:57:00.000+02:00

Tänään Helsingin yliopistossa väittelee Katri Jakosuo, jonka väitöskirjan aiheena on "Asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyden väliset yhteydet. Tapaustutkimus Suomen Postista".

Jakosuo toteaa tutkimuksessaan, että tässä tapauksessa henkilöstön tyytyväisyys ei vaikuttanut asiakkaiden tyytyväisyyteen. "Rutiiniluonteisissa palveluissa palveluprosessin onnistumiseen näyttävätkin vaikuttavan henkilöstön ammattitaidon ohella erityisesti palvelun nopeus ja mahdollisimman lyhyt jonotusaika. --- yli 10 minuutin jonotusaika heikensi selvästi asiakkaan arviota toimipaikan palvelun laadusta ja sen eri osa-alueista."

Pitkä jonotus on varmasti minullakin yksi suurimpia ärsytyksen aiheuttajia missä tahansa liikkeessä tai asiointipaikassa. En muutenkaan pidä odottamisesta, mutta erityisen ärsyttävää se on silloin, kun itsellä on kiire ja jos tulee tunne, että henkilökunta ei vaivaudu panostamaan ruuhkan poistamiseen (esim. kaksi myyjä jutustelee keskenään sen sijaan, että tulisivat kassalle). Niinpä Jakosuon toteamus ei yllätä:

"Niille toimipaikoille, joiden asiakastyytyväisyys oli erityisen korkea, olivat ominaisia yhteiset ja asiakkaiden tyytyväisyyteen tähtäävät toimintatavat, tavoitteellinen toiminta, avoimuus sekä kokemukset kohtuullisista työpaineista. Toimivan yhteistyön ansiosta henkilöstö noudatti yhteisesti sovittuja käytäntöjä, eivätkä eri ryhmät tavoitelleet omaa etuaan. Toimipaikassa osattiin myös reagoida nopeasti ja joustavasti asiakkaiden toiveisiin."

Klikkaus vain

2005-12-08T19:57:00.000+02:00

Sähköpostitse tehtävät kuluttajatutkimukset ja -kyselyt ovat viime aikoina lisääntyneet selvästi. Onhan niissä näkyviä etuja verrattuna esimerkiksi puhelinkyselyihin: pienillä kustannuksilla voidaan tavoittaa iso joukko potentiaalisia vastaajia, ja suomalaiseen luonteenlaatuun varmaankin sopii anonyymi vaihtoehtojen klikkailu.

Olettaisin silti, että moni kyselyjen teettäjäkin suhtautuu sähköpostisysteemeihin kriittisesti. Itse olen joskus lupautunut vastailemaan ainakin IRO Researchin kyselyihin, ja sieltä sitten tulee sähköpostiin silloin tällöin esimerkiksi Helsingin Sanomissa ollutta mainontaa kartoittavia kyselyitä. Tänään tipahtaneessa kyselyssä selvitettiin Orionin mainontaa ja jokin aika sitten kysymykset koskivat Helsingin seurakuntayhtymän Armo-kampanjaa.

Noihin kyselyihin vastaaminen on helppoa, jopa liian helppoa. Sen kun vain napsii vaihtoehtoja sen enempää miettimättä. Avoimiin kysymyksiin ei jaksa miettiä vastauksia, koska haluaa vain päästä nopeasti kyselyn loppuun. Jos jokin keskeyttää kyselyyn vastaamisen, niin koko touhu jää kesken tai sitten vain vielä nopeammin klikkaa vaihtoehdot läpi. Kukaan ei ole millään lailla kontrolloimassa, onko vastauksissani mitään tolkkua tai keskitynkö niihin lainkaan. Jos tulee jokin tekninen ongelma, hermostun ja vastaaminen loppuu siihen.

Totta kai myös "perinteisin" menetelmin tehdyissä kuluttajakyselyissä on ongelmansa, mutta nettikyselyt tuntuvat vielä arveluttavammilta näin perusvastaajan silmiin. Mutta kuten totesin, niin olettaisin kyselyitä teettävien firmojen tiedostavan sähköisen maailman ominaispiirteet ja osaavan myös laatia (tai laadituttaa) kyselyt sen mukaan. Samoin tietysti myös vastauksiin tulisi suhtautua hieman toisesta näkökulmasta kuin vaikkapa henkilökohtaisen kontaktin kautta saatuihin tuloksiin.

---

Jostakin syystä isoveli-Blogger epäili tätä blogia spämmiblogiksi muutama päivä sitten. Nyt epäilyt ovat hälvenneet: "Your blog has been reviewed, verified, and whitelisted so that it will no longer appear as potential spam". Voin siis huoletta jatkaa kulutuskommentointia!

Palvelu palkitaan

2005-12-04T19:28:00.000+02:00

"Paskan myivät, mutta palvelevat niin hyvin, että saavat anteeksi", toteaa Virkanainen kirjoittaessaan saamastaan palvelusta.

Suomalainen palvelu ja sen taso puhututtaa aina. Silti yritykset eivät vieläkään ole tuntuneet ymmärtävän, miten suuri merkitys on hyvällä palvelulla. Vaikeampi vain on määritellä, mitä se hyvä palvelu itse asiassa on, sillä se omatkin odotukseni palvelulle vaihtelevat suurin piirtein myyjän, kaupan, tarvittavan tuotteen (tai palvelun) sekä mielialan mukaan.

Päivittäistavarakaupassa ei odota järin suurta palvelua. Sen sijaan erikoisliikkeessä, ravintoloissa tai esimerkiksi kampaajalla palvelun merkitys korostuu. Silloin haluan, että myyjä kuuntelee toiveeni ja vastaa niihin asiallisesti.

Toisaalta joskus olen esimerkiksi pienestä vaateputiikista lähtenyt kiusaantuneena tuputtavan myyjän vuoksi. Jos sanon, että olen katselemassa, niin en todellakaan halua, että myyjä väen väkisin yrittää kaupata minulle jotakin kolttua.

Olen itsekin ollut kesätöissä siellä tiskin toisella puolella. Muistelen, että näissä muutamissa yrityksissä vain ravintolassa erityisen muistutettiin hyvästä palvelusta ja sen merkityksestä. Parissa muussa vähittäismyyntiä harjoittavassa firmassa taas panostettiin kyllä esimerkiksi kassajärjestelmän opettamiseen, mutta kukaan ei parikymppiselle tytölle sanonut, että hymyllä ja anteeksipyynnöllä voi korvata sitä mielipahaa, jota kiireinen asiakas kokee joutuessaan odottelemaan kassaneidin harjoitteluvaiheessa.

Toisilta ihmisiltä hyvän palvelun tarjoaminen sujuu luonnostaan, toiset eivät sitä opi koskaan. Olen valmis palkitsemaan hyvästä palvelusta palaamalla liikkeeseen uudelleen ja toisaalta saatan myös kertoa siitä muillekin. Todella huonosta palvelusta tilitän ihan varmasti tuttaville, ja jos vain suinkin vaihtoehtoja löytyy, niin en kyseiselle myyjälle enää ropojani kanna.

Parempi ostos, osa 4

2005-12-01T17:14:00.000+02:00

Maailman AIDS-päivän kunniaksi nostan esiin kondomit. Kuluttajanäkökulmasta kyseessä on mielenkiintoinen tuoteryhmä: varsin yksinkertainen perustuote on versioitu monin eri tavoin (värejä, makuja, muotoja, kokoja, nystyröitä ja malleja on tarjolla runsaasti) ja brändejä on paljon.

Koska kondomien miellyttävyys on käyttäjästä kiinni, en ota kantaa siihen, onko joku kondomi toista parempi. Tarkan euron kuluttajana olen sen sijaan seurannut kondomien hintakehitystä.

Havaintojeni mukaan halvin kaupoista saatava kondomi löytyy Lidlistä: kyseisen kaupparyhmittymän 12 kappaleen paketti maksaa 2,99 euroa (eli 0,25 e/kpl). Kappalehinnaltaan viitisen senttiä kalliimpi, mutta siis edelleen edullinen vaihtoehto on Protex-merkki, jota myydään ainakin S-marketissa: 10 kappaleen hinta on 2,95 euroa.

Normaali viiden kappaleen kondomipaketin hinta on noin kolme-neljä euroa (n. 0, 60-o,80 e/kpl). Kymmenen varmuusvälinettä saa yleensä hieman alhaisemmalla kappalehinnalla, ja tietysti taas isompia eriä vielä edulliseemmin. Erikoisemmat muotoilut ja muut lisätekijät tekevät luonnollisesti kondomeista kalliimpia, joten kappalehinnat voivat kohota korkeiksikin.

Kondomit sisältävät normaalisti kaseiinia eli lehmänmaidon proteiinia. Tämän vuoksi vegaanit eivät suosi yleisimpiä "ruokakauppakondomeja". Kaseiinittomia kondomeja ovat ainakin Condomi-kondomit (nettisivu ei taida toimia ongelmitta kaikilla selaimilla), joita myydään apteekeissa, seksikaupoissa (mm. SinCity) ja Ekokauppa Ruohonjuuressa.

Parempi ostos, osa 3

2005-11-30T22:16:00.000+02:00

Viime aikoina minua on jollain lailla ärsyttäneet ne jokasyksyiset lehtiotsikot, joissa todetaan, miten niin harva käyttää heijastinta. Ärsyyntymisen syynä on se, että nyt toimittajilla olisi mitä mainioin paikka esitellä myynnissä olevia heijastimia, mutta silti vain märehditään sitä, ettei tarpeeksi moni kiinnitä heijastimia itseensä.

Mielestäni heijastimet nimittäin tuntuvat tällä hetkellä olevan jonkinasteinen trendijuttu (ainakin 10-20-vuotiailla tytöillä roikkuu jos jonkinmoista heijastetta, ja se kai on jonkinlainen merkki trendistä), ja tavallisesta ruokakaupastakin voi löytyy hyvin monenlaisia heijastimia. Ei siis enää tarvitse valittaa, että heijastimia ei saa muuten kuin yritysten lahjoituksina. Tällä hetkellä myös esimerkiksi erilaissa myyjäisissä myydään paljon huovutettuja heijastimia.

Oheisessa kuvassa on osa omasta heijastinvalikoimastani. Merihevosheijastin on parilla eurolla tavallisesta kaupasta hankittu, pelastusrenkaan mallinen Lifesafer-heijastin edustaa jonkinlaista hienompaa muotoilua (saa ainakin Kiasman kaupasta noin viidellä eurolla), kalanruotoheijastin on virolaista tuotantoa, ilmaisheijastinta edustaa Agronomiliiton "läpyskä" ja tavallinen heijastin lienee noin euron ostos. Punainen pyörylä on itse tekemäni.

Minulla heijastimia pitää olla useita, koska käytän montaa takkia ja laukkua. Ripustelen niitä siis eri paikkoihin, että varmasti koko ajan olisi yksi mukana. Lisäksi omistan silittämällä kiinnitettävää heijastinnauhaa, jota voi sitten laittaa esimerkiksi ulkoiluvaatteisiin tai sitten tehdä noita omia heijastinviritelmiä.

Mutta ihan oikeasti heijastin on tärkeä kapistus näillä Helsinginkin kaduilla. Katuvalot eivät todellakaan riitä tekemään kulkijaa näkyväksi. Joten ole trendikäs ja hanki heijastin!

Mainonta maistuu

2005-11-29T21:29:00.000+02:00

Pirkka pohti Digikossaan televisiomainonnan tulevaisuuden mahdollista muutosta ja totesi, että "hyvä ja relevantti mainonta ei ole kuolemassa, epärelevantin ja häiritsevän mainonnan tulevaisuus ei ole kuitenkaan kovin valoisa".

Toivottavasti näin käy. Tosin minähän kulutan mainontaa mielelläni, jopa sitä vähän huonompaakin. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, etten malta laittaa oveeni "Ei mainoksia, kiitos" -lappua, vaan otan vastaan sen kaiken ilmaismateriaalin, mitä postiluukusta tungetaan. Tietysti minua ärsyttää viedä turhaa paperia keräykseen ja omatunto hieman kolistelee siitä, miten epäekologista paperiläjien tuominen kotiini on.

Mutta kun minusta on kivaa vilkaista mainoksia! Tosin toivon, että tälläkin saralla tilanne etenisi siihen, että voisin hieman vaikuttaa siihen, mitä minulle tuodaan. En kuitenkaan edes vilkaise esimerkiksi asuntoilmoituksia.

Minulle sopisi hyvin tuollainen Pirkan esittelemä hakusanamainonta. Koen kuitenkin mainokset merkittäväksi informaatiolähteeksi ja esimerkiksi hintatietoisuuteni ylläpitäjäksi, ja mikäs sen parempaa, jos voisin vielä valita mainoksia aihealueen mukaan riippumatta siitä, tulevatko ne kotiini kannettuna, nettisivujen mukana vai televisioruudun kautta.

Mutta mikäköhän siinä on, että erityisesti moni vanhemman sukupolven ihminen sanoo, miten turhia mainokset ovat. Sitten samat ihmiset kuitenkin voivat kahvipöytäkeskustelussa naureskella jollekin hyvälle mainokselle. Veikkaanpa, että tämän lisäksi aika moni arvostaa myös sitä, että aamun sanomalehdessä on paikallisten yritysten ilmoituksia. Mutta silti he vain inttävät, että kaikki mainonta on huonoa ja ärsyttävää.

Vakuuttamisen vaikeus

2005-11-28T15:46:00.000+02:00

Omassa elämässäni tuli ajankohtaiseksi miettiä vakuutusturvaa. Vakuutusyhtiöillä on varsin hyvin mahdollisuuksia nettisivuillaan tarjouspyyntöjen tai laskelmien tekemiseen, mutta vakuutusten kunnollinen vertailu on silti vaikeaa. Myös vakuutusmaailmassa käytetty kieli ei ole kaikkein helpoiten aukeavaa.

Kuluttajien vakuutustoimisto ja Vakuutuslautakunta pyrkivät pitämään yksittäisten ihmisten puolta vakuutusasioissa. Nettisivuilta löytyy myös vakuutusvertailuja, joita voi hyödyntää omaa vakuutusturvaa miettiessä.

Mutta täytyy tunnustaa, että itse olen liian laiska perehtyäkseni kunnolla kaikkeen siihen tietomateriaaliin, mitä olisi tarjolla. Vakuutusesitteet, -sopimukset ja -ehdot eivät ole mitään piristävää ja kiinnostavaa luettavaa. Niinpä laiskana ihmisenä täyttelin noita netin tajouspyyntölomakkeita ja katsastelin, millaista palvelua tätä kautta sain. Jos homma tuntui toimivan ja hinta näytti noudattelevan normaalia linjaa, niin vasta sen jälkeen lukaisin, mistä itse asiassa olen sopimusta tekemässä.

Yli-innokas myyntityö ei muuten minuun pure näissäkään asioissa. Fenniasta sain viikon sisällä myyntineuvottelijalta kaksi sähköpostiviestiä, joissa kyseltiin, olenko perehtynyt tarjoukseen, haluaisinko lisätietoja ja kerrottiin, että myyntineuvottelija palaa pian asiaan. Yksi tiedusteluviesti olisi ollut sopivasti, mutta kaksi ylitti ärsytyskynnyksen, ja niin viivasin Fennian yli vaihtoehdoista.

Vakuutuksissa yksi hämmentävä asia on myös keskittämis- ja kanta-asiakasedut ja esimerkiksi eri järjestöjen jäsenyyden tuomat alennukset. Fenniastakin muistettiin kertoa, että
"Tiesitkö, että Fennian vakuutuksista saa K-Plussapisteitä vakuutusmaksuista?" Toisesta paikasta saa sitten S-ryhmän bonusta. Tietyn liiton jäsenyys alentaa vakuutusmaksuani kolmannessa.

Nämä tekevät vakuutusvertailusta tietysti vielä vaikeampaa, vaikkakin toisaalta antavat henkistä helpotusta päätöksentekoon. Jos se S-etukortti kuitenkin löytyy kukkarosta, niin kai sitä sitten tässäkin voisi hyödyntää. On ainakin yksi perusteltu syy vakuutusyhtiön valintaan!

Älä osta mitään

2005-11-25T01:06:00.000+02:00

Tänään vietetään Älä osta mitään -päivää. Tunnustan heti alkuun, että minä aion tänään tehdä ostoksia. Toki mielessäni oli eilen, että voisin suorittaa kunnon hamstrausreissun, jotta ei olisi tänään enää tarvinnut käydä tuhlaamassa eurojaan. Mutta tämä suunnitelma ei toteutunut, joten konkreettinen osallistumiseni päivään jää siis väliin tänä(kin) vuonna.

Sinällään tietysti hyvä, että ihmisiä erityisesti näin joulun alla hieman herätellään kyseenalaistamaan omaa kulutuskäyttäytymistään. Tarvitsemmeko todella kaikkea sitä, mitä ostamme?

Toisaalta kuluttamiseen liittyy se paljon hoettu mantra, että kuluttajat pitävät talouden rattaat pyörimässä. On kulutettava, jotta raha liikkuu, jotta on valmistajia tai palvelujen tuottajia, jotta syntyy työpaikkoja, jotta meillä on taas enemmän rahaa kuluttamiseen. Pelotellaan, että jos suomalaisten yksityinen kulutus vähenee, niin sitten suuntaamme kansakuntana kurjuuteen ja köyhyyteen.

Asioilla on puolensa ja puolensa. Itse yritän edes hiukan miettiä kulutuspäätöksiäni ja tehdä niistä järkevämpiä esimerkiksi suosimalla palveluita tavaroiden hamstraamisen sijaan.

Joulunaikaa ja sen tavarapaljoutta ajatellen kampanjoi myös YTV toivoen, että jätevuoret pienenisivät. Kestävä joulu -sivuilla on mm. aineettomia lahjavinkkejä.

Päivitys klo 15.05: Älä osta mitään -päivänä julkaistiin myös vastamainoskilpailu Mainoskuplan parhaat eli . Yli 25-vuotiaisen sarjan voitti Jussi Kosken "Elämä on ilmaista" -mainosvideo (ladattavissa Mainoskuplan sivuilla).

Koti älyllä ja ilman

2005-11-23T20:09:00.000+02:00

Päivän Hesarin kulttuurisivuilla arkkitehti Esa Laaksonen kirjoittaa kolumnissaan siitä, miten kotien kehitys on jäänyt jälkeen esimerkiksi autojen teknisistä edistysaskeleista: "Ostaisitko auton, jonka sisämitoitus perustuu 1950-luvun minimeihin ja tekniset toteutuksen pitkälle noin sata vuotta vanhoihin sovellutuksiin?"

Samaan aikaan Suomen Akatemia kertoo hankkeesta, jonka mukaan "ajatusta tietotekniikan kovin keskeisestä roolista omassa kodissa vierastetaan". Eipä liene kovin yllättävää! TEKESin hankkeen "Älykäs koti – piloteista massatuotteeksi" -loppuraportissa (pdf) taas mainitaan, että "toki moneen arkiseen askareeseen toivotaan helpotusta ja apua tekniikalta, mutta on tärkeää, että osa tehtävistä – ja päävastuu tehtävistä – jää asukkaille." Aika perinteisillä linjoilla tämäkin raportti siis liikkuu.

Miten minusta tuntuu, että arkkitehti Esa Laaksonen on ymmärtänyt kotien kehittämisestä jotain, mikä ei kuitenkaan näille älykotien tutkijoille ole täysin valjennut? Laaksonen toteaa, etteivät esimerkiksi nykyiset asuntojen tilaratkaisut palvelu tämän päivän ihmisiä. Olisiko siis syytä ihan ensiksi pistää koko asuntojen suunnittelu uusiksi ja miettiä siinä ohessa, miten tekniikka voi parantaa arkea ja elämisen laatua?

Se ei ole mitään uutta, että ihmiset vierastavat kotien teknologiaa. Mutta onko ylipäätään tarpeen kysellä niin tarkkaan, mitä me kodeilta haluamme? Tuossa Akatemian hankkeesta kertovassa tiedotteessa todetaan, että "koehenkilöt esittivät esimerkiksi toiveen eteiseen sijoittuvasta pienestä infotaulusta, joka kotoa poistuessa ilmoittaisi, jos jokin turvallisuuden kannalta kriittinen sähkölaite on päällä tai avain ei ole lähtijän mukana". Olisihan tuo kiva toiminto, mutta jos kotien älykkyys jää tuohon, niin olen pettynyt. Minä nimittäin oletan, että myös asumiseen keksitään innovaatioita, joita tavallinen kaduntallaaja ei edes osaa kuvitella.

Eiköhän se tekniikka sitten hyväksytä hyvinkin helposti, kun sen käyttö on vaivatonta tai mielellään täysin huomaamatonta. Nykyisessäkin arjessani käytän monia tuotteita ja palveluita, joita en olisi varmasti 15 vuotta sitten kokenut tarpeelliseksi. Siksi jaksan uskoa, että tulevaisuuden kodissani on ties mitä härpäkettä ja anturia, joka tekee asumisesta mukavampaa ja laadukkaampaa.

Käsityönä tehtyjä pukimia

2005-11-22T20:09:00.000+02:00

Aikoinaan teollistumisen tullessa oli merkki ylemmästä sosiaaliluokasta, jos oli varaa ostaa valmiskankaita ja -vaatteita. Tavallinen rahvas kutoi itse kankaansa ja ompeli niistä vaatteensa, ja tietysti niitä kankaita vielä kierrätettiin moneen kertaan lattiaräteiksi tai matonkuteiksi saakka.

Nykyisin valmisvaatteet ovat niin halpoja, että tuskin kukaan pitää sosiaalisen statuksen merkkinä perusvaatteiden ostamista kaupasta. Ennemminkin itse tekeminen näyttäytyy silmiini tavoitteena saada päälleen jotain tavallisesta poikkeavaa ja erityisesti omaa silmää miellyttävää. Kankaatkaan eivät nykyisin taida olla niin edullisia, että varsinaisesti rahaa säästääkseen kannattaisi ostaa jakkupuvun materiaalit ja surautella ompelukoneella.

Ilmeisesti kuitenkin tietty vaatteiden "kustomointi" on tullut jollain lailla muotiin. Taisin lukea Idols-Hannan haastattelua, jossa hän kertoi muokkailevansa valmisvaatteita mieleisekseen. Bulkkitavarasta siis tehdään itsään paremmin miellyttävää. Vaatteiden tekeminen itse on ehkä palaamassa johonkin arvoon, mikä kenties voi osittain johtua siitäkin, että yhä harvempi osaa itse oikeasti ommella, neuloa, virkata ja kirjoa.

Silti käsintehdyistä tuotteista ei näkemykseni mukaan valmiita maksamaan juuri sen enempää kuin bulkkitavarastakaan. Ehkä kuluttajat eivät kuitenkaan hahmota, miten paljon aikaa esimerkiksi hatun huovuttaminen tai hameen ompeleminen todella vie. Harvassa taitavat olla ne käsityöläiset, jotka työllään olisivat Suomessa päässeet rikastumaan.

Helsinkiläistä katumuotia ja myös kustomoituja vaatteita esittelee jo kohtuullisen hyvin julkisuutta saanut Hel Looks.

Parempi ostos, osa 2

2005-11-21T09:47:00.000+02:00

Kehun jälleen elintarviketuotetta. Omiin ruuanvalmistussuosikkeihini on nimittäin kohonnut Finnwokki-pakaste, jota valmistaa Apetit. Kun kotimaiset vihannekset alkavat nyt jo hävitä kauppojen valikoimista, niin pakastetuote täydentää mainiosti kaltaiseni "vähintään puoli kiloa päivässä kasviksia ja hedelmiä" -ihmisen syömisiä.

Tuotteen edut:
- mukava valikoima vihanneksia (keräkaali, lanttu, palsternakka, keltainen porkkana, porkkana, kesäkurpitsa)
- kotimainen tuote
- sopiva pakkauskoko, 500 gr (riittää omassa kotikeittiössäni kahden hengen ruokaan lihan tai kalan kanssa wokattuna)
- vihannekset tasakokoisia: tämän ansiosta kypsyvät tasaisesti eikä käy niin kuin joidenkin pakastewokvihannesten kanssa, eli esim. herneenpalot ovat ylikypsiä, mutta sitten jotkut isot parsakaalit sisältä jäisiä
- monipuolinen tuote
- hinta-laatusuhde kohdallaan: yksi pussi maksaa n. 1,40 euroa

Parantamisen varaa:
- pakkaus: jostain syystä tämä muovilaatu on joskus käytössäni repeillyt liian helposti jo ostohetkellä
- saatavuus: S-marketeista Finnwokkia löytyy, mutta pienten kauppojen pakastealtaat ovat tietysti rajalliset
- samaa kasvissekoitusta on tietysti ehkä vähän tylsä syödä kauhean usein, mutta mausteilla vihanneksiin saa uutta makua.

Tavarat kiertoon

2005-11-14T08:23:00.000+02:00

Oman muuttoni myötä olen taas päätynyt hankkimaan käytettyjä huonekaluja ja muuta tavaraa. Nyt lienee paikallaan listata käyttämiäni ostokanavia.

- Huuto.net. Asemansa vakiinnuttanut nettihuutokauppa, josta ainakin pääkaupunkiseudulla asuva löytää runsaasti käytettyjä huonekaluja ja muuta kodin tavaraa (ja tietysti kaikkea muutakin kirjoista tietokoneisiin ja leluista vaatteisiin). Itselläni ei kertaakaan ole ollut mitään ongelmia kaupanteossa tätä kautta. Tällä kertaa Huuto.netin kautta löytyi mm. kapea avohylly, futon-patja ja 70-luvun seinäkello.

- OstaMyy.com. Sanomalehtien osto- ja myyntipalstoja muistuttava sivusto. Sivut kaipaisivat toki vielä viilausta, mutta toki täältäkin voi löytää sopivaa ostettavaa. Minun hankintani näiltä sivuilta oli viitisen vuotta vanha pyykinpesukone, josta maksoin 50 euroa.

- HOAS:n (Helsingin Opiskelija-asuntosäätiö) Kirppis-sivut. Myynnissä sekalaisesti huonekaluja, voi jättää myös osto- ja lahjoitusilmoituksia (eli jos haluaa eroon vanhoista tavaroista, niin tätä kautta voi löytyä sopiva kohderyhmä). Minulle löytyi täältä pieni keittiön pöytä kahdeksalla eurolla.

- Helsingin yliopiston Ilmoitustori. Ilmoituksia voivat jättää yliopiston henkilökuntaan tai opiskelijoihin kuuluvat, mutta ostotarjouksen voi tietysti tehdä kuka tahansa.

- Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus. Itse olen käynyt Espoon Mäkkylän ja Helsingin Kyläsaaren myymälöissä. Molemmissa on esim. paljon tuoleja, sohvia, pöytiä sekä kirjahyllyjä. Hinnat ovat kohtuullisen edulliset, ja jos on valmis hieman kunnostamaan huonekaluja, niin kierrätyskeskuksessa voi tehdä hyvin löytöjä. Kyläsaaressa myydään myös huollettuja ja testattuja kodinkoneita, joille saa kuukauden takuun. Kyytiin lähti pari maalausta kaivannutta tuolia (6 e/kpl) ja pieni mikroaaltouuni (20 e).

Lisäksi Helsingissä on tietysti lukuisia muitakin kirpputoreja ja vanhan tavaran myymälöitä, mutta en ole nyt itse ehtinyt niille kiertämään. Nettimyyntipaikkojen etu onkin juuri se, ettei kotikoneelta tarvitse lähteä muuta kuin hakemaan se tavara. Monilla ihmisillä on jo digikamerat, joten huonekaluista saa useimmiten kuviakin. Myös tavaroiden kotiinkuljetus saattaa onnistua myyjän avulla.

Kirppisvaatteiden ahneat myyjät

2005-11-09T20:35:00.000+02:00

Viikonloppuna vierailin jälleen kerran Valtteri-kirpputorilla Vallilassa. Paikasta on tullut ilmeisesti varsin suosittu, ja väkimäärä jopa ahdistaa toisinaan.

Tällä kertaa ostin vaatepuolelta lyhyen mokkahameen (3,90 €) ja lakin (0,50 €).

Mutta ihmetyttää se, miten jotkut myyjät tuntuvat olevan kirpputoreilla todella ahneita. Vanhasta vaatteesta pyydetään kymmenen euroa ja enemmän, ja jos tinkii, niin saatetaan loukkantua. Eräskin myyjä sanoi minulle kerran, että hän ei hinnoistaan tingi. Miksi ihmeessä hän sitten oli tullut kirpputorille kauppaamaan tavaroitaan, jos ei ole edes valmis neuvottelemaan siitä, paljonko vanha neuletakki maksaa?

Ymmärrän, että voi kirpaista, jos on itse maksanut aikoinaan vaatteesta sata euroa tai enemmän, ja kukaan ei sitten suostu siitä maksamaan edes kymmenesosaa alkuperäisestä hinnasta. Mutta se on nimenomaan kirpputorien henki, enkä itse voisi kuvitella pyytäväni kovin tolkuttomia hintoja ihan tavallisista vetimistä.

Hienot second hand- ja vintage-kaupat ovat sitten erikseen. Jos vaate on upea, niin olen toki vanhastakin tuotteesta valmis maksamaan kunnon hinnan. Silloin ikä on jo lisäarvo ja tuo mukanaan tunteen siitä, että saa pitää päällään jotain erikoista.

Nettiostoksilla

2005-11-08T09:48:00.000+02:00

Internetin käyttämisestä ostosten teossa on tullut niin tavallista, etten muista enää aikoihin nähneeni edes kyselyjä, jossa olisi hehkutettu tyyliin "65 prosenttia suomalaisista on tehnyt hankintoja netistä". Monien tuotteiden tai palveluiden (esim. leffaliput, matkat, kirjat) ostaminen on vaivatonta ja helppoa, eivätkä kustannukset huimaa päätä.

Yksi suosikkinettikaupoistani on alusvaatteisiin erikoistunut brittiläinen Figleaves.com. Oma rintaliivikokoni ei ole niitä tavallisempia, joten tuolta löydän paremman valikoiman kuin helsinkiläisistä erikoiskaupoista. Hinnat ovat samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta postikuluja ei tarvitse maksaa muuta kuin paketin palautuksessa. Toimitukset ovat nopeita (yleensä alle viikko) ja ne tuodaan kotiin saakka.

Ennen kaikkea Figleavesin palvelu on mielestäni esimerkillistä. Tilauksen tehtyäni saan sähköpostiin varmistuksen. Seuraava sähköposti ilmestyy silloin, kun paketti on lähtenyt liikkeelle. Jos sitten palautan tuotteita, niin se onnistuu helposti: läiskäisen palautuspaketin päälle viivakoodin ja Figleavesin palautusosoitteen sisältävän tarralapun, jonka olen saanut tuotepakkauksen mukana. Kun paketti on löytänyt takaisin britteihin, saan siitä ilmoituksen ja seuraava ilmoitus tulee, kun rahat on hyvitetty Visalle takaisin. Luonnollisesti näen ostoshistoriani Figleavesin sivuilta.

Tämän perusteella jaksan ihmetellä, miten esimerkiksi suomalaiset postimyyntifirmat ovat toiminnassaan selkeästi heikompia. Automaattisiin järjestelmiin kannattaisi ehdottomasti panostaa, jos halutaan pitää asiakkaat tyytyväisinä.

Olen myös Sami Suomalaisen kanssa samaa mieltä siitä, että kuluttajansuojan etämyynnin palautusoikeutta koskevassa lausunnossa olisi muutoksen paikka. Ns. normaalissa kaupankäynnissähän kuluttajalla ei ole oikeutta virheettömän tavaran palauttamiseen automaattisesti, mutta etämyynnissä näin on. Pienelle nettikauppiaalle taloudellinen riski siitä, että ihmiset palauttavat kauppiaan kustannuksella virheettömiä tuotteita, on varsin suuri.

Tunnelisä kahvikupillisessa

2005-11-05T10:56:00.000+02:00

"Kuluttajabisneksessä on käynnissä yhtä mullistava kehitys kuin aikaisemmin teknologian sektorilla. Joistakin asioista ja tuotteista on tulossa äärimmäisen edullisia ja toisista kalliimpia ja fiiliskuluttamiseen liittyvä. Esimerkiksi Starbucks loi aikanaan konseptin, jossa se myi kahvilaansa kolmantena kohtaamispaikakna kodin ja työpaikan ohelle", sanoo suomalaista kahvilaketjua Lontooseen avaa Jali Wahlstein Kauppalehti Pressossa.

Eli artikkelin mukaaan on kaksi eri kategoria: toinen myy pelkkää edullisuutta ja toisessa, kulutuskategoriassa, maksetaan erityistä lisää tunteista.

Tämän huomaan omastakin ostoskäyttäytymisestä, ja erityisen selkeää se on kahviloiden käyttämisessä. Jos vain haluan sen tuotteen eli kahvin, niin silloin voin napata sen mistä tahansa ja mielellään mahdollisimman halvalla (eli peruskahvin hinta on euron kieppeillä).

Varsinaisesti kahvilaan mennessä itse kahvista tuleekin sivuseikka, ja tärkeämmäksi nousevat muut tekijät: esimerkiksi kahvilan viihtyisyys, sijainti, mahdolliset luettavat lehdet ja muut asiakkaat. Jos menen kahvilaan tapaamaan ystävää, niin silloin paikan tulisi olla sopiva keskusteluun. Jos vain haluan istahtaa itsekseni, niin silloin tietty hälinäkään ei haittaa, sillä nautin usein jo pelkästä ihmisten katselusta.

Tässäkin tapauksessa olen siis tilannesidonnainen kuluttaja. Toisinaan ostan halpaa tuotetta vähemmän hienossa ympäristössä, mutta toisaalta välillä panostan suuremman summan rahaa ja nautin siitä fiiliksestä, jonka tilanne minulle tuottaa.

Iso hintalappu ei takaa alennusta

2005-11-02T19:12:00.000+02:00

Päivän Helsingin Sanomien Hinta&Laatu -sivuilla teekkari Matti Koskimies tunnustaa lankeavansa joskus isojen hintakylttien luomaan illuusioon tarjouksesta:
"Alepassa vain kuvittelen joskus ostavani sitä (amerikanpekonia) alennuksesta, kun siellä on tapana laittaa hintarivistön päälle isoja keltaisia hintalappuja. Silloin herkästi luulee, että tuote on alennuksessa, vaikka lapuissa onkin ihan normaali hinta."

Kaupat osaavat nykyisin hyvin hyödyntää ihmisten luuloa siitä, että isompi hintalappu tarkoittaa alennustuotetta. Loppujen lopuksi harvat kuluttajat ovat niin hintatietoisia, että jokaisen hinnan nähdessään voisivat sanoa, onko kyseinen tuote nyt oikeasti tarjouksessa.

Olen muistini mukaan joskus lukenut tutkimuksesta, jossa oli laitettu esim. wc-paperipakkausten viereen isolla hintamerkintä, joka itse asiassa oli kalliimpi kuin tuotteen normaalihinta. Silti monet ostivat näitä isommalla hinnalla merkittyjä tuotteita, koska kuvittelivat niiden olevan halvempi.

En tiedä, mikä on kauppojen logiikka ei-alennustuotteiden isoja hintamerkintöjä laittaessa. Onko tuote sellainen, että sitä on jostain syystä varastossa turhan paljon ja menekkiä pitäisi saada lisää? Vai halutaanko hyllystä nostaa esiin jotakin sellaista, mitä asiakkaat eivät tavallisesti osta, ja näin halutaan lisää heräteostosten tekijöitä?

Valio taiteilee

2005-10-26T19:57:00.000+03:00

Valio on tehnyt ilmeisen onnistuneen kampanjan maitopurkeillaan. Tänään on useammastakin lehdestä saanut lukea, miten kuusi suomalaista nykytaiteilijaa on osana yrityksen 100-vuotisjuhlaa suunnitellut lehmäaiheisen teoksen maitotölkkeihin.

Minä olin ainakin heti aivan ihastunut. Mm. Rosa Liksomin, Kaj Stenvallin ja Julia Vuoren ammut näyttivät piristäviltä ja riemukkailta. Kyllä noista tölkeistä kelpaa maitoa juoda! Tosin taloudessamme maito on niin harvinaista, että tuskin noita purkkeja kovin montaa kertaa jääkaappiin ilmestyy. Kampanjaan liittyy myös nettisivusto, jossa pääsee tarkemmin tutustumaan taideteoksiin.

Valion tuotteissa olen ihmetellyt sitä, että ainakin laktoosittomien tuotteiden pakkaukset ovat Suomessa ja Ruotissa aivan erilaisia. Suomessa kevyttä ruuanvalmistukeen tarkoittettua hyla-kermaa myydään kuvalla valmiista ateriasta, kun vastaava tuote Ruotsissa on puettu retrohenkiseen pakkaukseen. Ruotsalainen viilipurkki on myös trendikkäämpi kuin suomalainen, perinteitä kunniottava tuote. Eikö olisi kuitenkin helpompaa käyttää näissä naapurimaissa yhteneväisesti samanlaisia purkkeja? Toisaalta mainostihan Arlakin silloin aikoinaan Suomessa ronskimmin kuin kotimaassaan (tai ainakin näin muistan jostain oppineeni).
---

Aiemmin pohdin, vaikuttiko Valion tuotemerkillä varustettujen jäätelöiden myyntiin se, kun jäätelöiden omistajaksi vaihtui Nestlé. Pari viikkoa sitten taisi Taloussanomissa olla juttu, jossa Valion edustaja vakuutti, ettei myynnissä havaittu merkkejä kuluttajaboikotista. Toisaalta jäätelömarkkinat ovat niin riippuvaisia jo pelkästään kesän säästä, joten lienee mahdotonta sanoa, vaikuttiko omistajanvaihdos ihmisten ostospäätöksiin.

Kanta-asiakkuudet tosikäyttöön

2005-10-24T20:32:00.000+03:00

Olen odottanut, milloin Suomessa todella toteutuu yksi kanta-asikaskorttien mahdollinen käyttökohde eli täsmämarkkinointi. Vielä en ole tietääkseni saanut esimerkiksi HOK-Elannolta mainospostia, joka olisi laadittu sen mukaan, missä tilanteissa ja mihin ostoksiin olen S-etukorttiani höylännyt.

Olisin valmis vastaanottamaan hankintojeni mukaan kohdennuttuja mainoksia sähköpostiin sen sijaan, että posti kantaa kotiin minulle täysin turhia tietoja huoltoaseman bensanhintaedusta tai perhemarketin vauvanvaippatarjouksesta. Ostosteni mukaan kohdennettu mainonta saisi minut todennäköisemmin ostoksille, eikä syntyisi sitä ärtymistä, minkä turhalta tuntuvat mainokset aiheuttavat.

Moni kuluttaja kokee ahdistavaksi sen, että kauppaketjut keräävät ostostietoja. Minua se ei haittaa: jos jotakuta kiinnostaa, montako olutta tai kondomipakettia olen kaupasta hankkinut, niin siitä vaan penkomaan. Suomessa on korkea yksityisyydensuoja näissäkin asioissa, joten käsittääkseni jo se estää asiakastietojen haravoimisen ja hyödyntämisen. Kauppaketjut eivät varmasti vielä edes uskalla ottaa sitä riskiä, että he tunnustaisivat tarkkailevansa ostokäyttäytymistä niin tarkkaan. Tietysti myös tällainen kohdennettu mainonta kaikkine vaiheineen olisi hintavaa. Ja äkkiä siinä voisi tapahtua virheitäkin.

Mutta uskon, että kohdennetumpi mainonta tulee jossain vaiheessa: kyllähän jo nyt monissa tilanteissa asiakkaat ruksivat kyselykaavakkeisiin, millainen on heidän kotitaloutensa, mitkä asiat kiinnostavat, kuinka korkea on tulotaso, onko talonrakennus käynnissä ja mitä tehdään lomalla. Sitä paitsi monet nettikaupat, kuten Amazon.com, tallentavat tiedot asiakkaan tekemistä ostoksista ja hyödyntävät tätä tietoa onnistuneesti markkinoinnissa.

Kun eurolla saa

2005-10-22T08:37:00.000+03:00

Päivän Kauppalehti Pressossa Olli Herala kirjoittaa yhdysvaltalaisista dollarikaupoista, niiden suosiosta ja valikoimista. Pari vuotta sitten nämä samalla liikeidealla toimivat eurokaupat rantautuivat Suomeenkin, ja nyt niitä ainakin pääkaupunkiseudulla tuntuu löytyvän monesta paikasta.

Ilmeisesti jenkkilän kaupat ovat kuitenkin isompia ja valikoimiltaan laajempia kuin nämä meidän Euroihmeemme. Kun noissa kaupoissa olen käynyt, niin lähinnä syntyy mielikuva jonkinasteista krääsästä, eikä merkkituotteita juuri ole myynnissä lukuunottamatta esim. makeisia, jotka lienevät jotain poistoeriä. Herala kirjoittaa dollarikaupoista, ettei niiden suttuinen ulkonäkö haittaa koska "laajan valikoiman hinnat ovat niin alhaiset. Jenkkityyliin liikkeissä keskitytään oleelliseen eli mahdollisimman suureen myyntivolyymiin.

"Tarkka ostaja tekee oikeita löytöjä, vaikka valikoimissa on usein myös silkkaa sontaa. Suurta taloudellista vahinkoa ei tietenkään synny, vaikka muutaman typerän ostoksen tekisikin", Herala tiivistää dollarikauppojen suosion. Sama asia toimii tietysti Suomessakin: toisinaan noista eurokaupoista voisi sattua silmiin jokin tuote, jota oikeasti tarvitsisi ja jonka sitten saa halvalla.

Eurokaupat valtaavat taatusti lisää jalansijaa Suomessa ja todennäköisesti myös laajentavat tuotevalikoimaansa. Minulle nuo kaupat ovat turhan sekavia, ja koska tuotevalikoimasta ei ole mitään takuuta, niin hakemaansa tavaraa ei sieltä välttämättä löydä. Mutta tyytyväinen olen ollut ainakin isoihin, keraamisiin teemukeihin, jotka olen ostanut eurokaupasta. Ja joskus myös helmitöiden harrastajat tekivät löytöjä Euroihmeessä.

Hieman kuitenkin noiden kauppojen asema arveluttaa. Kuluttajuus- ja ympäristönäkökulmista en koe hyväksi, että ihmiset opetetaan ostamaan, "koska halvalla saa". Kaupoissa näkee lapsia, jotka vinkuvat vanhemmiltaan sitä ja tätä ja tuota, ja vanhemmat sitten suostuvat ostamaan tenaviensa turhakkeet. Ja tietysti myös aikuiset hamstraavat eurotavaraa, vaikka eivät sitä välttämättä tarvitsisi. En usko, että kovin moni menee näihin Suomen eurokauppoihin ostamaan jotain tiettyä tavaraa, vaan sinne astellaan katselemaan ja tekemään heräteostoksia.

Toisaalta hintatietoisuuden kannalta kaupoissa on myös hyvät puolensa: kuminauhaa saa ison paketin eurolla, niin miksi maksaa viisinkertainen hinta samasta tavarasta jossain toisessa kaupassa?

Kuluttajaidentiteettiä muokkaamassa

2005-10-20T18:03:00.000+03:00

Veloenan edelliseen tekstiini jättämien kommenttien pohjalta aloin miettiä kuluttajaidentiteettiä hieman enemmän. Noissa kommenteissahan tuli ilmi se, että tietyssä seurassa halutaan viestiä tietynlaista kuluttajuuttakin.

Ekohenkisessä porukassa minäkin kerron mielelläni löydöistä Ruohonjuuressa ja arvioin Elokuu-tuotesarjan pesuaineita. Toisessa porukassa sitten puhun vaatekaupan alennusmyyntilöydöistä, mutta en mainitse mitään siitä, että käyn ostamassa pyykinpesuainetta täyttöpulloon.

En halua leimautua tietynlaiseksi kuluttajaksi. En koe olevani kerskakuluttaja, joka huoletta ostaa jotain ja heittää pois. Toisaalta ympäristönäkokulmat ja eettisyys eivät määritä kuluttamistani niin vahvasti, että kokisin olevani ekohenkinen. Ja myönnetään sekin, että leimautuminen "viherhörhöksi" kuluttajaksi olisi ahdistavaa: en kuitenkaan täyttäisi niitä vaatimuksia, jotka tällaiselle kuluttajuudelle ainakin itse asetan.

Yhdellä kuluttajaekonomian kurssilla piti kirjoittaa essee omasta kuluttajaidentiteetistä ja pohtia, miten identiteetti oli muodostunut. Esseeseen piti myös parilla sanalla määritellä oma identiteetti. Otsikoin itseni "Vaaleanvihertäväksi egoistiksi". Olen ekohenkinen silloin, kun se minulle sopii, mutta useimmiten teen ostokset puhtaasti itsekkäistä syistä sen enempää asiaa miettimättä.

Kyseisen kurssin piti Minna Autio, jonka väitöskirja nuorten kuluttajuudesta valmistuu lähiaikoina. Tunnistan hyvin itseni Aution toteamuksesta , että tilanteen mukaan nuori voi olla kuluttajana samaan aikaan säästäväinen, nautiskelija, ympäristöongelmat tiedostava ja tietoinen tuhlari.
"Kiinnostavaa nuorten kulutusasenteissa on yhtäältä materialismi ja toisaalta ympäristömyönteisyys, joiden välillä nuoret eivät välttämättä näe mitään ristiriitaa. He ovat sosiaalistuneet runsaan kulutuksen yhteiskuntaan, jossa kuluttamisen ohessa pyritään ratkaisemaan ympäristöongelmia."

---

Vaihdoin myös hieman blogini nimeä, koska eilen huomasin, että Helsingin Sanomien kuluttajasivuilla ilmestyy Kuluttavaa elämää -kolumnisarja. Puhtaasti vahingossa olin ominut saman nimen tänne, joten päätin edes pikkuisen viilata blogini nimeä.

Ihastuminen vie ostoksille

2005-10-18T19:37:00.000+03:00

"Lisäksi olen viimeisen viikon aikana ostanut satasella alusvaatteita (!), paidan, saappaat, laukun, topin, kellon, tennarit, hameen ja hupparin", kirjoittaa Ihastumisen ihanuus -blogissa Maria.

Varmaankin tuttu tunne monelle: kun on kohdattu uusi, mielenkiintoinen mies, niin haluaa myös näyttää mahdollisimman viehättävältä. Uudet vaatteet ovat osa sitä, ja samalla tietysti hyvältä tuntuvat vaatteet lisäävät itsevarmuutta. Ja eihän sitä kehtaa virttyneissä alusvaatteissa ja tylsissä rintsikoissa esiintyä sillä hetkellä, kun vaatteita ryhdytään vähentämään ensimmäistä kertaa.

Luulen myös, että moni nainen ei halua näyttäytyä miehelle ensimmäisten treffien aikana samoissa vaatteissa. Jo tämän vuoksi vaatekaappiin halutaan edes uusia paitoja.

Ihastuneena nainen on tietysti hyvällä tuulella. Elämä hymyilee, ja silloin on valmis panostamaan myös uusiin hankintoihin. Rahanmeno ei huoleta, koska ajattelee, että on niin paljon tärkeämpiäkin asioita (kuten mahdollinen parisuhde) kuin muutamat eurot sinne tänne.

Kuinkakohan moni mies toimii samoin? Käyttävätkö hekin aikaa ja rahaa uusiin vaate- tai kosmetiikkahankintoihin? Epäilen, että tämä on miehille harvinaisempaa, mutta kai heistäkin osa edes uuden deodorantin ja aluskalsarit käy ostamassa.

Kulutushinku tavoittelee onnellisuutta

2005-10-17T20:20:00.000+03:00

Akatemiatutkija Jari Ehrnrooth kirjoittaa päivän Hesarin vieraskynäpalstalla kulutustusyhteiskunnan ja väestön lihomisen yhteydestä. Ehrnroothin näkemyksen mukaan "kulutuskeskeisessä nykykulttuurissa oman onnellisuuden edistäminen on jokaisen luonnollinen velvollisuus. Onnelliseksi katsotaan se, joka saa sen, mitä haluaa."

"Ainoa keino pysäyttää väestön lihominen olisi kehittää koko kulttuuria moraalisten järkiolentojen hallitsemaksi vapauden valtakunnaksi, jossa kehon tasapainoinen harjoittaminen on luonnollinen osa hyvää elämää. Mutta kuka nyt sellaista haluaisi?", kirjoittaa Ehrnrooth. (Lisää lainauksia Ehrnroothin tekstistä on mitlu'anã-blogissa).

Tuossa on tietysti paljon totta. Kuluttamalla tyydytetään mielihaluja, ja tämän katsotaan kulttuurissamme olevan luonnollista ja hyväksyttävää. En itse vetäisi kuitenkaan ihan samanlaista yhtäläisyyttä nimenomaan lihomisen ja ahkeran kuluttajuuden välille. Sen sijaan ajattelen, että "kohtuullisuuden idea" pätisi lähes kaikkeen nykykuluttamiseen ja kulutuksen järkevöittämiseen. "Moraaliset järkiolennot" olisivat hyvä asia muutenkin kuin ylipainon ehkäisemiseksi. Kuluttamisen vimma on vallalla, ja tunnistan sen tietysti itsessänikin. Kuluttaminen tuo mielihyvää, eikä järkevä itsekuri ostosten teossa todellakaan aina toimi.

Olen oppinut, että kuluttaminen tuo yleensä jonkinlaista onnellisuuden kasvua. Kuten Ehrnrooth toteaa: "--pidättäytyminen ja kärsivällinen harkinta ovat pakon, eivät vapauden ilmauksia. Kohtuullisuuden idea on kääntynyt päälaelleen."

Kerää ja voita!

2005-10-16T16:10:00.000+03:00

Pauligilla on menossa myynninedistämiskampanja: "Saat itsellesi tyylikkään, käsintehdyn pannunalusen (arvo 16 €), kun keräät Juhla Mokka -paketeista 10 tarraa ja lähetät ne meille 30.11.2005 mennessä." Vastaavaa kampanjaa vetää myös HK Ruokatalo: "Lähetä 5 kpl HK leikkelepakkausten yläreunoja 30.11. mennessä ja saat Fiskars Function -aterinsetin (arvo n. 7 €)".

Jotenkin luulisin, että tällaiset kampanjat vetoavat juuri niihin, jotka ovat tarkkoja siitä, mihin rahat menevät, ja todennäköisesti jo muutenkin ostavat kyseistä tuotetta. Koska itse en kuitenkaan saisi käytettyä tuollaista kahvimäärää edes vuodessa ja ostan Reilua kauppaa, niin en kuulu Pauligin kohderyhmään.

Kampanjaan osallistuminen vaatii tietysti muistamista. Voin kuvitella, että jossakin taloudessa vaimo hermostuu, kun mies on heittänyt tyhjän makkarapaketin roskiin, vaikka vaimo on nimenomaan kertonut, että ne pitää säästää keräilyä varten.

Mielenkiintoista olisi nähdäkampanjoiden vaikutus tuotteiden myyntilukuihin ja saada kuulla, kuinka monta lahjaa lunastettiin. Varmasti moni saattaa ostaa paketin tai pari ylimääräistä sen vuoksi, että saisi "merkkikiintiön" täyteen. Toisaalta lienee hyvin mahdollista, että moni aloittaa innokkaana alussa keräämään kahvipaketin tarroja, mutta sitten asia unohtuu ja jonkun toisen kahvimerkin tarjouskampanja saakin ostamaan sitä.

Tällaisissa kampanjoissa lahjan arvon on jo oltava jonkinmoinen, jotta kuluttaja vaivautuu touhuun osallistumaan. Käsintehty pannunalusta ei itseäni suuresti houkuttele, mutta luulisi sen kohderyhmälle kelpaavan: moni varmasti sitten esimerkiksi antaa sen lahjana eteenpäin.

Fiskarsin haarukka ja veitsi -setti ei palkkiona uskollisesta tuotteiden ostelusta ole kovin onnistunut. Jos ei omista kyseistä aterinsarjaa, niin tuntuu hieman turhalta saada yksi veitsi ja yksi haarukka. Ja niitähän ei voi antaa edes lahjana!

Toisaalta HK:n kampanjassa kerättävien tuotteiden määrä on niin pieni, että se kertyisi meidänkin pienessä taloudessa ilman suunnittelua. Kynnykseksi nousee se, viitsiikö niitä paketin palasia kerätä ja sitten postittaa, kun siinä joutuu sitten kuitenkin maksamaan postimaksun. Haarukka ja veitsi -setti ei vain houkuttele tarpeeksi.

Parempi ostos, osa 1

2005-10-14T18:41:00.000+03:00

Ajattelin, että voisin tässä blogissa kommentoida hyviksi havaitsemiani ostoksia tai palveluita. Samoin tietysti myös olisi paikallaan kertoa, jos jokin hankinta alitti täysin odotukset.

Nyt sitten on vuorossa ensimmäinen tuote, jonka esittelemiseen sain kimmokkeen tämän päivän uutisesta. Hammaslääkäri kommentoi minullekin joskus, että leukojeni löysyyden vuoksi ei ole suositeltavaa jauhaa purukumia. Niin siirryin pastilleihin, ja päivittäiseen käyttöön on nyt päässyt Fennobon Oy:n XyliBon -täysksylitolipastilli.

Tuotteen edut:
- hyvä hinta-laatu-suhde: aski maksaa n. 1,35 euroa, ja siinä on noin 70 pastillia, jotka riittävät moneksi päiväksi (1-2 pastillia ruokailun jälkeen).
- piparminttupastilli maistuu raikkaalle
- suomalainen tuote
- koska pastillit eivät ole liian hyvän makuisia, ei niitä tule naposteltua maun vuoksi (kuten esim. Läkerol Dents-pastilleja)

Parantamisen varaa:
- pakkaus ei erityisen kätevä: ei saa suljettua tiiviisti kerran avattuaan, joten pastillit pitää siirtää johonkin toiseen rasiaan, jos niitä haluaa kuljettaa esim. laukussa mukana.
- saatavuus: pääkaupunkiseudulla pastilleja saa ostettua S-ryhmän isoista kaupoista (S-market, Prisma), mutta ei välttämättä muualta
- sitruunan ja etenkin vadelman maut ovat niin täyttä esanssia, etten osta niitä, ja pelkkä piparmintun maku kyllästyttää välillä

Seura saa tuhlaamaan

2005-10-12T08:31:00.000+03:00

Kanadalaisessa Albertan yliopistossa tehty tutkimus vahvistaa monen epäilyn: jos kaupassa vieressä seisoo toinen henkilö, täysin tuntematonkin, niin kuluttaja valitsee kalliimman brandituotteen kuin mitä hän tekisi, jos olisi tilanteessa yksin. Eli seura saa ihmisen tuhlaamaan enemmän. Professori Jennifer Argon uskoo, että kuluttajat eivät halua leimautua liian piheiksi ja tämän vuoksi toisen asiakkaan läheisyys saa muuttamaan ostokäyttäytymistä.

Toisaalta tilanteessa on myös jollain lailla kyse kuluttajan mukavuudentunteesta. Tutkimuksen mukaan kuluttajat eivät tunne oloaan mukavaksi, jos he ovat kaupassa jollain lailla eristyksissä, mutta toisaalta myös vilkas liikehdintä heidän ympärillään koetaan ärsyttävänä. Ja jos asiakas ei tunne oloaan mukavaksi, hän käyttää vähemmän rahaa.

Tänään alkaneet Stockmannin Hullut Päivät ovat tietysti loistava tilaisuus havainnoida kuluttajien käyttäytymistä ihmisjoukon keskellä. Selasin kyseisen tapahtuman mainosesitteen läpi, mutta en löytänyt yhtään sellaista välttämättömyystuotetta, joka pakottaisi minut suuntaamaan tähän kulutusjuhlaan. Ehkä uteliaisuus kuitenkin vie kahmimaan tavaraa keltaisiin kasseihin illan viimeisellä tunnilla, kun asiakasmäärä on suhteellisen järkevissä mitoissa.

Suomalainen ei ole automaattisesti paras

2005-10-10T18:45:00.000+03:00

Tp kommentoi tuon edellisen kirjoituksen perään kysyen, onko kotimaisuus itseisarvo. Koska vastauskommentistani olisi tullut niin pitkä, päätin kirjoittaa asiasta oman tekstin.

Kyllä, minulle kotimaisuus on minulle usein itseisarvo, jos puhutaan elintarvikkeista. Ei, kotimaisuus ei ole itseisarvo, jos puhutaan esimerkiksi lampunvarjostimista, saappaista, kodinkoneista tai kirjoista. Kyse on siis siitä, mitä olen ostamassa: kaikissa tuoteryhmissä ei edes ole kotimaista vaihtoehtoa tarjolla, joten sitä on silloin hankala valita (tämä pätee myös moniin elintarvikkeisiin pähkinöistä banaaneihin).

Globaalissa markkinataloudessa on toisaalta mielestäni monta syytä suosia kotimaisia, mutta toisaalta melkein yhtä monta syytä olla suosimatta. On turha esimerkiksi hehkuttaa, että suomalainen tuote olisi automaattisesti parempi kuin ulkomainen. Eiköhän sitä muuallakin osata tehdä yhtä laadukkaita tuotteita kuin Suomessa.

Jos haluaa tukea Suomen kansantaloutta, olisi tietysti syytä ostaa suomalaista. Kuitenkin mielestäni myös kolmannen maiden mailla on tietty oikeutensa saada hyötynsä markkinataloudesta. Valitettavasti monista tuotteista ei voi tietää, millaisissa oloissa ja millä menetelmillä ne on tehty. Mutta jos esimerkiksi kehitysmaakaupasta tai vastaavasta ostaa jonkin käsityön tai koriste-esineen, niin sen luulisi olevan hyvä tapa tukea kehitysmaita. Kansantaloustieteestä on jäänyt mieleen se, että eri maiden on järkevää tiettyyn rajaan saakka erikoistua tiettyihin tuotteisiin ja käydä niillä vaihtokauppaa. Näin kokonaishyöty on suurempi kuin jos kaikki tekisivät vähän kaikkea.

Kotimainen tuote on toki ainakin siinä mielessä ekologisempi, ettei sitä ole rahdattu jostakin kaukaa. Lisäksi esim. suomalaissa tehtaissa käsittääkseni on sen verran valvontaa, ettei täällä käytetä kiellettyjä kemikaaleja tai muita vastaavia.

Mutta kotimaisuuden suosiminen on vaikea kysymys, enkä minä ainakaan halua antaa suoria vastauksia. Terve järki lienee paras vaihtoehto: ne tuotteet, jotka meiltä luontaisesti hyvin löytyvät, niin toki silloin kannattaisi niitä ostaa.

Valmistettu Suomessa

2005-10-09T16:33:00.000+03:00

Kunungaskuluttajassa käsiteltiin tällä viikolla marjahillojen kotimaisuutta. Jutussa tuli esiin se, miten ihmiset esimerkiksi mieltävät, että Saarioisten hillojen mansikat ovat kotimaisia, kun kerran purkissakin sanotaan, että valmistusmaa on Suomi.

Tämä ei tietysti pidä paikkaansa. Kuten kauppa- ja teollisuusministeriön virkamies sanoo: "Jalostetuissa tuotteissa, joissa on hyvin paljon eri raaka-aineita ja valmistuskäsittely ei ole enää ihan vähäistä, yksittäisen raaka-aineen alkuperä ei ole enää tärkeä."

Harmi vain, että kaikki kuluttajat eivät asiaa ole tajunneet. Moni oletettavasti luulee ostavansa "täysin kotimaisia" lihapullia, mehukeittoja, näkkileipää tai makaronilaatikoita, jos valmistusmaaksi kerrotaan Suomi. Todellisuudessahan ainekset voivat olla mistä vain, ellei erikseen kerrota, että tuotteen raaka-aineet ovat suomalaisia (kuten esimerkiksi Meritalon hilloissa, joita ainakin Helsingissä löytyy S-marketin hyllyiltä). Sama asia tämä on kuin se, että kauppa mainostaa irtomyynnin sämpylöitä ja korvapuusteja "Täällä paistetuiksi".

Iitselleni tämä on ollut varsin selvää jo pidempään, koska olen niin tottunut seuraamaan, mitä ostan. Siksi tuntui oudolta kuulla tv-jutussa tavallisten kaupassa kävijöiden kommentteja, joissa ihmeteltiin, että miten on mahdollista, ettei hillomarjojen alkuperämaata kerrota. Kuluttajatiedon levitykselle siis tuntuu olevan tarvetta.

Kuningaskuluttaja on kuitenkin mielestäni pliisu ohjelma, jossa toisaalta taas otetaan usein liiallisen valistava asenne. Miksi mikään muu suomalainen tv-kanava ei ole panostanut kuluttajaohjelmaan, jota tehtäisiin vähän menevämmällä otteella? Erilaisissa lehdissä kuluttaja-asiat ovat saaneet mielestäni kuitenkin yhä enemmän näkyvyyttä.

Asiakasvaihtuvuutta ymmärtämässä

2005-10-08T18:36:00.000+03:00

Torstain Kauppalehdessä oli haastateltu Inger Roosia (jutun kirjoittaja Pekka Nykänen), joka on perehtynyt asiakassuhteisiin ja pohtinut mm. sitä, miksi kuluttajat toimivat toisin kuin kyselyissä väittävät. Roos on jutun perusteella todennut taikasanaksi asiakasvaihtuvuuden ja sen ymmärtämisen.

"Kuluttaja tietää vasta kokeiltuaan, millaista elämä esimerkiksi toisella matkapuhelinoperaattorilla on. Hän vaihtaa ja vaihtaa, kunnes on päässyt eroon ennakkoluuloistaan. Ja hän voi hyvinkin päätyä alkuperäiselle operaattorille", Roos sanoo.
"Huonosti kohdeltu asiakas ei tule takaisin edes rahan voimalla."

Kuulostaa kovin tutulta, jos mietin esimerkiksi omaa suhtautumistani matkapuhelinoperaattoreihin. Erään operaattorin palvelun koin niin huonoksi, että en varmasti enää kyseiseltä firmalta liittymää hanki, vaikka kenties tässä vuosien aikana heidänkin toimintansa on kehittynyt.

Toisaalta olen myös valmis palaamaan asiakkaaksi sellaiselle operaattorille, josta jäi kaikin puolin hyvä mielikuva. Ja teen tätä tietysti muissakin hankinnoissa: voisin kuvitella, että olisin esimerkiksi varsin uskollinen jollekin kampaajalle, mutta jossain vaiheessa haluan kuitenkin koettaa, tarjoaisiko joku toinen paremman palvelun ja lopputuloksen. Jos ei, niin sitten voisi taas hyvillä mielin palata vakiokampaajalle.

Kosmetiikkaa kohtuuhintaan

2005-10-05T20:25:00.000+03:00

Kosmetologi esitteli tuotesarjaa, jonka hän mainitsi kohtuuhintaiseksi. Hyllystä nimittöin löytyivät vielä luksusrasvat. Kysäisin, mitä mahtaa kohtuuhintainen kasvovoide maksaa ja kuinka riittoisaksi tuote arvoidaan.

"Sen hinta on noin 50 euroa ja se riittää noin kolmeksi kuukaudeksi. Eihän se paha hinta ole, jos laskee päivää kohti."

Minusta 0,55 euroa päivässä pelkästä kasvovoiteesta on liikaa, eikä tämän hintainen tuote ole minulle kohtuuhintainen, vaan se on kallis. En varmaan koskaan ole maksanut kasvorasvasta paljon yli kymmentä euroa. ("Ja sen kyllä huomaa", voisi kosmetologi tietysti kommentoida).

Olen joskus saanut lahjaksi kalliimpaa kosmetiikkaa. Pakkaukset ovat hienoja ja itse tuotteetkin yleensä varsin houkuttelevia. Silti en koe tarpeelliseksi, että itse maksaisin naamaani tulevasta rasvasta kovin suuria summia. Hyväksi havaittuja tuotteita löytyy nimittäin halvemmallakin.

Kosmeettiset tuotteet tosin ovat minulle se tuoteryhmä, jossa sorrun helpohkosti heräteostoksiin. Ostan käsivoidetta, huulirasvaa tai ripsiväriä, "kun halvalla saa" ja "tarvitsen tätä jossain välissä kuitenkin". Silloin unohtuvat hienot eettis-ekologiset perusteluni ostosten teolle.

Takuuhuolto kahdessa viikossa

2005-10-04T20:05:00.000+03:00

Kuluttajavirasto ilmoitti tänään, että kohtuullinen takuukorjauksen aika on noin kaksi viikkoa. Jos korjaus venyy, voi vaatia tilalle korvaavaa laitetta huollon ajaksi.

Ihanne tietysti olisi, jos tämä kaksi viikkoa todella toteutuisi. Onneksi minun ei ole viime aikoina tarvinnut viedä laitteita huoltoon, joten ihan äskettäistä omakohtaista kokemusta asiasta ole. Mutta jos ohimennen kuulluista tuttujen jutuista eri laitteiden takuuhuoltojen suhteen voi jotain päätellä, niin kaksi viikkoa ei lähellekään aina riitä.

Takuuasioissa kannattaa muistaa myös se, että "takuu on vain myyjän, valmistajan tai maahantuojan ostajalle antama vapaaehtoinen lisäetu. Siten myös sellaisista virheistä, jotka ilmenevät vasta takuuajan päätyttyä, voi valittaa" (Kuluttajavirasto).

Erilaisissa kodinkoneissa ja muissa vimpaimissa minua ihmetyttää niiden heikko kestävyys ja lyhyt elinkaari. Eilen minulta hajosi hiuskiharrin, jonka olin ostanut alle kolme vuotta sitten: kun pistin laitteen päälle, kuului vaimeaa rätinää ja sitten nousi ohut savuvana.

Kun laitteet ovat halpoja, niin niiden korjaaminen ei yleensä taloudellisesti kannata. Masentavaa ajatella, miten moni sähkölaite olisi periaatteessa korjattavassa kunnossa, mutta silti ne heitetään menemään, koska uuden ja tehokkaamman saa kaupasta vähemmällä vaivalla ja edullisemmin.

Tekniikka kehittyy niin huimaa vauhtia, että jo muutaman vuoden vanha laite voi olla teknisesti vanhentunut, eikä sitä sitten enää haluta käyttää. Saa nähdä, miten käy esimerkiksi digibokseille. Jotenkin tuntuu, että vuonna 2010 ne ovat jo kehittyneempiä ja monipuolisempia, joten vuoden 2005 bokseja myydään pilkkahintaan.

Kauppojen hankalat aukioloajat

2005-10-02T15:42:00.000+03:00

Nyt taas eletään sitä vaihetta, kun vain pienet ruokakaupat saavat olla sunnuntaisin auki. Joulun lähestyessä sitten kansa pääsee ostoksille pyhäpäivinäkin. Ja juuri kun on oppinut, että kaupassa voi käydä sunnuntaina, niin sitten taas siirrytään siihen, että isot kaupat joutuvat pitämään ovensa kiinni.

Mielestäni tämä on älytöntä. Ymmärrän kyllä, että pienet kaupat eivät halua pitää oviaan auki seitsemänä päivänä viikossa eikä siihen ole tarvettakaan. Mutta nykyinen aukiolojärjestelmä on hankala, ja tuskin kovin kauan kaupantekoa voidaan enää tällä lailla rajoittaa.

Eivät kuluttajat varmasti hingu ostoksille sunnuntaisin niin suuresti, että jokaisen kaupan olisi pakko pitää ovensa auki. On yrityksen oma valinta, näkeekö se kaupanteon sunnuntaisin kannattavaksi (tosin noissa isoissa kauppakeskuksissa ilmeisesti sopimuksilla velvoitetaan pieninkin yksityisyrittäjä pitämään ovensa auki silloin kuin kaikki muutkin, ja tämä on mielestäni väärin, mutta se on taas kauppakeskusten asia).

Kai yritysten välisen kilpailun kuitenkin pitäisi olla sillä lailla reilua, että pienempi ja isompi kauppa olisivat aukioloaikojen suhteen samalla viivalla. Jos kuluttajat eivät sitten suosi sunnuntainakaan pientä lähikauppaa, niin se on sitten kuluttajien oma syy, jos lähikauppa joutuu lopettamaan. Kesällä mielestäni näytti silti siltä, että lähi-Alepan ovi kävi tiuhaan, vaikka suuremmissakin kaupoista sai käydä ostamassa ruokaa.

Toisaalta esimerkiksi huoltoasemat tarjoavat nykyisin hyvin laajan elintarvikevalikoiman. On mielestäni hieman omituista, että Nesteeltä voin käydä karkkipussin vaikka keskellä yötä minä päivänä tahansa, mutta joku toinen kauppa ei voi edes lauantaisin olla auki kuuden jälkeen.

Banaanien taisto

2005-09-29T19:16:00.000+03:00

Chiquita on käynyt taistoon luodakseen itsestään kuvan eettis-ekologisena yhtiönä. Chiquita mainostaa, että he ovat saaneet puolueettoman järjestön, Rainforest Alliancen serifikaatin, joka nyt läiskitään tarroina banaaneihin. Nyt "halutaan suojella sademetsien ja villieläinten elinympäristöä, turvata veden laatu sekä taata viljelmien työntekijöille ja lähialueilla asuville ihmisille hyvät olosuhteet."

Tästä puuttuu eräs Reilunkaupan tuotteisiin oleellisesti liittyvä seikka: viljelijät ja työntekijät saavat kohtuullisen korvauksen tekemästään työstään.

Reilunkaupan banaanien osto on ollut minulle helppo valinta jo pitkään, silloin kun banaaneja ostan. Niiden hinta ei edes ole juuri kalliimpi kuin Chiquitan, ja lisäksi Reilut banaanit ovat mielestäni sopivamman kokoisia kuin ne jätti-isot, jätti-mainostetut kilpailijansa.

Ikävää vain, että Reiluja banaaneja ei joka kaupasta saa, ja jos saa, niin niiden esillepano on usein huonompi kuin suuryhtiön, jolla on tietysti varaa panostaa myymälämainontaan. Pahvilaatikko hedelmähyllyn päässä ei ole yhtä houkutteleva kuin keskellä hevi-osastoa oleva, massiivinen banaanivuori. Valitettavasti Reilut ovat myös usein lopussa tai ovat ostohetkellä vielä hyvinkin raakoja.

Mutta ei mainoskampanja nyt taida Chiquitan imagoa silmissäni parantaa. Eikä sitä paranna etenkään se, että ainakaan tänään yhtiön Suomen nettisivu ei edes toimi, vaikka se lehtimainoksessa mainitaan.

Aviot ehdolle

2005-09-28T21:02:00.000+03:00

Anne kirjoitti blogissaan mm. avoliittoon liittyvistä puolisoiden välisistä testamenttauksista, avoliiton ja avioliiton välisistä juridisista (ja sitä myöten myös taloudellisista) eroista ja avioehdosta.

Järkevää asiaa, jota soisi kaikkien yhdessä elävien pariskuntien miettivän. On hämmästyttävää, miten moni ei ole halukas uhraamaan yhtään ajatusta tai aikaa sille, että entä jos toinen vaikka kuolee? Miten käy yhteisen asunnon ja muun omaisuuden? Kukaan ei tietysti halua ajatella toisen kuolemaa tai avo-/avioeroa, mutta jossain vaiheessa se valitettavasti tulee vastaan. On yksinkertaisesti järkevää miettiä asiat valmiiksi, jottei sitten liiton päättyessä tule järkyttäviä yllätyksiä.

Jos mennään naimisiin, niin kai sen sitoumuksen ottaessaan kannattaisi kiinnittää huomiota myös oikeudellisiin ja taloudellisiin seikkoihin. Ei se avioehto ole mikään epäluottamuslause suhdetta kohtaan: liitto päättyy joskus kuitenkin, eli eroon tai kuolemaan. Tämän opin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen yleisen yksikön vs. tutkimusjohtajan Marjukka Litmalan luennolla silloin joskus.

Jos minä päädyn joskus avioliittoon, niin se on minulle nimenomaan oikeudellinen ja taloudellinen "sopimus". Toki siinä on tunnetta mukana, mutta se halu rakastaa on toivottavasti olemassa ilman varsinaista naimisiin menoa. Haluan avioehdon, koska mielestäni minulla ei ole mitään oikeutta esim. aviopuolisoni ennen liittoamme hankkimaan omaisuuteen tai siihen, mitä hän saa perinnöksi. Samoin miehelläni ei tule olemaan oikeutta vastaaviin minun omistuksiini.

Vaikka raha ei parisuhteen ykkösasia ole arkipäivässä, niin nämä suuret linjat haluan kuitenkin varmistaa. Juuri nyt avoliitossamme ei ole mielestäni tarvetta esimerkiksi testamentille, mutta ehkä senkin aika joskus tulee.

Pakattu tarpeen mukaan

2005-09-26T17:04:00.000+03:00

Varsin usein näkee lehdissäkin kirjoituksia, joissa purnataan sitä, miten elintarvikepakkaukset on suunniteltu joillekin muille kuin sinkuille, vaikka yhä useampi kotitalous muodostuu vain yhdestä henkilöstä. Taisi olla viimeksi eilen Hesarin sivuilla jonkun toimittajan kommentti aiheesta, ja siinä todettiin, ettei asia ole mitenkään uusi. Kirjoitus huomioi myös suurpakkausten edullisemmat kilohinnat, joka tietysti ärsyttää pieniä pakkauksia ostavaa.

Mielestäni ilahduttavia ovatkin kaupat, joissa voi ostaa juuri sen verran kuin tarvitsee ja hinta on sama riippumatta siitä, kuinka paljon pussiinsa tavaraa kauhoo. Selkeimmillään ideaa toteuttavat esimerkiksi Punnitse ja Sääst ä -kaupat. Helsingistä sellainen löytyy ainakin Kurvista eli Sörnäisten metroaseman läheltä.

Mutta ei tuo kauppa tietysti ole sinällään ainutlaatuinen. Tykkään käydä myös kauppahalleissa ja torilla juuri siksi, että voi ostaa ihan vähän jotain (esimerkiksi savustettua kalaa tai juustoa). Arkisin kauppahalliin en kyllä ehdi enkä jaksa, koska se ei ole mitenkään kätevästi kotimatkan varrella.

Olisi tietysti hienoa, jos tavallisissakin kaupoissa voisi enemmän ostaa juuri tarpeen mukaan eikä kilo- tai litrahinta olisi pienessä määrässä sen suurempi. Mutta sitä ei varmasti tapahdu, kun ihmiset on jo opetettu pois lihatiskeistäkin. Nykyisin ostan usein suuren paketin esimerkiksi jauhoja, leikkeleitä tai maitoa ihan vain siksi, että pienempi pakkausmuoto on kilohinnaltaan sen verran kalliimpi. Näin itse tietysti ylläpidän sitä, että pakkauskoot pysyvät jatkossakin suurina.

Animalian katumainokset ovat hyväksyttäviä

2005-09-24T17:02:00.000+03:00

Mainonnan eettisen neuvoston mielestä Animalian mainokset, jotka ulkomainosyhtiö JC Decaux taannoin hyllytti, ovat hyvän tavan mukaisia ja voivat näin jatkossa olla esillä kaupungin katukuvassa. Päätöksen mukaan eivät olleet myöskään sillä tavoin pelkoa herättäviä, että ne eivät sopisi ulkomainintaan.

Järkevä päätös neuvostolta! En alunperinkään ymmärtänyt mainosten poistamista ja sitä reaktiota, minkä ne ihmisissä JC Decauxin mukaan synnyttivät. On ihan paikallaan, että meitä lihansyöjiä muistutetaan siitä, mistä se broileri tai sika on peräisin. Kliininen, suikaloitu ja pakattu lihamöntti on kaukana elävästä eläimestä, eikä tietysti moni halua ajatella, että siinä nyt on pala possua, joka ei välttämättä ole elänyt loistokkaissa oloissa maata myöhien ja mudassa pyörien.

Itse syön siis edelleen lihaa eikä Animalian kampanja sitä mihinkään muuta. Pidän lihan mausta ja koen sen helpoksi tavaksi saada proteiinipitoista ruokaa. Tietysti tiedän, mitkä olisivat kasvissyönnin kokonaisedut esim. ekologiselta kannalta ja tiedän senkin, että kasvissyöjä saa oikeilla valinnoilla esim. proteiinit tankattua.

Tietysti lihansyönti on väistämättä kannanotto myös siihen, että kotieläimiä voidaan pitää ja hoitaa. Olen nähnyt monta tyytyväisen oloista lehmää viihtyisissä navetoissa ja tavannut myös sikaloita, joissa asiat hoituvat ainakin minun silmiini hyvin. Olen myös kuullut teurastustavoista, joilla eläinten viimemetrit pyritään pitämään stressittöminä. Jaksan toivoa, että lihantuotanto voisi olla myös asiallisesti hoidettua.

Toisinaan kuitenkin tunnen pienesti huonoa omaatuntoa lihalla herkuttelustani. Lähinnä tämä johtuu siitä tiedosta, miten paljon enemmän luonnonvaroja lihantuotantoon menee. Mutta silti käteeni tarttui tänäänkin kaupassa lihapaketti, josta sitten huomenna toivottavasti valmistuu jotakin herkullista syötävää.

Kuluttaja boikotoi

2005-09-22T19:36:00.000+03:00

Blogeissa on virinnyt nyt boikotointiaatetta suomalaista musiikkiteollisuutta kohtaan uuden tekijönoikeuslain myötä. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, saako boikotti enemmänkin tuulta alleen. Itse ostan levyjä nykyisin niin harvoin, ettei juuri vaikuttaisi kulutuskäyttäytymiseen, vaikka julistaisin olevani boikotissa.

Kuluttajaboikotoinnin varsinaisia ensiaskeleita otetiin 1970-luvulla, jolloin ainakin Nestle joutui ryöpytyksen kohteeksi: "Vuosia jatkuneen boikotin seurauksena esim. WHO saatiin laatimaan uudet eettiset säännökset äidinmaitovastikkeita markkinoiville yrityksille ja Nestlen oli lopetettava räikein pulloruokintaa suosiva kampanjansa kehitysmaissa." (Kari Laineen kirjoittama juttu Turun Sanomissa 25.1.2005).

Muutamat suuret kuluttajaboikotit muistetaan aina mainita, kun puhutaan boikottien voimasta. Silti epäilen, että moni boikotti ehkä käynnistyy, mutta sen vaikutukset jäävät vähäiseksi tai peräti kohdistuvat väärään asiaan. Lieneekö esimerkiksi Valion jäätelöiden myynti vähentynyt vetoomusten myötä? Kari Laine kirjoittaa, että "USA:n Irak-seikkailu on vaikuttanut kaikkiin leimallisesti yhdysvaltalaisten tuotteiden menekkeihin, varsinkin Euroopassa ja Kanadassa vierastetaan nyt lähes kaikkia jenkkituotteita McDonaldsista Disneylandiin." Näinköhän?

En silti kiellä boikotoinnin tehoa ja merkitystä. Vaikka on kliseistä sanoa, että kuluttajat äänestävät kukkarollaan, niin harkittu ostaminen on tällä hetkellä kuitenkin selvä tapa ilmaista arvo- ja ajatusmaailmaa. Ja vaikka taloudellinen boikotin taloudellinen merkitys ei nousisi suureksi, niin ainakin asioita mietitään ja joudutaan uhraamaan jokunen ajatus moraalikysymyksiin.

Toisaalta ehkä tehokkain boikotoinnin muoto taitaisi olla se, mistä Veloena kirjoitti aikaisemmin kommenttiosastollani: kuluttamiseen voisi suhtautua vapautena olla ostamatta jotakin. Jos viinipulloa, lenkkikenkiä, jäätelötötteröä, muropakettia tai vaatekappaletta ostaessaan pysähtyisi miettimään vähän tarkemmin, tarvitsenko tätä todella, niin ei tarvitsisi edes tehdä niin usein valintoja sen suhteen, pitääkö jotakin tuotemerkkiä nyt boikotoida.

Lisälukemista boikotoinnista mm.

Helena Lipponen:
Juha Honkonen: Boikotointi ei yleensä paranna lapsityölaisten asemaa
For Mother Earth boikotoi mm. Bushia vastaan

Tyyli myy kypäränkin

2005-09-20T19:55:00.000+03:00

Eilisessä Hesarissa kirjoitettiin polkupyöräonnettomuuksista. Parantuneen turvallisuuden syyksi veikkailtiin kypärän käytön yleistymistä, joka tuli lain mukaan pakolliseksi vuonna 2003. Jutun perusteella melkein joka kolmas pyöräiljä vetää kypärän pääähän, Uudellamaalla lähes puolet.

Oma olettamukseni kypärän käytön lisääntymiselle on se, että kypäristä on tullut tyylikkäämpiä ja jopa trendikkäitä. Pyöräilykypäristä taidettiin alkaa puhua joskus 90-luvun alussa, mutta ne ensimmäiset kypäräthän olivat yksinkertaisesti rumia styrox-pottia. Minun ensimmäinen kypäräni oli kalliimpi ja hienompi malli, mutta silti näihin nykyisin perukypäriinkin verrattuna aika iso, epäkäytännöllinen mötikkä.

Silloin taidettiin kovasti muutama vuosi kampanjoida kypärien käytön puolesta ja ihmeteltiin, miksi niitä ei käytetä. Minä puolestani ihmettelin jo silloin, miksei sitä tuotetta tehdä niin houkuttelevaksi, että sitä oikeasti haluataan käyttää.

Järkisyyt eivät aina todellakaan ratkaise ihmisten ostopäätöksiä tällaisissa asioissa: silloin 90-luvun alkupuolella ei nuoriso käyttänyt edes pipoa (jota tietysti kauhisteltiin samalla tavalla kuin nyt kauhistellaan sitä, etteivät nuoret riisu niitä päähineitään), joten kuka nyt pyöräilykypärän olisi päähänsä vetänyt?

Helsingissä pyöräillessä koen kypärän lisäävän omaa turvallisuudentunnettani. Kun siihen on tottunut, tuntuu oudolta polkea ilman. Totta kai harmittaa välillä, että kampaus lytistyy, mutta harvoin minun hiukseni muutenkaan niin hienosti ovat. 50 euron sijoitus päänsuojukseen ei tuntunut pahalta, sillä samalla kypärä jotenkin lisää uskottavuuttani kuntopyöräilijänä. Nimittäin niillä kaikkein lujimmin suhaavilla on aina kypärä päässä!

Mutta kyseenalaistan edelleen tuon kypäräpakon lakiin kirjattuna. En ymmärrä, miksi pitää säätää lakeja, joita ei kuitenkaan voida valvoa. Kypärien käytön lisääntymiseen laki tuskin on niin suuresti vaikuttanut, vaan enemmän on kyse jostakin muusta asennemuutoksesta: kypärän käyttö ei ole enää noloa ja vain pikkulasten ja vanhusten juttu.

Älä luota kuluttajan vastauksiin

2005-09-17T18:23:00.000+03:00

Suhtaudun varsin skeptisesti kaikenlaisiin kuluttajille tehtyihin mielipidetiedusteluihin. Niin paljon tutkimuksen luotettavuudesta riippuu siitä, miten tutkimus on tehty: millaisia kysymyksenasetteluita on käytetty, ketä on valittu vastaajiksi, ovatko vastaajat sillä hetkellä oikeasti kiinnostuneita vastaamaan ja miten sitten loppujen lopuksi vastauksia tulkitaan. Suurempi ongelma taitaa kuitenkin olla se, että ihmiset eivät vastaa sen mukaan, miten he todella käyttäytyvät, vaan miten heidän ihanneminänsä käyttäytyisi.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi luomutuotteet. Silloin aikanaan niitä tuotiin kauppoihin, koska tutkimusten mukaan kuluttajat halusivat niitä. Sitten petyttiin, kun luomutuotteiden kauppa ei käynytkään odotetulla tavalla.

Moni meistä voi vastata mielestään vilpittömästi esimerkiksi suosivansa luomutuotteita tai kotimaisuutta. Käytännön ostohetkellä toimimme kuitenkin toisin. Kun luomutuotteen hinta on puolitoista- tai kaksinkertainen "normaaliin" verrattuna, niin käsi nappaa hyllystä sen halvemman. Huonekaluostoksilla ihastutaan johonkin sohvaan eikä sillä hetkellä kiinnosta, missä maassa se on tehty.

Minusta olisi todella vaikeaa vastata mihinkään kyselyyn omasta kulutuskäyttäytymisestä. Ihanneminäni ostaa harkiten ja huolella, laittaa laadun hinnan edelle ja miettii ostostensa laajempaa vaikutusta tähän maailmaan. Todellinen minäni kiirehtii kauppaan ostamaan päivittäiset tavarat eikä jaksa miettiä ostopäätötensä vaikuttavuutta.

Lisäksi tunnistan itsessäni tyylin "tiedän toki, että Niken tuotteita ei valmisteta välttämättä kaikkein eettisemmissä oloissa. Mutta koska tiedostan asian, niin voin silti ostaa tätä merkkiä". On hyväksyttävää esimerkiksi moittia McDonald'sia, mutta silti moni käyttää firman pikaruokapalveluita. Asenteet ja ajatukset eivät monilla ole niin vahvoja, että ne estäisivät periaatteessa ei-niin-hyvien valintojen teon.

Aina sanotaan, että kuluttajat äänestävät jaloillaan. Kun kerran asiakkaita McDonald'siin riittää ja minä ostan Niken kengät huolimatta ajatuksistani, niin miksi yritykset vaivautuisivat tosissaan muuttamaan toimintatapojaan?

Pienillä viilauksilla ja imagonkohennuskampanjoilla yritykset kertovat yhteiskuntavastuustaan tai ympäristökampanjoistaan, ja sitten kuluttajakin voi olla tyytyväinen: kyllä kai Chiquita-banaaneja voi ostaa, kun ne kerran kampanjoivat Lastenklinikan kummien takana konsertissakin eli ovat hyvällä asialla, eikös niin?

Kännykkä- ja laajakaistaliittymät vertailussa

2005-09-16T18:15:00.000+03:00

Viestintävirasto on julkaissut tietopaketin kännykkä- ja laajakaistaliittymien hankintaan. Opas sisältää esimerkiksi matkaviestinten hintavertailutaulukon (pdf), jota luvataan päivittää kolmen kuukauden välein.

Tällaisia palveluita on ilmeisesti kaivattu, mutta en tiedä, miten paljon tuollainen taulukko loppujen lopuksi liittymän valintapäätöstä helpottaa. Listattuna taitaa olla nelisenkymmentä kännykkäliittymää ja niiden hintoja: avaus-, kuukausi- ja minuuttihinnat, tekstiviestimaksut jne.

Mutta silti kuluttajan on itse pähkäiltävä, että jos soitan sen ja sen verran puheluita ja niistä yli puolet menee tuolle operaattorille ja loput sinne ja tänne ja tekstiviestejä naputan noin paljon, niin mikäköhän liittymä tulisi halvimmaksi? Ja toimiiko sen operaattorin palvelut, kun välillä kuulee ikäviä juttuja laskutussähläyksistä ja asiakaspalvelun toimimattomuudesta? Valintaa ei myöskään helpota operaattoreiden markkinointi- ja tarjouskampanjat, joissa luvataan alennuksia, ilmaisia puheluita ja toinen toistaan oudompia kylkiäisiä (joista osan saa sitten vasta puolen vuoden päästä liittymän avaamisesta).

Kännykän peruskäytön ei enää pitäisi tulla kovin kalliiksi, jos hieman osaa analysoida, miten puhelintaan käyttää. Itse vaihdoin noin vuosi sitten liittymää, koska halusin halvan kuukausimaksun ja kohtuuhintaiset puhelut eri operaattoreiden liittymiin. En kauheasti kännykkää käytä, joten lasku jää kuukaudessa yleensä alle kymmeneen euroon.

Mutta puhelinmaailmassa ärsyttävät kalliit palvelunumerot. Julkisuudessakin on moitittu mm. julkisen sektosin palvelunumeroita, joissa maksu raksuttaa ja operaattori käärii voitot. Tietysti näitä maksullisia palvelusoittoja joutuu joskus tekemään ja puhelinlaskua tutkaillessa ärsyttää, että ilmoittautuminen noin 45 euroa maksavalla kurssille maksaa lähes neljä euroa. Siis lähemmäs kymmenen prosenttia kurssin hinnasta menee ilmoittautumiseen.

Vaatteita massaräätälöityinä

2005-09-15T18:50:00.000+03:00

Ostaisin ihan mielelläni vaatteita netistä, mutta koen ongelmalliseksi sen, etten pääse tunnustelemaan ja sovittamaan vaatetta. Haluaisin hiplata vaatteen materiaalia ja tarkistaa ompelutyön laadun tai kankaan napakkuuden. Sen lisäksi tulee tietysti vielä se, että moni vaate ei yksinkertaisesti istu, vaikka periaattteessa koko olisi sopiva. Toki epäsopivan vaatteen voisi palauttaa, mutta sitten joutuu näkemään jo liikaa vaivaa.

Onneksi kuitenkin uusia ratkaisuja nettitilaamiseen on jo olemassa. Kiinnostava suomalaisyritys on Anomalia Desing, jossa tuotteet valmistetaan mittojen mukaan kertaalleen käytetyistä vaatteista. Sen lisäksi, että saisi omien mittojensa mukaisen vaatteen, voi valita myös sen värimaailman. Itse ihastuin esimerkiksi Binääri-takkiin.

Näköjään vastaavia kierrätys- ja mittatilausajatuksia hyödyntäviä yrityksiä on syntynyt Suomeen enemmänkin. Ainakin pienyritys CaK-Design ilmoittaa, että (lähinnä lapsille tarkoitetut) vaatteet voidaan tehdä asiakkaan niin halutessa myös kierrätysmateriaaleista.

Itse en ole vielä tilannut tällä tavoin mitään, mutta ajatus kytee vahvasti mielessä. On kiehtovaa, että voi valita mieleisensä mallin ja sitten määritellä sen mitat ja värit. Valmiin tuotteen olettaisi olevan melkoisen laadukas. Siis ihan perinteistä ompelijalta odotettua työtä, mutta nettiaikakaudella jollain lailla massaräätälöitynä. Toivottavasti näille suomalaisyrityksille riittää töitä jatkossakin: persoonallisemmille, ekologisimmille vaatteille tuskin mitään valtaisaa suosiota vieläkään on, mutta jonkinlaista kysyntää kuvittelisin löytyvän.

Yksi kierrätysmateriaalia hyödyntävä vaateyritys on myös Globe Hope, mutta minun makuuni jo nettisivutkin olivat melkein liian trendikkäät, eivätkä vaatteetkaan ihan minun tyyliäni. Mutta makuasioista ei tietysti pitäisi kiistellä.

Kun shoppailusta tuli harrastus ja terapiamuoto

2005-09-14T19:59:00.000+03:00

Nykyajan nuoriso voi hyvin sanoa harrastavansa shoppailua. Tyttöporukka ei välttämättä osta mitään huulikiiltoa kummempaa, mutta kaupoissa voidaan silti kiertää tuntikaupalla. Myös pojat ovat alkaneet kunnostautua: jokin aika sitten taisi julkisuutta saada tutkimus, jonka mukaan murrosikäiset pojat käyttävät enemmän rahaa vaatteisiin kuin tytöt.

Moni nainen, myös minä, tunnustaa käyttävänsä ostamista itsensä palkitsemisena tai "terapiakeinona": huonoa mieltä piristetään ostamalla jotakin kivaa. Miehet eivät kokemusteni mukaan ainakaan myönnä, että he ostaisivat jotain vain piristykseksi, mutta luulisin, että myös he tekevät sitä (miehet vain aina keksivät rationaalisia selityksiä hankinnoilleen).

Shoppailu on siis monien mielestä aidosti kivaa. On tietysti paljon niitä, jotka kokevat kaupoissa kiertämisen "välttämättömäksi pahaksi", mutta silti moni innostuu lähtemään esimerkiksi uuden kauppakeskuksen avajaisiin.

Jossain vaiheessa minustakin oli mukavaa kierrellä kaupoissa. Nyt en enää voisi todellakaan sanoa shoppailua harrastukseksi. Joku ostos joskus voi ilahduttaa mieltä, mutta harvemmin näin käy. Olen huomannut, että kierros Helsingin keskustan kaupoissa lauantaina saa minut lähinnä huonotuuliseksi. Ihmisten paljous, kiire ja vaikeus löytää se mieluinen, tarvittava asia tekevät yleensä vain ärtyneeksi.

Mutta ymmärrän kyllä niitä, jotka saavat iloa shoppailusta ja kauppakeskusten avajaisista. On minustakin joskus kiehtovaa mennä Stockan hulluille päiville (kun vain menee sellaiseen kellonaikaan, ettei talo ole tupaten täynnä asiakkaita) ja ihmetellä tavaraa, tarjouksia ja ihmisiä.

Ehkä shoppailu on monille jonkinlaista nykyaikaista metsästystä ja aarteenetsintää: jos vastaan tulee jotakin mielettömän hienoa ja saa sen vielä halvalla, niin kyllä siitä syntyy jonkinlaista mielihyvää.

Kunnon kansalainen kuluttaa

2005-09-13T17:34:00.000+03:00

Vilkaisin tänään Kotilääkäri-lehden juttua otsikolla "Tavarataivas". Valitettavasti mieleeni ei jäänyt, ketä juttuun oli haastateltu, mutta taisi olla miespuolinen elokuvaohjaaja, jonka mukaan kuluttamisesta on tehty yhteiskunnassamma velvollisuus. Siis joka puolelta tulee viestejä osta, hanki, kuluta! Haastateltu kritisoi tätä ajattelua voimakkaasi.

Onhan se tietysti niinkin. On väärin, että luodaan kuvaa siitä, että vain kuluttamalla ihminen on kunnon kansalainen. On masentavaa, että on jotenkin syntynyt ajatus, että jos ei kuluta hilpeästi varojaan tavaraan, on jotenkin outo ja omituinen. Ihmisten halutaan ajattelevan, että kuluttamalla he ylläpitävät hyvinvointivaltiota, joten ostaminen on välttämätöntä: jos ette nyt anna rahavirtojen tulvia, niin sitten ei talous kasva ja tulee lama ja kaikki menee huonosti.

Kuluttamisesta on tullut mantra, jonka voimaan jaksetaan vannoa eri yhteyksissä. Liian harvoin vain nostetaan esiin se, onko tämä tavaran haaliminen ihan välttämätöntä, kun ei se onnellisuus kuitenkaan lisäänny, vaikka varallisuus kasvaa. Sanna Ryynänen kirjoitti Sunnuntaisuomalaisessa omakohtaisen osuvasti siitä, miten kolme-nelikymppisten sukupolvi odottaa kulutuksen tasoltaan jo jotain aivan muuta kuin mitä se omilla vanhemmilla oli. Vähempikin voisi ehkä riittää, mutta kun on kulutettava, niin pistetään raha kiertämään!

En minä olen sen parempi kulutusajattelussani kuin muutkaan. Haaveilen uusista tavaroista ja erityisesti isommasta asunnosta. Kaikenlaista kivaa olisi tarjolla, johon rahansa voisi pistää.

Mutta taidan kuitenkin seuraavaksi käyttää enemmän rahaa itseni hemmotteluun: kampaaja on jo varattuna, hierojalle voisin myös mennä ja se kasvohoitokin olisi kiva. Ja teatteriin myös haluaisin. Palveluita ostamalla sentään voin kokea olevani kunnon kuluttaja: käytän rahaa ja työllistän suomalaisia, eivätkä jätevuoret kasva niin valtaisasti kuin jos ryntäisin kauppakeskukseen haalimaan ei-niin-välttämätöntä tavaraa.

Korkoa koron päälle

2005-09-12T18:20:00.000+03:00

Talouselämässä oli Antti Mikkosen hyvä artikkeli kulutusluotoista. Onhan näistä puhuttu viime aikoina paljon: kännykkävippiä saa yli 40 prosentin todellisella vuosikorolla ja Ellokset sun muut tahot myöntävät lainaa ilman takuita, jos suostuu 25-35 prosentin vuosikorkoihin. Pankeista lainaa saa alhaisemmilla koroilla, mutta eihän raha koskaan ilmaista ole: esimerkiksi Sampo markkinoi voimallisesti "Kohtuullisen koron käyttölainaa", jossa saa vaikka 5 000 euron lainan 10 prosentin todellisella vuosikorolla ilman takuita tai vakuuksia.

Artikkelin mukaan kulutusluottojen kauppa käy. Ihmiset ottavat näitä muutaman tonnin lainoja ja maksavat sitten varsin korkeita korkoja. Ongelmalliseksi nämä lainat tietysti muuttuvat, jos lainan takaisinmaksu ei onnistukaan ja joudutaan ottamaan toinen laina edellisen maksamiseksi ja sitten lumipallo vyöryy ja luottotiedot menevät.

Oma luotonottoni on rajoittunut Visa-kortin käyttöön silloin tällöin, lähinnä nettiostoksia maksettaessa tai ulkomailla ostoksia tehdessä. Mitään kulutusluottoa minun ei ole koskaan tarvinnut harkita: ei ole tullut tilannetta, että jääkaappi hajoaisi eivätkä rahat riittäisi uuteen. (Myöskään opintolainaa en silloin aikanaan ottanut, kuten ei moni muukaan yliopisto-opiskelija.)

Jotenkin tuntuu siltä, että ainakaan suurempia kulutusluottoja ei välttämättä kovin moni ota, mutta ne jotka ottavat, ottavat niitä useammin ja huolettomammin. Valtaosa suomalaisista lienee edelleen harkitsevaista ja omalla tavallaan myös säästäväistä ja pyrkivät välttämään lainanottoa, ellei se ole pakollista. Mutta aina löytyy varmasti niitä, jotka haluavat jonkun uuden tavaran just nyt ja heti paikalla ja uskovat, että oma taloudellinen tilanne ei ainakaan heikkene: äkkiäkös sitä yhden lainan maksaa. Ja valitettavasti virhearviointi johtaa joskus hyvin ikäviin tilanteisiin.

En toki väitä, että kulutusluotot pitäisi kieltää. On niille tarpeensa ja lähes kaikki pystyvät ne hoitamaan kunnialla. Enkä todellakaan ole sitä mieltä, ettei mitään saisi ostaa, ellei olisi säästänyt sitä varten, jotta voisi lyödä heti käteismaksun tiskiin. Mutta toivottavasti tolkku suomalaisilla luotonottajilla säilyy jatkossakin ja ihmiset osaisiva laskea, mitä todella tarkoittaa se, jos todellinen vuosikorko on 5, 10 tai 35 prosenttia!

Mitä ruoka saa maksaa?

2005-09-11T09:23:00.000+03:00

Usein ihmettelen sitä, kun keski- tai hyvätuloinen ihminen tuskailee, miten ruoka on nykyään kallista. Kun ennen kuulemma juuri se juusto oli edullisempaa eikä sokerikaan maksanut niin paljon ja hyvää leipää sai halvalla. Ruuan kallistumisesta sitten syytetään joko viljelijöitä, teollisuutta, vähittäiskauppaa tai euroon siirtymistä.

Kotitaloudet kuitenkin käyttävät elintarvikkeisiin selvästi pienemmän osan tuloistaan kuin vaikkapa pari vuosikymmentä sitten. Tilastokeskuksen vuoden 2001-2002 tilastojen mukaan elintarvikkeiden osuus kotitalouksien kulutusmenoista oli 13,2 prosenttia, kun 1980-luvulla luku oli melkein 20 prosenttia.

Elintarvikkeiden hintoja on kuitenkin helppo syyllistää, jos halutaan puhua elämisen kallistumisesta. Useimmat käyvät suhteellisen säännöllisesti ruokakaupassa ja tiettyjen elintarvikkeiden hinnat ainakin kuvitellaan muistettavan. Sitten helposti yleistetään sen yhden tai kahden elintarvikkeen hinnan kohoamisen vuoksi, että kaikki on kallistunut.

Monen mielestä ruuan tulisi myös aina olla halpaa. Etelänmatkan jälkeen ihastellaan, miten siellä oli halpoja tomaatteja, mutta ei osata ajatella, miten erilaista on tuottaa tomaatteja Espanjassa kuin Suomessa. Kovaan ääneen myös kauhistellaan sitä, miten suomalaiset elintarvikevalmistajat lopettavat tehtaitaan ja siirtävät toimintaa Baltiaan, vaikka itse on arkisissa ostoksissa siirrytty ulkomaiseen juustoon ja jäätelöön, kun se on niin paljon halvempaa.

Ruoka on kuluttajalle tietysti paljon muutakin kuin hintakysymys tai makuasia. Ja moni tekee ruokaostokset sen kummemmin pohtimatta hintaakaan. Itselleni ruokakaupassakin on silti kyse on myös mielikuvista, terveellisyydestä, ekologisista ja eettisistä valinnoista.

Nyt, kun oma taloudellinen tilanteeni on hyvä, niin elintarvikkeet ovat osio, josta ei tässä kotitaloudessa haluta pihtailla. Enkä suostu valittamaan, miten kallista ruoka on. Säästämme ennemmin jostain muusta kuin arkisista nautinnoista, sillä se sopii meidän ajatusmaailmaan ja arvoihimme, jotka taas määrittävät kulutusvalintoja.

Kahden hengen taloutemme käyttää päivittäistavaraostoksiin (joka sisältää tietysti myös ei-syötäviä asioita, kuten vessapaperia) ehkä noin 90 euroa viikossa eli henkilöä kohden noin seitsemän euroa päivässä. Summa ei mielestäni ole kovin suuri, sillä syön yleensä töissäkin omia eväitä ja myös mies syö tällä hetkellä kotona, joten lounaat sisältyvät siihen seitsemään euroon. Silti tästä kulutuksesta voitaisiin tinkiä, jos haluaisimme (esimerkiksi voisimme elää ilman tuoremehua, karkkeja, keksejä, juustoa, jogurttia ja olutta, hedelmien sijaan voisin syödä enemmän porkkanoita, miehen ei tarvitsisi ostaa pakastepizzoja, leivänkin ostamisen voisi lopettaa kokonaan...).

Suomalaisista kulutustutkijoista ainakin Johanna Mäkelä on tutkinut paljon ruokaa ja syömistä. Suosittelen tutustumaan, jos ruuan sosiologiset näkökulmat kiinnostavat!

Minun ja sinun rahat

2005-09-09T18:26:00.000+03:00

Yksi yhdessä asuvan pariskunnan päätettävistä seikoista on tietysti se, kuinka kulut jaetaan ja rahat käytetään. Harvoin molemmat tienaavat saman verran, joten joudutaan pohtimaan myös sitä, jaetaanko yhteiset menot tarkalleen tasan vai maksaako paremmin toimeentuleva enemmän. Tähän parisuhteen tulojen ja menojen jakoon tuntuu olevan lukuisa määrä tapoja ja tyylejä.

Omassa avoliitossani olemme päätyneet yhteen yhteiseen tiliin, johon meillä molemmilla on pankkikortti ja johon molemmat siirtävät tietyn summan. Sieltä sitten maksetaan päivittäistavarat, yhteiset ravintolaillat ja muut kimppamenot. Asumiskulut, nettiyhteydet, Hesari sun muut koetetaan puolittaa. Mutta mitään tarkkaa kirjaa siitä, milloin toinen maksaa pullakahvit ja toinen ostaa junaliput, ei pidetä.

Koska minä tienaan tällä hetkellä selvästi paremmin kuin opiskeleva mies, olen valmis myös maksamaan suuremman osan menoistamme. Mies ei vain ole mitenkään innoissaan tästä: hän tekee ennemmin töitä kuin käyttää minun rahojani. Minä puolestani koen, että jos "sijoitan" mieheen ja hän voi keskittyä opiskeluun ja valmistua nopeammin, niin kyseessä on molemminpuolinen etu.

Mutta ymmärrän miestä: myös minun olisi vaikea vastaavassa tilanteessa olla se, joka edes osittain "elää toisen siivellä". Ehkä me olemme sukupolvea, jolle taloudellinen riippumattomuus on tärkeää.

Taloudellisesta näkökulmasta koetan kuitenkin ajatella kotitaloutta jonkinlaisena yrityksenä. Molemmat sijoittavat siihen resurssejaan (toinen ehkä enemmän rahaa, mutta toinen sitten tekee enemmän kotitöitä), jotta päästään kumpaakin miellyttävään lopputulokseen ja tehdään näin tietyllä tavalla voittoa.

Hikipajan lenkkikengät

2005-09-07T18:45:00.000+03:00

Ihastelin lenkillä kaverini uutuudenhohtavia lenkkikenkiä. Omat lenkkarini ovat jo jonkin aikaa olleet siinä vaiheessa, että pitäisi ostaa uudet (kankaassa on reikiä, jousto ja tuki on löystynyt jne.), mutta en saa vain itseäni urheilukauppaan ja tekemään päätöstä. Tähän on pari syytä:

Ensinnäkin kenkien valikoima on niin runsas, että ostopäätöksen tekeminen vie aikaa, pohdintaa ja testausta, sillä aktiivisempana liikkujana haluan kunnon kengät. Olen kolme eri kertaa testauttanut jalkojani myymälöissä olleilla eri kenkämerkkien analysoijilla, ja joka kerta olen saanut hieman eri määritelmät siitä, millaiset lenkkarit tarvitsisin. Ilmeisesti kuitenkin lievä ylipronaatiotuki ja kunnollinen vaimennus ovat tarpeen. Olen kokeillut jalkaani eri merkkejä ja löytänyt ainakin muutamia malleja, jotka eivät todellakaan jalkaani istu. Mutta silti jäljellä on vielä monta varteenotettavaa vaihtoehtoa.

Toiseksi en osaa vieläkään päättää, kuinka paljon olen hyvistä kengistä valmis maksamaan. Odotanko jotakin tarjousta tai ostanko viime vuoden mallin? Urheilukauppojen tuotteet ovat mielestäni sellaisia, että harvoin viitsin maksaa sitä ovh:ta, kun poistomyyntejä, syksyn tarjouksia ja tapahtuma-alennuksia on usein. Tunnetut merkit maksavat, mutta pitäisikö kuitenkin ostaa imagoltaan hieman heikommat ja uskoa siihen, että merkki ei ole se välttämätön laadun tae?

Kolmanneksi tulevat eettiset tekijät. Haluaisin toki ostaa kengät, jotka olisi tuotettu suhteellisen järkevissä oloissa. Mutta mistäs sen sitten tietää? Skeptisenä ihmisenä en osaa luottaa kenkäfirmojen ilmoituksiin siitä, että tuotanto-olosuhteet on otettu huomioon. Pakko myöntää, että olen jo jotenkin luovuttanut tämän viimeisen syyn suhteen: sopivien, rullaavien ja kestävien lenkkareiden valinta tuntuu jo muutenkin niin vaikealta, etten jaksaisi pohtia vielä eettisyyttäkin.

Lenkkikenkien tavaramerkit ovat muutenkin oleellisia, kuten Helsingin käräjäoikeuden päätös vahvistaa. Toki ymmärrän, että kuka tahansa ei saa läntätä kenkään kolmea viivaa ja Adidaksen näköisen logon, mutta onko paras tapa sitten määrätä 50 000 kenkäparia tuhottavaksi? Eikö niille olisi kuitenkin löytynyt jotain käyttöä ennen kuin niistä tulee jätettä?

Mainonnan eettisyys arvioinnissa

2005-09-06T19:30:00.000+03:00

Liikenneturva oli saanut mainonnan eettiseltä neuvostolt a lausunnon, jonka mukaan heidän televisiossa pyörinyt MinäMinä-mainos ei syrji miehiä (jos ei muistu mainos mieleen, sen voi katsoa tuolla Liikenneturvan sivuilla).

Selvityspyynnön olivat tehneet kaksi miestä, joiden mukaan mainos syyllistyy sukupuolisyrjintään, koska siinä esitetään, että vain miehet ovat piittaamattomia liikenteessä. Liikenneturvan mukaan vuonna 2003 tehdyn tutkimuksen mukaan miehet kertoivat syyllistyvänsä naisia useammin syyllistyvänsä kaahaamiseen, kiilaamiseen, itsekkäisiin ajotapoihin, perässä roikkumiseen, säännöistä piittaamattomuuteen sekä riskinottoon.

Itse en tuota mainosta osannut pitää miehiä syrjivänä, joten olen samaa mieltä mainonnan eettisen neuvoston kanssa. Mutta ilmeisesti osa ihmisistä katsoo mainoksia hieman erilaisesta näkökulmasta, ja toki on hyvä, että mainonnalle on jonkinlaista valvontaa.

Joku oli jossain vaiheessa ollut myös sitä mieltä, että Saarioisten äitejä hyödyntävä mainos antaa stereotyyppisiin ja vanhentuneisiin käsityksiin perustuvan kuva naiseudesta ja ruoanlaitosta. Mainonnan eettinen neuvosto ei ollut samaa mieltä, vaan koki, että "mainos ei vähättele naisia tai äitejä, vaan pikemminkin nostaa myönteisellä tavalla heidän arvostustaan työntekijänä. Mainos ei myöskään vähättele miesten tai lapsettomien naisten kykyä laittaa hyvää ruokaa."

Ihan mielenkiintoista noita lausuntoja on lueskella. Miten eri tavalla mainoksia voidaankin tulkita!

Kohti niukkuutta?

2005-09-05T20:10:00.000+03:00

Kauppakorkeakoulun markkinoinnin professori Liisa Uusitalo puhuu päivän Kauppalehden markkinointiliitteessä siitä, miten hyvinvoivassa, materiaa täynnä olevassa yhteiskunnassa on tullut muotiin niukkuuspuhe. Tavaran keräämisen sijaan siis heitetään rojua pois: pyritään minimaalisuuteen ja ostetaan harkiten.

Tämän trendin toivoisi tietysti säilyvän. Ja toivoisin itsekin osaavani nykyistä tarkemmin harkita, mitä kaikkea tavaraa loppujen lopuksi tarvitsen. Kahden hengen taloudessa riittäisi vähempikin määrä juomalaseja ja lautasia, enkä vaatteitakaan tarvisisi tuollaista isoa kaapillista. Toisaalta asunnon pienuus rajoittaa tehokkaasti tavaramäärää. Kun tilaa ei ole, niin turha on mitään vähänkään suurempaa hankkia.

Uusitalo puhuu myös siitä, että kulutustrendien ennustaminen on nykyisin vaikeaa, jopa mahdotonta. Voiko siis olla, että vaikka nyt näyttäisi olevan pientä käännöstä kohti niukkuutta, niin silti tavaran hamstraus vie voiton ja kodit täyttyvät yhä enemmän tavarasta?

Kauppaa kotioloissa

2005-09-04T15:38:00.000+03:00

Päivän Hesari kirjoitti jutun verkostomarkkinoinnin kasvusta Suomesta. Tästä heräsi mieleen ajatus siitä, mitä ja miksi ihmiset ylipäätään haluavat ostaa tuttavaltaan, joka järjestää myyntitilaisuuden omassa tai jonkun toisen kodissa.

En ole itse tainnut osallistua mihinkään myyntitilaisuuteen. Joitakin tuote-esitteitä olen joskus saanut, mutta mitään en ole ostanut. Kuulemieni tarinoiden mukaan moni ei kehtaa lähteä kotimyyntitilaisuudesta ilman, että jotain ostaisi. Vaikka pitäisi myytäviä kynttilöitä rumina ja ylihintaisina tai pesuaineiden tehokkuus ei vakuuttaisi, niin on silti ostettava jotain, koska myyjä on tuttu tai ainakin tutuntuttu. Tähän se kuuluisa verkostomarkkinoinnin voima perustunee.

Toisaalta kotimyynti on kuitenkin helppo tapa tehdä hankintoja. Kun sitä pesuainetta pitää kuitenkin ostaa, niin kai sen voi sitten hankkia naapuriltakin. Ja rintaliivien ostaminen kaupassa ei useinkaan ole mitenkään mukava tilanne, joten se voi olla hauskempaa toteuttaa naisporukassa jonkun kotona.

Itse en kuitenkaan ainakaan toistaiseksi osaa kuvitella, että ostaisin esimerkiksi valtaosan kosmetiikasta verkostomarkkinoinnin kautta. Koen, että silloin valinnanvara olisi liian pieni. Suurempi tekijä lienee kuitenkin se, että kokisin kiusalliseksi tehdä kauppaa tuttavani tai ystäväni kanssa. Ennemmin ostan tuollaiset tuotteet joltakin "kasvottomalta" yritykseltä kuin kaveriltani. Silloin en koe esimerkiksi velvollisuutta asiakasuskollisuuden ylläpitämiseen.